Koska hyvinvointi kasvaa sisältä

Pilatesmatkat

Tutustu suosittuihin pilatesmatkoihimme. Ota yhteyttä ja ilmoittaudu nopeasti mukaan!

Lokakuu kiristeli jo öitä pakkasen puolelle, mutta yöllinen herätyskään ei harmittanut, kun tiedossa oli lähtö pilatesmatkalle Calabriaan… Todella aikaisin lauantaiaamuna ei ollut ruuhkia edes lähtöselvitystiskillä eikä turvatarkastuksessa, kun ryhmämme kokoontui Helsinki-Vantaan kentälle odottavissa tunnelmissa. Lufthansan lento Müncheniin lähti portilta ajoissa, mutta jouduimme jonottamaan vuoroamme jäänestoruiskutukseen sen verran pitkään, että olemme jo nousukiidolla aikataulusta myöhässä puolisen tuntia. Tämä aiheutti jo tässä vaiheessa hiukan jännitystä, koska vaihtoaikamme Saksan päässä oli aikataulun mukaan vain 55 minuuttia!

Saapuessamme Baijerin pääkaupunkiin koneemme parkkeerasi kuitenkin melko lähelle seuraavan lentomme lähtöporttia – joka oli K18, mistä joku sai aiheen pieneen vitsailuunkin –  ja reipas ryhmämme ravasikin kiitettävästi portilta toiselle. Eipä tarvinnut odotella lennon vaihdossa, kun kävelimme suoraan seuraavan koneeseen. Mutta hiukan mietitytti matkatavaroidemme tilanne… jos yli kahdenkymmenen henkilön matkalaukut jäisivät Saksaan, niin siitä seuraisi melkoinen säätö ja sotku seuraavina päivänä. Mainitsimme asiasta sekä lähtöportilla että jatkolennon henkilökunnalle ja ilmeisesti lentoyhtiö katsoi parhaaksi odottaa matkatavaroitamme. Kaikki matkustajat olivat jo koneessa istumassa kun lastaamista vielä jatkettiin ja lopulta henkilökunta kävi sanomassa, että ryhmämme laukut olivat mukana ruumassa!

Kaikki tulivatkin perille oikein sujuvasti ja Lamezia Termen kentällä meitä oli vastassa ihanan leppeä reilun parinkymmenen asteen lämpötila. Vaikka sää olikin pilvinen, niin se ei haitannut, kun lämpötila huiteli kuitenkin sellaisissa suomalaisille reiluissa kesälukemissa. Bussi odotti meitä kentällä ja lähdimme ajamaan kohti Pizzon kaupunkia. Meillä oli sen verran reilusti aikaa ennen lounasta, että päätimme käydä ensin hiukan kasvattamassa ruokahalua ja katsomassa Piedigrottan luolakirkon ennen ruokailua. Sinne kun on jonkin verran portaita käveltävänä, mutta pitkän lentokoneessa istumisen jälkeen se tuntui oikein tervetulleelta.

Luolakirkko olikin oivallinen tapa aloittaa Calabrian kierros! Näimme Tirrenanmeren upeaa rannikkoa, jota tässä kohdassa kutsutaan – ei enempää eikä vähempää – ‘Jumalten rannikoksi’ kauneutensa vuoksi. Samalla pääsimme sukeltamaan Calabrian syvään uskonnollisuuteen, joka on läsnä vähintään yhtä vahvan taikauskoisuuden rinnalla calabrialaisten jokaisessa päivässä… Piedigrottan kirkko on kuitenkin myös veistotaidon ja omistautumisen taidonnäyte, jota on tehty peräti kolmen sukupolven voimin.

Sade alkoi, kun tulimme Pizzon keskutaa lähellä olevalle parkkipaikalle bussillamme. Tämä oli itse asiassa hiukan erityinen juttu, sillä koskaan aikaisemmin Pilatesmatkojen yli kymmenvuotisen historian aikana ei matkoillamme ole ollut vesisadetta! Onneksi lämpötilan ollessa yli kaksikymmentä astetta sade myös kuivuu nopeasti – ja ehdimme vilkaista upeat näkymät kaupungin keskusaukiolta sekä Murat’n linnan ja keskustan suuren aukion ennen kuin saavuimme lounasravintolaamme. Istuimme ulkosassa katetun terassin suojassa lounastamassa, kun jopa ukkonen jyrähteli hetken aikaa luoden dramaattista taustamusiikkia ruokahetkellemme…

Saimme hiukan alkusoittoa tämän viikon ruokailuista, kun lautasilta löytyi  monenlaisia tuoreita mereneläviä sekä myös miekkakalaa, mikä on tämän alueen erikoisuus. Pizzon kaupunki on kuuluisa muun muassa siitä, että täällä rakennetaan nimenomaan miekkakalan pyyntiin tarkoitettuja hyvin erikoisia kalastusaluksia, joissa on huiman korkeat mastot tähtystämistä varten ja yhtä huiman pitkä keulapiikki kalojen harppuunointia varten. Jälkiruuaksi söimme kaupungin kuuluisan erikoisuuden ‘Tartufo di Pizzon’, joka on nyrkinkokoinen hasselpähkinäjäätelöpallo kuorrutettuna tummalla kaakaojauheella ja jonka keskeltä paljastuu valuvan pehmeä suklaasydän… Mmmmmm…

Pizzosta lähdimme ajamaan Salerno-Reggio di Calabria moottoritietä pitkin kohti Italian ‘saappaan’ viimeistä varpaankärkeä. Moottoritie itsessään on jo jonkinlainen nähtävyys puhkoessaan kaikki rannikon vuoret ja ylittäessään rotkot mahtavan korkeita siltoja pitkin. Vaikka hetkittäin etenimmekin ‘ihan pilvessä’, näimme silti sekä upeaa rannikkoa että paikoitellen alavia reheviä viljelyksiä ja aivan uskomattoman tiheitä vuoristometsiä. Monelle tulikin hiukan yllätyksenä nähdä, kuinka vehreä ja vihreä Calabria todella on eteläisestä sijainnistaan huolimatta.

Vielä ennen saapumistamme Reggio di Calabriaan jalkauduimme Scillan pikkukaupungin pohjoisella rannalla. Scillahan on tunnettu jo Homeroksen kuuluisasta Odysseiasta sillä näillä rannoilla vaikutti saman niminen hurja merihirviö, joka popsi merimiehiä pikkunälkäänsä ohikulkevista laivoista. Messinansalmen vastakkaisella puolella eli Sisilian puoleisella rannalla vaikutti toinen hirviökollega Kharybdis, joka puolestaan imaisi laivoja pyörteiseen kitaansa… Kävelimme rauhassa uinuvan Chianalean kalastajakylän läpi ja ihastelimme pittoreskeja maisemia, mutta emme kyllä nähneet vilaustakaan tuosta kuuluisasta taruolennosta – jos ei oteta lukuun siitä tehtyjä seinämalaauksia, joita kyllä näkyi lukuisia.

Bussimme saapui noutamaan meidät kaupungin katedraalin ja Ruffon linnan luota ja jatkoimme matkaamme rantatietä pitkin kohti Calabrian suurinta kaupunkin Reggio di Calabriaa. Sen lisäksi, että Messinansalmi ja sen toisella puolella siintävä Sisilia ovat jo komeaa nähtävää sellaisenaan, onnistuimme näkemään myös salmessa pohjoiseen päin pinnalla kulkevan sukellusveneen. Vaikka niitä varmasti näillä vesillä kulkeekin, sellaisen näkeminen on melko harvinaista herkkua: jopa kuljettajamme, joka on asunut koko ikänsä tämän salmen rannalla, sanoi tämän olleen ensimmäinen kerta, kun hän näkee sukellusveneen.

Asetuimme “taloksi”  Reggio di Calabrian hienoimpaan hotelliin Excelsioriin ja pääsimme vihdoin rentoutumaan pitkän päivän rasituksista. Nyt oli mahdollisuus hengähtää rauhassa ja vaikka käydä hiukan kävelemässä upealla rantakadulla tai kauniilla kävelykadulla Corso Garibaldilla tai vaikkapa maistaa herkullista jäätelöä aivan hotellimme vieressä sijaitsevasta  vuonna 1918 perustetusta Gelateria Cesaresta, joka on palkittu Italian parhaasta jäätelöstä! Illalla oli vielä tarjolla syvärentoutusharjoitus, joka toteutettiin zoom-yhteydellä, ja jonka jälkeen olikin leppoisaa laskeutua unten maille…

Ensimmäisenä aamuna Reggio di Calabriassa joukko heräsi yhdessä auringon kanssa. Pilatesalustat kainalossa marssimme rantakatua pitkin Messinansalmen rantahietikolle, jossa teimme ensimmäisen aamuharjoituksen. Täytyy kyllä sanoa, että paikka oli varmasti yksi Pilatesmatkojen historian upeimmista! Tyyni aamu ja levolliset laineet löivät rantaan, edessä avautuva Messinansalmi ja toisella puolella Sisilian saari sekä hiukan kauempana yli kolmen kilometrin korkeuteen nouseva majesteettinen Etnan tulivuori – ja Reggio di Calabrian kaupungin takaa nouseva aamuaurinko… teimme notkistavan aamuharjoituksen sekä pienen mindfulnessharjoituksen, jonka jälkeen oli aivan suurenmoista palata takaisin hotellille ja nousta ylimmän kerroksen ravintolaan nauttimaan runsaasta aamiaisesta. Luonnollisesti myös aamiaisella näimme panoraaman kaupungin ja Messinansalmen yli Etnan suuntaan.

Päivän ohjelman aloitti kaupunkikierros, joka alkoi luonnollisesti hotellin viereisestä Arkeologisesta museosta. Tämä museo on eritysesti Magna Grecian ajan museo, koska Rhegion-nimellä tunnettu kaupunki nykyisen Reggio di Calabrian paikalla oli yksi tärkeimmistä kreikkalaisajan kaupungeista aikanaan. Museossa on runsaasti aarteita tuolta ajalta, mutta varmasti ylitse muiden ovat kuuluisat Riacen pronssipatsaat, joiden löytyminen Calabrian Joonianmeren puoleiselta rannikolta meren pohjasta vuonna 1972 oli merkkitapaus Italian arkeologian historiassa.

Oppaamme Tommaso johdatti meitä hauskalla ja mukaansatempaavalla tavallaan Magna Grecian veistotaiteeseen ja rakkaan kaupunkinsa historiaan sekä kulttuuriin. Teimme myös kävelykierroksen kaupungilla sekä hiukan kaupungin allakin. Keskustassa on nähtävissä katutason alla roomalaisaikaisen kaupungin jäännöksiä ja kävimme vilkaisemassa niitäkin. Ihastelimme vielä kaupungin rantakatua, jota on kutsuttu ‘Italian kauneimmaksi kilometriksi’ ja joka on rakennettu vuoden 1908 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen upeaksi promenadiksi. Sitä reunustavat toiselta puolelta Messinansalmi ja toisella reunalla palmut ja mahtavat satavuotiaat Fico Magnolioides-puut sekä Rabaraman kiinnostavat veistokset ja kauniit kaupunkipalatsit.

Tässä vaiheessa olimmekin jo valmiita lounaalle. Vielä ruokahalua kasvattaaksemme kipusimme ylämäkeä lounasravintolaamme. Kaupunki nousee meren rannasta kohti Aspromonte-vuoristoa ja siellä kävellessä saa kyllä halutessaan oikein mukavaa mäkitreeniä… Ruoka oli kuitenkin vaivan arvoista. Jälleen saimme todella monenlaisia paikallisia makuja runsain mitoin – ja sen jälkeen olikin helpompi laskeutua hotellille alamäen suuntaan. Pienen levon ja ruuan sulattelun jälkeen (jotkut kävivät kyllä pulahtamassa Messinansalmeen tässä vaiheessa) oli vuorossa pilatestreenit, joissa pystyi valitsemaan kahdesta eri tasoisesta ryhmästä oman kokemuksen sekä toiveiden mukaan. Perustason ryhmässä tehtiin tarkkaa treeniä, mutta hiukan kevyemmin kuin taas haastavammassa toisessa ryhmässä. Iltaohjelmassa olikin sitten rentoa oloa ja lepoa…

Maanantaiaamuna oli laukut pakattu uudestaan ja sanoimme Reggio di Calabrian kaupungille ‘Arrivederci’. Tässä elegantissa paikassa olisi kyllä viihtynyt pidempäänkin… Mutta matka jatkui bussilla ensin vain hiukan kaupungin ulkopuolelle, nousten kuitenkin jo vuoristoa kohti. Kuljettajamme pysäytti bussin jyrkän alaspäin lähtevän hiekkatien päähän ja sanoi, että tästä eteenpäin täytyisi kävellä. Kaikessa rauhassa siis lähdimme laskeutumaan maisemia ihaillen alaspäin ja tulimme lopulta Gangemin veljesten maatilalle. Rinnettä alas kävellessämme näimme jo oliivipuiden alle viritettyjä verkkoja – oliivinkeruu oli selvästi jo alkanut!

Meille oli valmisteltu monenlaisia maistiaisia tilan tuotteista: oli pienille leipäsille levitettyjä marmeladeja, joissa maistui bergamotto, luumu, inkivääri, appelsiini ja muut omien viljelysten tuotteet, myös aivan tuoretta tämän syksyn ensimmäistä oliiviöljyä oli tarjolla sekä bergamottoteetä, erlaisia mehuja ja jopa talon omaa chililikööriä ja yrttilikööriä. Maistiaisten jälkeen lähdimme tekemään kierroksen maatilalla. Veljeksillä on viljelyssä 50 hehtaaria maata, joista osa on melko vaikeapääsyisillä pengerretyillä vuorten rinteillä. Ei voinut kuin ihailla sekä luonnon runsautta että viljelijöiden sitkeyttä, koska täällä ei pysty käyttämään juuri mitään koneita apuna. Saimme kuulla hedelmäpuiden viljelystä ja rapsuttelimme bergamotto-hedelmien kuoria päästäksemme tuoksuttelemaan tuota erityistä ja arvokasta bergamotton tuoksua. Sehän on ollut tämän alueen tärkeä ja arvokas vientituote, jota on käytetty Earl Grey-teen aromissa sekä monien parfyymien tuoksuaineena. Tilalta sai ostaa myös heidän omia tuotteitaan kotiin viemisiksi ja moni taisikin käyttää tilaisuutta hyväkseen. Tästä alkuperäisemmiksi ja aidommiksi eivät paikalliset maut enää muutu!

Onneksi aurinko oli vielä osittain viereisen vuorenhuipun takana kun kipusimme takaisin bussillemme. Välillä oli silti tarpeen pysähtyä tekemään välihengityksiä ja katselemaan maisemia… Ilmastoitu bussi tuntui todella miellyttävältä ja matka jatkui kohti Joonianmeren rannikkoa eli Calabrian etelärannikkoa ‘saappaan jalkapohjan puolella’. Matka kulki läpi Aspromonte-vuoriston ja sen terävät muodot läpitunkemattoman tiheine metsineen tekivät vaikutuksen varmasti jokaiseen.

Saavuimme lounasaikaan Geracen kukkulakaupunkiin, mutta aivan ylös vanhaan kaupunkiin ei taaskaan bussilla ollut menemistä. Parkkipaikalta kulki kuitenkin pieni juna, joka kuljetti meidät lounaalle ja pääsimme jälleen notkuvien pöytien ääreen nautiskelemaan paikallisista herkuista. Rauhallisen lounashetken jälkeen teimme kierroksen Geracessa ja näimme Calabrian suurimman katedraalin, joka on vihitty käyttöön normanniaikana vuonna 1045. Siinä oli kirkolla kokoa! Jatkoimme kävellen vanhan kaupungin läpi ja saavuimme vanhalle muurille, mistä oli erinomaiset näkymät koko Joonianmeren rannikolle ja missä ymmärsi hyvin syyt kaupungin paikan valintaan aikoinaan. Tapasimme myös eläväisen joukon nuoria lukiolaisia, jotka olivat retkellä läheisestä kaupungista ja olivat heti uteliaita tekemään tuttavuutta ryhmämme kanssa. He tiesivät hyvin Suomen, koska heillä oli ollut koulussa vaihto-oppilas Suomesta ja olivat innokkaita kyselemään monenlaisia asioita lisää…

Pikku juna kuljetti meidät jälleen takaisin parkkipaikalle ja bussimme lähti laskeutumaan kohti Joonianmeren rannikkoa. Kuljettajamme Salvo kertoili ylpeänä, että hän on bussinkuljettaja jo toisessa polvessa ja hän itsekin oli kuljettanut ryhmiä jo 22 vuoden ajan. Hän oli todella ylpeä Calabriasta ja työstään ja oli selvästi onnellinen pystyessään esittelemään meille kotiseutujaan. Lopulta saavuimme matkamme toiseen majapaikkaan Hotel Parco dei Principiin, kävimme taloksi sekä teimme illan pilatestreenit todella hulppeassa salissa vihreä-valkoisella marmorilattialla. Täällä kyllä kelpaa treenata!

Tiistaipäivä oli sitten varattu treenipäiväksi ja lepopäiväksi. Aamutreeni ulkona herätteli kehon uuteen päivään ja auringon noustessa lämpötilakin nousi ihan hikisiin lukemiin. Pieni mindfulnessharjoitus rauhoitti mukavasti ja hotellimme aamiainen täydensi levollisen aamutunnelman… Hotellin uima-altaat oli jo valitettavasti ehditty tyhjentää juuri ennen saapumistamme, koska paikallisten mielestä oli jo sen verran syksyinen keli, mutta aurinkotuolit sentään saatiin pihalle takaisin suomalaisen kesän lämpöisestä syksystä nauttimista varten. Merenranta oli kyllä kävelymatkan päässä, mutta tiistaina tuuli oli sen verran voimakas, että isoihin aaltoihin ei ollut ihan turvallista mennä uimaan.

Kumpikin tasoryhmä treenasi päivän aikana kaksi tuntia pilatesta. Treenisali oli todella upea ja näkymä salista pienelle sisäpihalle erittäin kaunis. Käytimme harjoituksissa myös apuvälineinä isoja jumppapalloja, jotka ovat melko haastavia ja vaativat todellakin täydellistä keskittymistä. Osassa liikkeitä pallot kyllä myös avustavat – ja saa niillä onneksi myös tehtyä ihan hauskojakin juttuja… Opimme, mihin kannattaa ajatukset kohdistaa vartalon kiertoliikkeissä ja koko keho sai kyllä liikettä faskioiden liukuessa ihan joka suuntaan!

Illaksi oli vielä järjestetty kuljetus läheiseen Roccella Ionican pikkukaupunkiin, missä pääsi kokemaan ihan tavallisen italialaisen pikkupaikan ihan tavallista syksyistä iltaa. Moni kävi syömässä tai drinkeillä sekä vilkaisemassa paikallisen ruokakaupan tarjontaa. Hiljaistahan täällä on jo tähän aikaan vuodesta, mutta silti paikalliset asukkaat viettävät aikaansa istuskellen aukioilla ja puistoissa – ja mikäs tällaisissa lämpötiloissa olisi ulkosalla istuessa, kun vielä lokakuun lopussa illan lämpö pysyi 19 asteessa…

Keskiviikkoaamu valkeni hiukan harmaana, mutta lämpimänä, kun nousimme suoraan aamiaiselta bussin kyytiin ja lähdimme ajamaan merenrantaa pitkin kohti Calabrian pääkaupunkia Catanzaroa. Emme kyllä ihan sinne saakka saapuneet, mutta näimme melko pitkän matkaa Joonianmeren rannikon pikkukaupunkeja. Saapuessamme San Floroon, Catanzaro kyllä häämötti kaukaisuudessa suuren jokilaakson toisella puolella. Sen sijaan tapasimme tämän päivän oppaamme Cristinan ja hän johdatti meidät paikalliseen sillkkimuseoon sekä silkin valmistuksen historiaan. Italiahan on ollut vuosisatojen ajan Euroopan johtava silkinvalmistaja ja nimenomaan täällä Catanzaron alueella on tuotettu paljon silkkiä, koska mulperipuut viihtyvät oikein hyvin paikallisessa ilmastossa.

Museokierroksen jälkeen jatkoimme hiukan matkaa bussilla kaupungin ulkopuolelle, missä sijaitsee varsinainen silkkitila. Pääsimme näkemään itse mulperipuita sekä tuotannon varsinaiset “starat” eli silkkiperhosentoukat, jotka rouskuttelivat ahnaasti lehtiä ja jotka kasvavat munasta jopa yhdeksän sentin pituisiksi vain muutamassa viikossa. Meille esiteltiin kaikki silkin valmistuksen vaiheet ja kerrottiin, että yhdessä toukan kehräämässä kotelossa on noin kaksi kilometriä silkkilankaa… Ohutta toki, mutta vahvempaa kuin samanpaksuinen teräslanka! Kävelimme tilusten läpi ja saimme todella aistia Calabrialaista luonnonrauhaa parhaimmillaan saapuessamme lounaalle silkkitilan pieneen ravintolaan. Ruoka oli jälleen kerran erinomaista ja seura samaten.

Rauhallisen sekä runsaan lounaan jälkeen lähdimme paluumatkalle, mutta vielä hiukan kohti sisämaata ja vuoristoa. Ajoimme Stilon kylään, joka sijaitsee Consolino-vuoren rinteellä. Vierailimme bysanttilaisajalta eli 900-luvulta peräisin olevassa pienessä Cattolica di Stilon kirkossa, jonka ovat aikanaan rakentaneet tänne bysanttilaiset munkit. Kirkko on kaunis ja hyvin erityinen, se näyttää melkein kasvaneen ulos vuoren rinteestä ja sieltä olivat hienot näkymät läheiseen Stilara-joen laaksoon ja alas Stilon kylään.

Tästä olisi ollut mahdollista lähteä myös nousemaan ylös vuoren huipulle, missä on vanhan Normannilinnan rauniot, mutta sää oli sen verran pilvinen ja hiukan sateinen, nousu jyrkkä ja ryhmällämme jo takana sen verran kävelemistä, että teimme ratkaisun jättää tuo rauniovierailu väliin. Sen sijaan nautiskelimme herkulliset jäätelöt pienessä baarissa Cattolican levähdyspaikalla ja teimme todella onnelliseksi baarin omistajan, joka sanoi meidän olevan hänen ensimmäiset asiakkaansa koko päivänä… Illalla oli aikaa rentoutua hotellilla ja teimme vielä yhteisen syvärentoutuksen jälleen zoom-yhteydellä, jolloin saa tehdä harjoituksen oman huoneensa rauhassa ja halutessaan vaikka laskeutua harjoituksesta suoraan uneen.

Torstaina ehdimme kyllä tekemään aamun herättelevän treenin sekä mindfulnessharjoituksen ulkona, mutta sitten oli jälleen lähtö aamiaisen jälkeen kohti sisämaata. Tällä kertaa ajoimme vain puolisen tuntia ja saavuimme MUSABA- nimiseen taidepuistoon. Emme oikein tienneet, mitä odottaa, mutta reipas opas otti meidät heti parkkipaikalla haltuunsa ja kulkiessamme vähitellen eteenpäin puistossa kertoi paikan historiasta ja symboliikasta. Puiston ovat perustaneet vuonna 1969 taiteilija Nik Spatari ja hänen vaimonsa Hiiske Maas, jotka aloittivat raivaamalla Santa Barbaran esikristillisen ajan kirkon rauniot ja vähitellen rakensivat yhdessä tukijoukkojensa kanssa kirkon uudelleen sekä sen ympärille vaikuttavan puiston, missä pääsee näkemään erityisesti Nik Spatarin kätten jälkiä mosaiikkien sekä maalusten muodossa.

Spatari itse kuoli vuonna 2020, mutta puiston toiminta on säätiöity ja se jatkuu edelleen aktiivisena. Puistossa on taiteilijaresidenssi, mihin taiteilijat voivat tulla työskentelemään, sekä erilaisia taidelaboratorioita vieraileville ryhmille. Oli oikein ihastuttavaa, että itse Hiiske Maas tuli tapaamaan meitä, vaikka hän ei enää osallistukaan aktiivisesti puiston toiminnan pyörittämiseen. Meille oli pienenä yllätyksenä varattu myös oma “taidehetkemme” eli mosaiikkityöpaja, jolloin teimme pareittain omat pienet mosaiikit. Askartelu osoittautuikin hauskaksi ja oikein inspiroivaksi ohjelmaksi! Kaikki saivat työnsä valmiiksi ja ne pakattiin meille mukaan, mutta kuinkahan niiden tarina jatkuu…

Bussi vei meidät takaisin Joonianmeren rantamille, lounaalle Sidernon pikkukaupunkiin. Lounaspaikkamme osoittautuikin aivan täysosumaksi, vaikka sitä ei olisi arvannutkaan kadulta ravintolan nähdessään. Jo paikka oli hieno upeine korkeine muurattuine tiiliholveineen ja palvelu pelasi kuin rasvattuna… Pöytään kannettiin kuin liukuhihnalta monenlaisia paikallisia herkkuja, vettä ja viiniä, ja samalla pidettiin tarkasti huolta siitä, että kaikki viihtyivät. Ravintola oli näin lounasaikaan meidän lisäksemme aivan täynnä paikallisia ihmisiä, mikä sekin antoi hauskan tunnelman puheensorinan myötä. Aivan verraton lounaspaikka!

Hotellille saavuttuamme oli vielä ohjelmassa pilatestreenit ja runsaan lounaan muistoina keskivartalon tuntui kyllä erinomaisen tukevalta… illalla oli vielä mahdollisuus lähteä käymään toisessa läheisessä pikkukaupungissa Marina di Gioiosassa, mutta suurin osa ryhmästä jäi mieluummin rentoutumaan omalle hotellille. Oli kyllä mielenkiintoista nähdä, että tämä toinen pikkukaupunki olikin melko toisenlainen verrattuna tiistai-iltaiseen naapurikaupunkiin ja sieltä löytyikin pikku putiikkeja auki ja oikein viihtyisää iltatunnelmaa vaikka muita turisteja ei kyllä taatusti enää ollut liikkeellä.

Perjantai oli taas ihan pilatespäivä ja saimmekin runsaasti liikettä alkaen aamutreenistä ulkona ja jatkuen päivällä ja iltapäivällä jälleen upeassa salissa hotellin sisällä. Isot pallot olivat edelleen mukana, mutta edistyneemmällä ryhmälle oli käytössä myös hauskat kuminauhat, jotka vaativat vielä lisää voimaa keskivartalosta ja lapatuesta. Tällä viikolla tuli kyllä haastettua kehoa monella tavalla, mutta on myös löytynyt hyvä asento ja rento tuntuma liikkeeseen. Tämän kun saisi säilymään myös Suomen syksyyn! Perjantaina oli myös ihanasti aurinkoa ja tuuli vain leppoisasti, minkä ansiosta halukkaat pääsivät mereen uimaan. Onhan ihan mahtavaa ylellisyyttä suomalaiselle pulikoida meressä tähän aikaan vuodesta ilman, että sieltä täytyy nousta pois lämpötilan takia. Hauskaa, että tämäkin onnistui.

Perjantaina illalla oli sitten viimeisen yhteisen illallisen aika. Kokoonnuimme vielä hotellimme hulppeaan yläkerran ravintolatilaan ja söimme hyvin muistellen samalla tämän runsaan viikon tunnelmia ja monenlaisia kokemuksia. Sovimme myös, että tekemämme mosaiikit kuljetetaan Suomeen ja Salla tekee niihin saumaukset sekä laittaa ne esille myöhemmin Focus:IN – Health Studiolle. Näin ne pääsevät värittämään studiota sekä pääsemme itse studiolla käydessämme tunnelmoimaan niiden kanssa aina uudestaan tätä mielenkiintoista ja elämyksellistä viikkoa…

Näimme pariin kertaa Calabriasta myös hiukan toisenlaisen puolen, kun jotkut yrittivät hiukan vedättää ryhmäämme tai ryhmäläisiämme maksamaan lisää palveluista, jotka oli jo maksettu tai asioista, joita he eivät olleet lainkaan ostaneet. Onneksi ryhmänjohtajamme puhuu italiaa sujuvasti sekä oli tarkkana joka käänteessä ja asiat järjestyivät parhain päin. Valitettavasti tätä tapahtuu ja jotkut ajattelevat ehkä tienaavansa hiukan lisää ja olevansa jolloin tavalla ovelia tai mukamas fiksuja pystyvänsä huijaamaan turisteja… Ei kylläkään meitä!

Toisaalta tapasimme niin monia paikallisia ihmisiä, jotka hehkuivat rakkautta ja intohimoa sekä omaa työtään että omaa kotipaikkaansa ja Calabriaa kohtaan, että sitä ei voi kuin ihaillen muistella… Voisiko hiukan myös tuosta intohimosta ja sitoutumisesta tuoda omaankin arkeensa Suomessa? Voisiko joskus hehkuttaa hiukan omaa arkeaan edes itselle…

Lauantaiaamuna ehdimme vielä nauttimaan aamiaisen rauhallisesti ennen kuin matka takaisin Lamezia Termen lentokentälle alkoi. Ajoimme jälleen Aspromonte-vuoriston läpi ja näin aamun sumussa ja nousevan auringon valaistuksessa se näytti upealta ja todella läpitunkemattomalta. Oli helppo uskoa, että täällä voisi piileskellä ja vältellä ‘lain pitkää kouraa’ vaikka kuinka pitkään, kuten on ainakin joskus menneisyydessä tapahtunutkin. Me kuitenkin hyppäsimme koneeseen ja palasimme jälleen Münchenin kautta kotiSuomeen, mutta palaamme varmasti mielessä moneen kertaan tämän viikon tunnelmiin ja kokemuksiin! Helsinki-Vantaan kentällä halattiin ja toivotettiin hyvää syksyä – ja vedettiin kaulahuivit tiukemmalle ennen kuin sukellettiin Suomen pimeään kylmään syysiltaan!

Ennen kaikkea tämän pilatesviikon ryhmä oli aivan uskomattoman rento, mukava ja hyväntuulinen! Jokainen sai olla rauhassa mukana aivan omalle tavallaan ja omana itsenään ja jokaista kannustettiin… Kaikki olivat ajoissa sovituissa lähdöissä ja tapahtumissa mukana, mutta sai silti kulkea ja tehdä asiat omassa tahdissaan ja omien tuntemusten mukaan. Tästä ryhmästä välittyi todellinen myötätunto ja myötäeläminen ja se oli varmasti yksi parhaista asioista tämän viikon aikana. Suurkiitokset siitä vielä aivan jokaiselle ja ihanaa nostetta syksyynne sekä koko tulevan vuoteen – ennen kuin taas seuraava Pilatesmatka ensi syksynä starttaa…

Oli vielä pimeää lauantaiaamuna 22.10.2022, kun ryhmämme kokoontui Helsinki-Vantaan lentoasemalla… Todella aikainen lähtö, mutta siitä hyvästä olisimme myös hyvissä ajoin perillä Välimeren suurimmalla saarella Sisiliassa. Matkalla teimme kuitenkin lyhyen pysähdyksen Münchenissä, mutta aikataulut pitivät kutinsa ja pääsimme perille ilman viivytyksiä. Pieni hidaste tuli kuitenkin Palermon lentoasemalla, kun yhden ryhmäläisen matkalaukku ei tullutkaan perille. Myös muilta matkustajilta oli jäänyt laukkuja tulematta eli katoamisilmoituksen teko vei jonkin verran aikaa – ja saimme tietää laukun jääneen Helsinkiin, mutta saapuvan viimeistään seuraavana päivänä.

Kun pääsimme lentokentältä, meitä odottanut bussi vei koko porukan suoraan syömään. Matkustaessa kannattaa aloittaa syömällä hyvin! Tällä kerralla saimme ruuan lisäksi ravintoa muillekin aisteille, sillä ensimmäinen lounaspaikkamme oli Palermon Katedraalia vastapäätä sijaitseva Palazzo Asmundo, jonka rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1615. Rakennus toimii ravintolan lisäksi myös museona, mutta valitettavasti lentokentällä käytetyn ylimääräisen ajan vuoksi emme juuri ehtineet katsastaa palatsista muuta kuin ruokasalin upeat frescomaalaukset…

Lounaan jälkeen meitä saapui hakemaan oppaamme Simone Faraone, jonka seurassa teimme erinomaisen hienon kävelykierroksen Palermon keskustassa: näimme Normannipalatsin upeimmat salit, joissa kullan kimallusta riitti yllin kyllin, roomalaisia raunioita, kaupungin keskeisiä aukioita ja suihkulähteitä sekä bongasimme myös kuvausryhmän, joka oli tekemässä tv-sarjaa palermolaisen Stefania Aucin Italiassa huippusuositusta kirjasta ‘Sisilian Leijonat’. Saimme siis johdatuksen tämän huikean monikerroksisen kaupungin historiaan ja nykypäivään ja tästä olisi hyvä jatkaa kaupunkiin tutustumista. Kaupunkikierroksen jälkeen kirjauduimme hotelliimme, joka sijaitsi Palermon rantakadulla kävelymatkan päässä keskustasta, mutta kuitenkin hiukan omassa rauhassaan. Viikon ensimmäinen yhteinen harjoitus – syvärentoutus – tehtiin tällä kertaa käyttäen hyväksi zoom-yhteyttä, jolloin jokainen pystyi rentoutumaan rauhassa omassa huoneessaan ja vaikka nukahtamaan rentoutukseen pitkän ja monivaiheisen päivän päätteeksi.

Sunnuntaiaamuna olimme virkeinä hereillä hyvissä ajoin ja lähdimme pienestä aamun viileydestä huolimatta rohkeasti ulos merenrantaan, missä teimme ensimmäisen aamuherättelytreenin nousevan auringon alkaessa lämmittää ja kuunnellen ohi lenkkeilevien palermolaisten tervehdyksiä. Aamiaisen jälkeen oli varattu aikaa pienelle levolle ja aamupäivän pilatestreenit tehtiin kahdessa eri tasoryhmässä ja sisällä hotellin salissa, missä olikin todella rauhallista keskittyä ja löytää oma syvä tuki sekä levollinen olo kehoon ja mieleen. Loput sunnuntaipäivästä oli vapaata ja jokainen sai seikkailla Palermossa oman mielenkiintonsa mukaan. Myös myöhästynyt laukku saapui hotellille alkuillasta eli sekin järjestyi.

Osa ryhmäläisistä oli varannut sunnuntai-illaksi liput Palermon suureen oopperataloon Teatro Massimoon, missä esitettiin juuri tänä iltana Verdin Nabucco-oopperan ensi-ilta. Oopperankävijät lähtivät ajoissa kohti keskustaa, koska haluttiin ehtiä katsella kunnolla sekä tuota Euroopan kolmanneksi suurinta oopperataloa että myös ensi-iltaan saapuvia palermolaisia. Ja kyllähän puitteet olivat todella juhlavat! Punainen matto oli levitetty oopperatalon rappusille ja valot sytytetty, myös salamavalot räiskyivät ja oopperatalon aitauksen ulkopuolella oli paljon kansaa katsomassa näytökseen tulijoita… Myös itse ooppera oli upea ja varmasti unohtumaton. Kolmannen näytöksen kuorokohtaus ‘Va’ pensiero’, joka on italialaisten “epävirallinen kansallislaulu” – vähän niin kuin suomalaisille Finlandia-hymni – laulettiin kesken esityksen uudestaan yleisön vaatimuksesta ja osa katsojista jopa lauloi mukana!

Maanantaiaamuna heräsimme ja söimme aamiaisen kaikessa rauhassa. Ennen puoltapäivää bussi saapui hakemaan meitä ja lähdimme ajamaan kohti Sisilian länsikärkeä ja Marsalaa. Tämä oli ensimmäinen pilatesmatka, millä majoitumme kahdessa eri paikassa, ja oli itse asiassa oikein miellyttävää siirtyä Palermon vilinästä Marsalan rauhaan loppuviikoksi. Palermo on upea ja monikerroksinen kaupunki, mutta myös suomalaiselle melkoisen hengästyttävä… Matkalla Marsalaan pysähdyimme Trapanin vanhassa kaupungissa ja nautimme pitkän rennon lounaan yhdessä ulkona kuten konsanaan italialainen ystäväporukka ravintolan henkilökunnan viihdyttäessä meitä parhaansa mukaan.

Marsalaan saavuttuamme kävimme nopeasti jättämässä tavarat huoneisiin ja lähdimme kävellen muutaman sadan metrin päässä hotellista sijaitsevaan Cantine Florion viinitaloon. Marsalahan on kuuluisa nimenomaan saman nimisestä väkevöidystä viinistään ja Florion nimeä kantava viinitalo, joka ei kuitenkaan enää pitkään aikaan ole ollut Florion suvun omistuksessa, on kaupungin suurin ja hienoin. Saimme perusteellisen johdatuksen marsalaviinin valmistukseen ja historiaan sekä pääsimme tietysti myös maistelemaan heidän viinejään. Taisipa osalle ryhmäläisistä myös lähteä muutama pullo mukaan… esimerkiksi joulupöytään sopisi erinomaisesti pullo Donnafrancaa. Sisilian pimeä ilta kietoi Marsalan jo sisäänsä, kun teimme yhteisen pilatestreenin sekä syvärentoutuksen hotellimme upeassa salissa kristallikruunujen alla.

Tiistaiaamu valkeni raikkaana ja pilvettömänä ja löysimme aamutreenille sopivan rauhallisen ja suojaisan paikan hotellin uima-altaan vierustalta. Herättelevän aamutreenin ja pienen mindfulnessharjoituksen jälkeen oli suloista siirtyä runsaiden aamiaispöytien ääreen. Muiden aamiaistarjoilujen ohella ryhmäämme varmasti hämmästytti joka aamu hotellimme kakkugalleria: eri tavoin täytettyjen croisanttien ja munkkien ja crostata-hedelmätorttujen lisäksi oli valittavissa aina kahdeksan erilaista kakkua! Tarjolla oli niin mantelikakkua, sacheria, sitruunapistaasikakkua kuin myös perinteisiä isoäidin kakkua ja sisilialaista cassataa, jossa on mm. ricottajuustoa ja marsipaania. Ei kyllä jäänyt kenenkään makeanhimo tyydyttämättä! 

Tiistai oli varattu kokonaan treenipäiväksi ja omatoimiseen Marsalaan tutustumiseen. Marsalan vanha kaupunki oli pienen kävelymatkan päässä ja sieltä löytyi niin nähtävyyksiä kuin myös ostosmahdollisuuksia. Ryhmäläiset löysivät myös hyviä ruokapaikkoja ja jakoivat vinkkejä keskenään. Vaikka Marsala on itse asiassa jopa yli 80 000 asukkaan kaupunki, niin vanha kaupunki keskustoineen ja kaakon puoleinen ranta, missä hotellimme sijaitsi, vaikutti todella paljon pienemmältä sympaattiselta sisilialaiselta pikkukaupungilta. Saimme tehtyä päivän pilatestreenit ulkona hotellin hienossa puutarhassa pinjamäntyjen ja palmujen varjossa sekä iltatreenit hotellin toisen kerroksen terassilla, mistä oli hieno näköala merelle ja pienvenesatamaan – sekä upea auringonlasku päivän viimeisen treenin päätteeksi…

Keskiviikkona ryhmämme lähti aamiaisen jälkeen kohti Marsalan suola-altaita. Trapanissa ja Marsalassa on valmistettu suolaa merivedestä jo tuhansia vuosia ja se on ollut aikanaan arvokasta kauppatavaraa. Rooman valtakunnan aikana legioonalaisille ja joillekin virkamiehille osa palkasta maksettiin suolana (italiaksi ‘sale’) ja tästä syystä edelleenkin käytettävä sana ‘salario’ (engl. ‘salary’) tarkoittaa palkkaa. Meidät perehdytettiin suolan valmistuksen saloihin ja kiersimme suola-altaiden väleissä katsomassa, kuinka vanhat toimivat menetelmät ovat käytössä edelleen. Näimme suolakasoja ja tuulimyllyjä sekä kuulimme, että myös altaiden pohjaan kasaantuva savisedimentti käytetään hyödyksi ja siitä tehdään harkkoja, joita käytetään altaiden seinämien rakentamiseen. Meille oli järjestetty myös suolamaistiaiset ja saimme vinkkejä siihen, kuinka suola sopii jopa hedelmien kanssa. Suoloissa on kyllä toden totta eroja!

Suolakentiltä retki jatkui Trapanin ohi ja pikkuhiljaa yläspäin mutkittelevia teitä pitkin aina Ericen kukkulakaupunkiin saakka. Ne, jotka istuivat vuorollaan tien ulkoreunan puolella, saivat myös päivän jännitysannoksen mutkittelevan tien jyrkänteiden yli katsoessaan. Tämä pieni kaupunki, joka on ollut olemassa jo ainakin muinaisten karthagolaisten ajoista saakka, sijaitsee hyvin strategisella paikalla, koska sieltä näkee käytännössä koko Sisilian länsikärjen aivan joka suuntaan ja merellekin Egadisten saarien ohitse. Pikkukaupungissa on tällä hetkellä aivan keskiaikainen tunnelma ja hulppeiden näköalojen ihailemisen lisäksi söimme siellä herkullisen lounaan tunnelmallisessa osteriassa ja katselimme linnoja sekä paikallisia käsityökauppoja – taisipa löytyä jopa joulukoristeita kotiin vietäväksi. Hotelliin palattuamme teimme vielä yhteisen pilatestreenien sekä syvärentoutuksen sisällä hotellin salissa, koska taas oli päivä vierähtänyt iltaan saakka ja saapunut pimeä.

Myös torstain ohjelmassa oli treenejä ja nautiskelua. Olimme todella onnekkaita, koska koko viikon päivälämpötilat olivat 28 astetta ja yölläkin lämpö laski vain vaivoin alle kahdenkymmenen asteen. Täytyy sanoa, että säät olivat selvästi paremmat, kuin olimme uskaltaneet toivoa. Hotellin suuri uima-allas oli ahkerassa käytössä ja ryhmäläiset tunsivat olonsa ruhtinaallisiksi, kun meidän lisäksemme hotellissa oli vain muutama muu vierailija. Aurinkotuoleja riitti kaikille halukkaille ja myös ulkona toimi tarjoilu oikein hyvin. Muutenkin Grand Hotel Palacen johtaja Sandra ja henkilökunta tekivät viikostamme todella paratiisimaisen. Saimme vapaasti valita hotellin upeista ulkotiloista treenipaikat ja tämä matka olikin ensimmäinen kaikista 14:stä pilatesmatkasta, jolloin pystyimme tekemään kaikki pilatestreenit ulkona. Mitä luksusta suomalaisille! Aamun suojainen treeni ja mindfulnesstuokio uima-altaalla, päivällä lämpimimpään aikaan harjoitukset kauniin puutarhan puiden varjossa ja illalla lämpötilan jo hiukan laskettua ylhäällä suurella terassilla auringonlaskuun saakka. Hotellin puutarhuri myös leikkasi meille tasaisen ruohokentän harjoittelua varten aivan oma-aloitteisesti huomattuaan meidän treenaavan myös puutarhassa.

Torstai-illan ohjelmassa oli kuitenkin vielä retki arabivaikutteiseen Mazara del Vallon kaupunkiin, joka sijaitsee noin 30 km Marsalasta kaakkoon. Mazara del Vallo on Sisilian kaupungeista lähinna Tunisiaa – alle 150 km:n päässä Pohjois-Afrikan rannikosta. Myös täällä, kuten kaikkialla Sisiliassa, näkee normannien vaikutuksen, mutta sukeltaessaan sisään Kasbahin eli vanhan kaupungin mutkitteleville kujille on kuin lentäisi taikamatolla tuhannen ja yhden yön tarinaan. Kaariholveja, kupoleita, mosaiikkeja, värikkäitä kaakeleita, suuria maalattuja ruukkuja… Mazara del Vallo on todellakin kuin toiselta planeetalta verattuna Manner-Italian pikkukaupunkeihin. Vierailimme paikallisessa koruliikkeessä, jossa korusuunnittelija Joanne Chirco kertoi meille sisilialaisten korujen symboleista ja materiaaleista ja näimme väriloistoa sekä mahdollisesti myös löysimme tuliaisia kotiin vietäviksi. Tämän jälkeen suunnistimme kiemurtelevia kujia pitkin Tanssivan Satyyrin museoon ja yllätimme museon hoitajat, joiden hiljainen torstai-ilta muuttui kertaheitolla museon täyttyessä suomalaisista turisteista. Tanssiva Satyyri on pronssipatsas, joka on löydetty merenpohjasta Mazara del Vallon edustalta, ja sen arvioidaan olevan kreikkalaista alkuperää ja noin neljänneltä vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua. Museo oli tehty vanhaan pieneen kirkkoon ja patsaan sekä myös itse kirkon kauneus teki meihin suuren vaikutuksen. Illan päätteeksi saimme erinomaisen illallisen, jossa oli runsaasti Pohjois-Afrikkalaisia vaikutteita, ryyditettynä ravintolan omistajien aivan ylitsevuotavalla ystävällisyydellä. Sisilia todella piti meitä hyvänä… tai kuten Suomessa joskus muinoin olisi sanottu ‘kuin piispaa pappilassa’.

Perjantaina oli aikaa jälleen treenata pilatesta ja rentoutua itselleen sopivalla tavalla. Tällä matkalla pilatestreenien “lisämausteina” eli harjoitusvälineinä oli pilatesrenkaat sekä pienet pallot. Pilatesrenkaiden avulla keho aktivoituu hiukan vahvemmin ja on helpompi saada tuntuma keskivartalon tukeen sekä kehon voimien “kytkentään”. Se myös vakauttaa monen liikkeen tuntumaa ja jopa auttaa liikkeiden suorituksessa. Löysäksi puhallettu pieni pallo puolestaan haastaa monessa liikkeessä tasapainon löytämistä, mutta myös tarkentaa ja herkistää tuntumaa omaan syvään tukeen. Pallon kanssa täytyy löytää tuki oikeasti sieltä oman vartalon keskustasta eikä pysty kompensoimaan liikkeitä juurikaan pinnallisilla lihaksilla. Eli matkalaiset saivat tarkuutta ja pitoa harjoituksiinsa turvallisesti omassa tasoryhmässään. Keho pysyi vahvan ja rennon tuntuisena, jolloin myös lomasta nauttii vielä enemmän!

Perjantai-iltana meille oli järjestetty upea illallinen hotellin ravintolana toimivaan “vanhaan” hotellirakennukseen. Tässä “alkuperäisessä Hotel Palacessa” on todellista menneen maailman charmia, ruokasalin kattomaalaukset ja kristallikruunut vievät ajatukset vuosikymmenten taakse ja mielessään voi selvästi kuulla hevosten kavioiden kopseen ulkoa… Illastimme kaikessa rauhassa yhdessäolosta ja herkullisesta ruuasta nautiskellen sekä kerraten tapahtumia upean viikkomme varrelta. Illallisen jälkeen joimme vielä kahvit hotellin uuden ravintolan puolella ennen kuin asetuimme nukkumaan viimeiseksi yöksi Marsalassa.

Lähtöpäivän eli lauantain aamuna saimme kaikessa rauhassa nauttia vielä muhkeasta aamiaisesta kakkuineen sekä tehdä viimeiset pakkaamiset ennen kuin bussi tuli noutamaan meitä kohti Palermon lentokenttää. Vielä ennen saapumistamme Falcone-Borsellinon kentälle pysähdyimme lounaalle Terrassinin kylään lentokentän tuntumassa. Ravintola oli rakennettu merestä nousevan jyrkänteen päälle eli ravintolasaliin astuessa kaikista ikkunoista näkyi vain merta. Vaikutelma oli huikaiseva! Ja mikä lounas! Pöytään kannettiin ruokalaji toisensa perään – erään ryhmäläisen sanojen mukaan varmaankin jokaista kalalajia, joita Välimerestä nousee – ja toinen toistaan herkullisempia tuoksuja ja makuja. Ryhmämme lähes pyöri takaisin bussiin ja lopulta lentokentälle, mutta eipähän tarvinnut miettiä syömistä enää lentomatkan aikana.

Palermosta meillä oli jälleen yhteys nopealla vaihdolla Münchenin kautta Helsinkiin ja kaikki sujui oikein jouhevasti – myös kaikki matkalaukut saapuivat samalla lennolla. Vielä lämpimät halaukset ja ‘arrivederci’ kaikille uusille ja vanhoille matkalla tapaamille ystäville, näkemisiin seuraavalla pilatesmatkalla!

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Te teitte tästä matkasta juuri niin rennon ja mukavan ja muistorikkaan… Grazie di cuore <3 

 

Nyt jälleen tiedossa ihanaa kesänautiskelua tasapainottavan pilatestreenin sekä rentoutusharjoitusten kanssa!

Järjestämme tänäkin kesänä treeniviikon suloisessa Maarianhaminassa. Tämän kesän matkalla monipuolisen ja tasapainottavan pilatestreenin lisäksi pääset kokeilemaan erilaisia ohjattuja rentoutusharjoituksia. Harjoitusten avulla kehosi palautuu paremmin ja löydät mahdollisesti uusia voimavaroja ja virkeyttä jokaiseen päivääsi. Pilateskesä alkaa maanantaina 18.7.2022 noin klo 15. Saapuminen Maarianhaminaan onnistuu myös samana aamuna ja lopetamme perjantaina 22.7. niin, että halutessasi ehdit vielä perjantaina takaisin mantereelle.

Tiedossa on kuitenkin viisi ihanan rentoa ja täyteläistä päivää tehden pilatesharjoituksia juuri sinulle sopivalla tavalla! Voit valita kahdesta eri tasoisesta ryhmästä sinulle sopivamman ja voit tehdä harjoituksia aivan oman kehosi mukaan. Aina tärkeintä on kuulostella omaa kehoa ja sovittaa liikkeet omiin voimavaroihin ja omaan rytmiin… Viikon aikana teemme myös retken saaren pohjoisosaan omenatarhoille, jotka ovat kuin pohjoisen viinitiloja, ja pääsemme maistelemaan paikallisia tuotteita. Käymme myös patikoimassa oppaan kanssa Getaberget- vuorella, mistä löytyy ”luolia” ja upeat näkymät kauas merelle Pohjanlahden suuntaan.

Majoitumme myös tänä kesänä Maarianhaminan parhaassa hotellissa, joka tarjoaa hienot puitteet lomaviikolle. Hotelli Arkipelag:ssa on jokaiselle varattuna huone merinäköalalla, runsas buffet-aamiainen, saunojen ja uima-altaiden vapaa käyttö sekä tietenkin aamutreenit uima-altaalla ja muut ohjatut pilates- ja rentoutusharjoitukset valoisassa sisäsalissa. Hotelli on aivan Maarianhaminan keskustan tuntumassa, joten vapaa-ajallasi voit nautiskella pikkukaupungin tunnelmasta tai halutessasi myös lähteä ihastelemaan luontoa kaupungin vehreitä rantoja pitkin. Voit tulla juuri sellaisena kuin olet ja nauttia rennosta olemisesta ja hyvää tekevistä harjoituksista aivan omien tuntemustesi mukaan.

Pilatesviikon hintaan sisältyy majoitus hotelli Arkipelag:ssa 18.-22.7. aamiaisbuffet:lla (jos haluat yöpyä pidempään, niin voit varata itse lisäyöt hotellilta), saunojen ja uima-altaiden vapaa käyttö, tervetuliaismalja maanantaina, pilatesharjoitukset todella kokeneen ohjaajan johdolla valitsemassasi tasoryhmässä viitenä päivänä sekä ohjatut rentoutusharjoitukset ja mindfulnessharjoitukset, yhtenä päivänä retki omenatarhoille sekä Getaberget – vuorelle sekä retkellä maistiaiset ja ruokailu, viimeisen illan yhteinen illallinen hotellilla sekä matkanjohtajan palvelut. Jokainen osallistuja järjestää saapumisensa Ahvenanmaalle sekä kotimatkansa itse. Noudatamme kurssilla kaikkia mahdollisia koronapandemian vuoksi voimassa olevia ohjeita.

Hinta jaetussa kahden hengen huoneessa 950 euroa. Yhden hengen huoneen lisämaksu on 220 euroa/ viikko. Lähtökohtaisesti yksin matkustavan henkilön on varattava yhden hengen huone. Varausmaksu, joka laskutetaan heti varauksen jälkeen on 370 euroa.

Mikäli varaus peruutetaan 30 vrk ennen kurssia (viimeistään 18.6.2022 klo 24) varausmaksu palautetaan kokonaisuudessaan. Peruutuksista 18.6.2022 jälkeen, mutta ennen 9.7.2022 peritään 50% varausmaksusta ja 9.7.2022 lähtien tehdyistä peruutuksista peritään koko varausmaksu. Oikeus muutoksiin pidätetään.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset [email protected] tai 050-343 2928 / Salla

Harvaa matkaa on odotettu yhtä paljon kuin tätä! Pilatesmatka Viterboon oli alunperin suunniteltu tehtäväksi huhtikuussa 2020, mutta lähes koko maailman pysäyttänyt pandemia muutti suunnitelmia ja lopulta jouduimme siirtämään matkaa kolme kertaa myöhempään ajankohtaan. Myös joukkomme kutistui puolentoista vuoden aikana lähes puoleen alkuperäisestä, mutta kun lopulta pääsimme matkaan viileänä lokakuun aamuna niin tunnelma oli todella korkealla.

Finnairin suora lento vei meidät vakuuttavan varmasti Roomaan, missä heti lentokentällä hiukan kohmeiset suomalaiset alkoivat vähitellen sulaa auringon lämmittäessä matkalaisia oikein mukavasti. Kentältä siirryimme bussilla hiukan Rooman pohjoispuolella sijaitsevalle Borgo Tragliatan tilalle, missä saimme vatsamme täyteen ja pääsimme sekä laskeutumaan Italian levolliseen rytmiin että hiukan tutustumaan toisiin ryhmäläisiin. Maatilalta matkamme jatkui Tivolin kaupunkiin, missä tutustuimme Villa d’Esten palatsiin ja erityisesti sen kuuluisaan puutarhaan, missä on edelleen satoja suihkulähteitä, jotka saavat vetensä luonnollisella paineella läheisestä Aniene-joesta. Puutarha on todella hengästyttävä – eikä pelkästään korkeuserojensa vuoksi – taidonnäyte 1500-luvulta. Kaikkialla oli veden solinaa, kohinaa ja pauhinaa sekä veden viilentävää höyryä, joka nousee altaista. Voi helposti kuvitella, kuinka satoja vuosia sitten tuollainen puutarha on ollut virkistävä keidas kesäisin kuuman etelän auringon alla.

Tivolista matkamme jatkui vihdoin Viterboon, joka sijaitsee noin 80 km Roomasta luoteeseen Lazion maakunnan alueella ja pääsimme majoittumaan hotelli Salus Termeen illansuussa. Teimme kuitenkin vielä pienen iltaharjoituksen sisältäen enimmäkseen palauttavia venytyksiä ja kevyitä perusharjoituksia matkasta palautumiseksi sekä levollisen unen saamiseksi. Pilatesharjoituksia varten meillä oli hotellissa koko viikon korkea ja tilava sali vain meidän ryhmämme käytössä, mikä osaltaan lisäsi rentoa ja turvallista oloa tällaisena pandemia-aikana. Hotellissa kuten kaikkialla muuallakin oli Italian tiukat turvasäännökset voimassa. Kaikkialla sisätiloissa oli pakollista pitää suojamaskia ja käsidesiä oli saatavilla joka paikassa. Myös rokotustodistus kysyttiin kaikkialla ennen sisään pääsyä, jopa museoissa, jotka olivat ulkotiloissa!

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä teimme aamuharjoituksen sisätiloissa – kuten lopulta koko viikon aamutreenit – koska aikaiset aamut olivat vielä turhan viileitä rentoutumiseen ulkoilmassa. Aamiaisen jälkeen lähdimme kuitenkin bussilla Viterbon vanhaan kaupunkiin, Paikallisoppaamme Maddalena kuljetti meitä pitkin keskiaikaisia kujia ja esitteli meille kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Tämä Viterbon keskiaikainen keskusta on yksi Keski-Italian hienoimpia ja se on säilynyt varsin hyvin huolimatta sotien rajuista pommituksista. Joka tapauksessa kaupungin historian tähtihetket olivat 1200-luvulla, jolloin paavit asuivat kaupungissa muutamia vuosikymmeniä ennen siirtymistään Avignoniin ja sieltä lopulta takaisin Roomaan. Lounastimme muutamien kiinnostavien mutkien jälkeen ravintolassa, jonka rakennus on valmistunut 1200-luvulla eli pääsimme fiilistelemään aivan autenttisessa ympäristössä kaupungin historiallista tunnelmaa.

Ohjelma jatkui lounaan jälkeen siirtymisellä hiukan Viterbosta länteen Bomarzon kylän lähistöllä sijaitsevaan ’Pyhä Metsä’-nimiseen puistoon, joka on kuitenkin saanut ehkä vielä tutummaksi nimekseen kansan keskuudessa määreen ’Hirviöpuisto’. Myös tämä puisto on peräisin 1500-luvulta, kuten saapumispäivänä näkemämme Villa d’Esten puisto, mutta tunnelma ja puiston kantava idea ei voisi ehkä olla kauempana tuosta tarkkaan muotoillusta ja klassisesta puistosta… Täällä löytyy varsin luonnontilaisen metsän keskeltä mitä mielikuvituksellisempia kivipatsaita ja tiloja. Näimme monenlaisia antiikin taruhahmoja sekä hirviöitä, vinon talon, mihin pääsi myös sisään, sekä temppeleitä ja kauniita vanhoja puita. Hauska pieni yllätys oli nähdä metsän pohjalla kasvavat hennon väriset syklaamit, joita Suomessa näkee tähän aikaan vuodesta kukkakauppojen vain kukkakauppojen hyllyillä.

Seuraava päivä oli kokonaan treenipäivä eli aamun herättelytreeni jo ennen aamiaista, sitten aamiaisen jälkeen aamupäivätreenit sekä perus- että jatkotason ryhmälle, keskellä päivää vapaata rentoutumisaikaa ja lounasta sekä vielä iltapäivällä treenit molemmille eri tasoisille ryhmille. Tämä ensimmäinen kokonainen treenipäivä oli hiukan harmaa ja sateinen eli pysyttelimme kaikkien treenien ajan sisätiloissa, mutta itse harjoitteluunhan tuo harmaus ei vaikuttanut. Itse asiassa tämä päivä jäikin ainoaksi harmaaksi ja sateiseksi päiväksi koko viikon aikana. Olimme kyllä sen suhteen erittäin onnekkaita, että aurinkoa riitti oikein runsain mitoin. Paikoitellen oli viileä navakka tuuli eli kaulahuivi ja tuulenpitävä päällysvaate olivat paikallaan, mutta parhaimmillaan muutamana päivänä lämpötila nousi jopa 20 asteen yläpuolelle ja saimme fiilistellä hyvinkin suomalaisten kesälämpöjen tuntuisista hetkistä. Kahtena muuna kokonaisena treenipäivänä teimme iltapäiväharjoitukset ulkona hotellin aurinkoisella terassilla, mikä oli myös hiukan tuulelta suojassa. On aina aivan mahtavaa päästä treenaamaan ulkona! Erityisesti, kun tietää Suomessa olevan jo kylmää ja kunnolla harmaata…

Seuraavana retkipäivänä suuntasimme kulkumme ensin Viterbosta suoraan pohjoiseen. Tulimme suuren kanjonin reunalle ja näimme kanjonin keskellä ensimmäisen retkikohteemme: Civita di Bagnoregio. Mitenhän tätä oikein kuvailisi? Suuren kanjonin keskellä kohoaa korkea kivinen ’pöytä’, jonka päälle on rakennettu jo keskiajalla pieni kylä. Kylään pääsee ainoastaan kapeaa korkeaa siltaa pitkin, joka onneksi on varsin tukevan oloinen, että myös korkeanpaikan kammoiset kykenevät sitä pitkin kulkemaan. Aika monen leuka loksahti auki kylän nähdessään ja vaikka olisikin nähnyt kuvia tästä paikasta, niin silti näkymä on luonnossa aina vaikuttavampi. Kävelimme kylään ja kiertelimme pieniä kujia ihaillen kuvauksellisia näkymiä ja asetelmia, joita kylän asukkaat ovat sommitelleet. Myös maisema kylästä kanjoniin ja sen yli oli kerrassaan vaikuttava! Siirryimme Civita di Bagnoregiosta lounaalle noin parinkymmenen minuutin ajomatkan verran länteen, missä sijaitsee Euroopan suurin kraaterijärvi Bolsena ja sen rannalla saman niminen viehättävä pikku kylä. Järvi on muodostunut noin 300000 vuotta sitten muinaisen tulivuoren kraaterin romahdettua ja täytyttyä vedellä. Järvi onkin melko pyöreä ja upeassa auringonpaisteessa sen vesi kimalteli syvänsinisenä. Ennen lounasta ehdimme piipahtaa paikallisen keraamikon työpajassa, mistä löytyi astioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Nautimme myös italialaiseen tapaan aperitiivit istuskellen kahvilan pöydissä torin reunalla ja katsellen paikallista rauhaisaa elämän menoa. Erityisesti nyt, kun turisteja on todella vähän, näkee mainiosti juuri tuota normaalia levollista elämää näissä pienissä kylissä. Lounaamme oli erinomainen ja kaikki tarjottava oli lähiruokaa sekä monella tavalla valmistettua paikalliseen tapaan.

Lounaan jälkeen matka jatkui ruokailun jälkeisissä raukeissa tunnelmissa Bolsena-järveltä pohjoiseen hiukan Toscanan puolelle Saturnian kylpyläalueelle. Tämä seutu on kuuluisa erityisesti kuumista lähteistään ja pysähdyimme tunnetulle Cascate del Mulinolle, jossa on kuuman mineraaliveden vaikutuksesta vuosituhansien aikana muodostunut portaittaisia vesialtaita, joissa voi kylpeä avoimen taivaan alla. Osa ryhmästä käyttikin tämän ainutlaatuisen tilaisuuden hyväkseen ja pulahti vähäksi aikaa lämpimien vesien syleilyyn. Tällaisia ’luonnon kylpylöitä’ ei tule todellakaan joka päivä vastaan! Illan jo hämärtyessä palasimme hotellille Bolsena-järven toista puolta laskeutuen eli näimme lopulta tuon vaikuttavan järven myös vastakkaiselta rannalta katsottuna. Itse asiassa meidän hotellissammehan oli puutarhassa myös näitä lämpimiä mineraalivesialtaita, joissa oli oikein suloista nautiskella lämmöstä myös hiukan viileämpinä päivinä. Mutta kyllä nuo luonnon muovaamat altaat ja niissä kylpeminen oli kuitenkin varsin unohtumaton elämys.

Viimeinen retkipäivämme vei meidät lopulta rannikolle Tarquinian kaupunkiin, joka on tunnettu erityisesti muinaisena etruskikulttuurin keskuksena. Tutustuimme jälleen paikallisoppaamme Maddalenan opastuksella etruskien hauta-alueeseen ja kävimme useissa haudoissa, jotka olivatkin vaikuttavia. Maddalenan kertomukset etruskien hautajaismenoista saivat meidät lopulta vakuuttuneiksi siitä, että etruskit ovat olleet ’Italian karjalaisia’ itkijäeukkoineen sekä pitkine maahanpanijaisineen. Hautakierroksen jälkeen siirryimme Tarquinian vanhaan kaupunkiin sekä siellä etruskimuseoon, joka tarjosikin runsaasti ihmeteltävää ja ihasteltavaa, jotka ovat onneksi säilyneet meidän päiviimme saakka. Lounastimme museon läheisyydessä ja jätimme hyvästit oppaallemme lähtiessämme vielä kohti viikon viimeistä varsinaista vierailukohdetta… 

Monelle ennen tätä matkaa ehkä hiukan tuntematon taiteilija, mutta tämän reissun jälkeen taatusti unohtumaton Niki de Saint Phalle rakensi Toscanaan lähelle Lazion rajaa aikoinaan oman huikean suurteoksensa. Täältä Maremman luonnon keskeltä päättäväinen kävijä löytää aivan henkeäsalpaavan mielikuvituksellisen värien ja muotojen ilotulituksen, jota de Saint Phalle rakensi 17 vuoden ajan. Puiston patsaat kuvaavat Tarotkorttien suuren arkanan 22 hahmoa ja osa niistä on kooltaan ja mittasuhteiltaan aivan valtavia. Suurimman teoksen sisällä on jopa asunto, jossa taiteilija jä hänen puolisonsa asuivat puiston rakentamisen ajan. Myös Niki de Saint Phallen puolison Jean Tinguelyn teoksilla on osansa tässä suurenmoisessa fantasiamaailmassa. Tämä oli varmasti koko viikon kohokohta, joka itse asiassa punoi kiinnostavalla tavalla yhteen kaikki vierailemamme puistot. Täältä löytyi nimittäin viittauksia molempiin aikaisemmin viikolla vierailemiimme puistoihin, jos vain piti silmänsä auki. Todellinen kätketty helmi, jota ei voi unohtaa sen kerran nähtyään!

Lähtöpäivän aamuna meitä oli vielä kerran odottamassa bussi sekä loistava kuljettajamme Agostino. Lähtö hotellista lentokentälle oli jo ennen auringonnousua, mutta suomalaiseen säntilliseen tapaan kaikki olivat ajoissa paikalla. Meille oli kuitenkin vielä varattuna suloinen pieni yllätys, jota emme osanneet aavistaakaan… Kuljettajamme, joka oli kyydinnyt meitä turvallisesti koko viikon ajan, oli itse leiponut meille vaniljan makuisia pikkuleipiä ja pakannut jokaiselle niitä pieneen pussukkaan maisteltavaksi kotimatkan aikana. Siis aivan uskomaton juttu ja jälleen kerran osoitus italialaisesta huomaavaisuudesta ja lämpimästä ystävällisyydestä, joka niin monesti on myös näillä pilatesmatkoilla tullut koettua. Hän kyyditsi meidät vielä kerran turvallisesti Fiumicinon kentälle ja siellä hyvästelimme kiitellen kuluneesta viikosta ja toivottaen kaikkea parasta myös jatkossa.

Missä tahansa päin maailmaa tuntuu kuin tulisi jo Suomeen, kun astuu Finnairin koneeseen. Tällä kertaa tuliaisina oli treenistä keveämpi keho ja monenlaisia huikeita elämyksiä, jotka varmasti tuovat hohtoa pimeään syksyyn Suomessa, sekä uusia tuttavuuksia ja ehkä jopa ystävyyksiä… Tämä pilatesmatka esitteli meille monta kohdetta, jotka eivät olleet mitenkään suuresti tunnettuja tai kliseisiä italialaisia turistinähtävyyksiä, mutta jotka ovat aivan ainutlaatuisia ja ehdottomasti käymisen arvoisia!

Kiitoksia jokaiselle matkalaiselle erityisesti tässä tilanteessa, että pystyimme lopulta toteuttamaan tämän reissun ja kiitoksia monista mukavista hetkistä yhdessä. Seuraavalla kerralla löydämme lisää uusia kiehtovia Italian ’kätkettyjä aarteita’.

Tervetuloa jälleen tutut ja uudet matkalaiset seuraavalle Pilatesmatkalle! 

Yli puolentoista vuoden hiljaiselon jälkeen pääsimme vihdoinkin Pilatesmatkalle 2.-6.8.2021. Tällä kerralla pilateskurssin paikaksi oli vielä valikoitunut Italian sijaan Maarianhamina Ahvenanmaalla. Mutta sehän on vähän niin kuin ulkomaille menisi…

Matka alkoi jokaisella ryhmäläisellä hiukan omalla tavalla, koska jokainen oli saanut valita saapumisensa Ahvenanmaalle itselleen sopivalla keinolla. Muutamat saapuivat paikalle jo kurssin alkua edeltävänä iltana lentokoneella ja loput saapuivat ensimmäisen kurssipäivän aamuna laivalla Turusta. Lentokoneella saapuville oli tietenkin järjestetty kuljetus lentokentältä hotellillemme. Välimatkathan eivät tällä ”onnellisten saarella” ole pitkiä: lentokentältä hotellille matkaa on noin neljä kilometriä ja satama sijaitsee puolentoista kilometrin päässä.  Majapaikkanamme oli Maarianhaminan hienoin neljän tähden hotelli Arkipelag, missä aloitimme treeniviikon keittiön loihtimilla raikkailla alkoholittomilla drinkeillä. Ensimmäisenä iltapäivänä palauttelimme kehoa matkan rasituksista ja orientoiduimme vähitellen alkavaan viikkoon. Yllättäen ensimmäisen päivän iltana taivas mustenikin ja saimme kokea oikein kunnollisen rajuilman sateen ja tuulen ja ukkosen höystämänä.

Seuraavana aamuna tummat pilvet olivat onneksi jo poissa ja pääsimme tekemään aamutreenin hotellin kauniilla ja suojaisella uima-allasalueella. Hortensiapensaiden keskellä aurinko alkoi lämmittää mukavasti harjoituksen aikana ja aamumeditaatiossa taisi nousta ihan hiki otsalle ainakin niillä, jotka olivat aurinkoisessa kohdassa pihaa. Myös kaikkina muina aamuina saimme tehtyä aamuharjoitukset ulkona ja kaunis piha-alue tuntui todella ylelliseltä aamun rauhaisina hetkinä. Lähes kaikki kurssilaiset nautiskelivat altaasta ja lämpimästä pihasta myös muutenkin tämän viikon aikana.

Kolmantena matkapäivänä teimme aamutreenin ulkona sekä aamupäiväharjoituksen valoisassa treenisalissamme sisätiloissa ennen kuin lähdimme iltapäivällä kulttuurikierroksellemme Maarianhaminan ulkopuolelle. Meitä odotti paikallinen taksiyrittäjä hotellilla ja ensimmäinen vierailukohteemme oli keramiikkataiteilija Judy Kuitusen ateljee Jomalassa. Judy otti meidät vastaan omaan mutkattomaan tapaansa ja kertoi vaiherikkaasta elämästään, joka hänet on tuonut lopulta Ahvenanmaalle. Katsastimme ateljeen tarjontaa ja näimme myös hänen uusia töitään, jotka olivat tehty syksyksi näyttelyyn Maarianhaminan Museoon. Matkamme jatkui Judyn luota Kastelholman linnaan, jonka pihalla tapasimme oppaamme Päivin. Hän kierrätti meitä linnassa ja kertoi sen pitkästä historiasta Ruotsin ja Venäjän valtioiden valtapolitiikan käänteissä. Samalla tuli tehtyä oikein erinomainen rapputreeni, kun kiivettiin välillä linnan korkeimmalle muurille katselemaan maisemia ja välillä laskeuduttiin tutkimaan kellareita sekä muinaisia vankityrmiä. Linnavierailu olikin oikein sopiva alustus seuraavalle kohteelle eli Smakbyn-ravintolalle. Retkemme lopuksi istahdimme saaren kuuluisimman ravintolan saliin ja antauduimme makunautintojen vietäviksi sekä hellittäväksi erinomaisella palvelulla. Nautimme rauhassa hyvän ruuan ja juoman lisäksi rennosta yhdessäolosta mukavien ryhmäläisten kanssa…

Hotellimme osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi! Kaikilla kurssilaisilla oli huoneet ja parvekkeet merinäköalalla ja kuten eräs kurssin osallistujista totesikin, olisi voinut vaikka kaikki illat ihan vaan istua parvekkeella ja rentoutua ihastellen tuota kaunista näkymää Slemmern-lahdelle. Samalla majapaikkamme oli kuitenkin aivan Maarianhaminan keskustan tuntumassa eli vapaa-ajalla pääsi hyvin pienellä vaivalla katselemaan kävelykadun putiikkien ikkunoita sekä kokeilemaan kaupungin monia ihania kahviloita sekä ruokapaikkoja. Myös hotellimme oma ravintola tuli testattua ainakin viimeisenä iltana, jolloin söimme yhteisen illallisen  ulkona terassilla ilta-auringon jo laskiessa mailleen.

Tällä kerralla Pilatesmatka oli muutaman päivän lyhyempi kuin Italian reissut ovat olleet, mutta ehdimme kuitenkin monenlaista tämän viiden päivän aikana. Treenasimme napakasti ja monenlaisilla välineillä: mukana olivat pilatesrullat, pilatesrenkaat sekä pienet ”ruttupallot”. Eli haasteita ja hauskoja hetkiä riitti. Itse asiassa tästä jäi hiukan sellainen olo, että Maarianhaminaanhan voisi vaikka tulla uudestaan…

Lämpötila lokakuun loppupuolella oli jo todella syksyinen kun sunnuntain sarastaessa valmistauduimme lähtöön kohti Napolinlahtea. Viime tipassa kaikki lähtijät ehtivät koneeseen ja Finnair kuljetti meidät aina Roomaan saakka, missä meitä oli vastassa suomalainen opas Marika sekä ischialainen bussi. yhden pysähdyksen taktiikalla ajoimme suoraan Napoliin ja teimme pienen kierroksen bussilla keskustassa ennen kuin pääsimme ensimmäisen kerran pizzalle. Onneksi oli sunnuntaipäivä ja liikenne hiukan rauhallisempaa niin pystyimme bussin kanssa liikkumaan kohtuullisen sujuvasti Napolin keskustassa, missä on arkipäivisin suorastaan hengästyttävän kaoottinen liikenne.

Pizza lunasti ryhmäläisten odotukset ja saimme ravintolassa samalla maistiaisia tyypillisestä Etelä-Italialaisesta hässäkästä: mikään ei toimi, mutta kaikki sujuu. Siirryimme suoraan ruokapöydästä satamaan, mistä matkamme jatkui linjalautalla kohti Ischian saarta. Aurinko ehti jo laskea ennen kuin saavuimme tuolle vihreälle saarelle, mutta oma bussimme vei meidät varmasti hotellille saakka. Huoneisiin majoittumisen jälkeen ehdimme tehdä vielä pienen palauttavan venyttely- / pilatesharjoituksen ulkona katetulla terassilla sekä syödä kevyen illallisen ennen nukkumaan menoa. Matka oli melkoisen pitkä, mutta onneksi matkallakin näkee monenlaista. Lentokone-bussi-laiva-bussi, mutta juuri nyt olemme jo perillä!

Ensimmäisenä aamuna teimme aamuisen pilates- ja mindfulnessharjoituksen jälleen samalla ulkoterassilla kuin edellisen illan session ja aamiaisen jälkeen olikin vuorossa heti saarikierros. Olimme saapuneet illalla, kun oli jo pimeää, niin nyt olikin sitä kiinnostavampaa katsella, että mihin olimmekaan oikein tulleet. Ischiahan on pinta-alaltaan vain hiukan reilut 45 neliökilometriä ja sen keskellä kohoaa Monte Epomeo -vuori. Saaren ympäri kiertää rengastie, jota pitkin ajoimme paikallisen oppaan kanssa kuullen samalla paikallisia tarinoita sekä nähden huikaisevia maisemia sekä vuorelle että merelle. Lounastimme kuvankauniissa pienessä kalastajakylässä Sant’Angelossa saaren etelärannalla ja ajoimme saaren toista puolta pitkin takaisin eli retken aikana kävimme jokaisessa Ischian kuudesta kunnasta. Vaikka lokakuussa ei ollut todellakaan vilkkain turistisesonki niin saimme tunnelmia liikennetukoksista saaren kapeilla kyläteillä. Onneksi kuskimme oli erittäin taitava ja pääsi bussin kanssa myös paikkoihin, joihin ei ihan äkkiä olisi uskonut isolla linja-autolla pääsevänkään.

Toisena matkapäivänä oli ohjelmassa retki kävellen Ischia Ponten kylään ja sieltä kapeaa kannasta pitkin Aragonialaislinnoitukseen, joka on omalla pienellä saarellaan aivan Ischian saaren tuntumassa. Linnoituksessa meillä oli jälleen paikallisopas, jonka kanssa perehdyimme linnoituksen historiaan ja näimme muun muassa entisen Clarissalaisluostarin hautakammiot, mihin kuolleet nunnat asetettiin istuvaan asentoon tuoleille, joiden alle ruumiin nesteet valuivat ja ruumiit vähitellen kuivuivat ja muumioituivat paikoilleen. Kuulimme linnoituksessa muitakin hurjia tarinoita surullisista ihmiskohtaloista, mutta kaikenkaikkiaan paikka oli vaikuttava ja maisemat sekä Ischian suuntaan että merelle suorastaan huikaisevat.

Saman päivän iltana lähdimme kahdella pikkubussilla Ischia Porton satamaan, missä pääsimme vierailemaan Perrazzon viinikellareissa, jotka ovat alkuperältään jo roomalaisten kaivamia tunneleita. Kuulimme viininviljelystä saarella ja opimme, että Ischialla kasvatetaan kolmea kotoperäistä rypälelajiketta. Näistä punainen lajike on nimeltään Per’ ’e palummo, joka tarkoittaa paikallisella murteella kyyhkysen jalkaa. Nimi tulee kuulemma paikallisten kyyhkysten punaisista jaloista sekä siitä, että rypäletertun pohjukka on hyvin saman muotoinen kuin kyyhkysen jalka. No, tästä seurasi tietenkin se, että jatkossa tarkkailimme entistä tarkemmin kyyhkysten koipia… Nautimme aperitiivin viehättävällä paikalla satamassa aivan veden rajassa ulkona maistellen Perrazzon viinien lisäksi pikkusuolaisia leikkeleitä, juustoja ja bruschetta-leipäsiä.

Keskiviikko oli kokonaan pelkästään pilatespäivä. Toki hotellimme oli aivan kävelymatkan päässä sekä Ischia Portosta että Ischia Pontesta eli sieltä oli helppo lähteä itsekin tutkimaan ympäristöä. Houkutuksena olivat kyllä myös hotellin omat mineraalivesialtaat, joihin lämmin hoitava vesi tulee suoraan vulkaanisista lähteistä, joita saarella on runsain mitoin. Pääsimme nautiskelemaan myös huikeasta treenipaikasta korkealla hotellin kattoterassilla, mistä aukesi henkeäsalpaava panoraama niin mantereelle Pozzuolin suuntaan (taustalla aina häämöttäen Vesuviuksen tulivuori) , merelle ja Aragonialaislinnoitukselle kuin myös saaren keskiosaan Epomeo-vuoren puolelle. Vaikka usein pilatesharjoituksia on hyödyllistä tehdä silmät kiinni, niin täällä se ei kyllä onnistunut parhaalla tahdollakaan, kun näkymät ja lämpötila olivat aivan uskomattoman upeat! Keskiviikkoiltana illastimme yhdessä hotellillamme ja pääsimme todistamaan italialaisten kilpalaulantaa ruokailun aikana. Siinä vaiheessa, kun italialaiset jo siirtyivät yläkertaan tanssimaan, suomalaiset miettivät vielä, että pitäisiköhän meidänkin laulaa jotain suomalaista ja mitähän se oikein voisi olla…

Torstaina suuntasimme heti aamusta bussilla lauttarantaan ja Napoliin, varusteena hyvät kävelykengät ja keskivartalon lihakset kontrollissa. Lähdimme rannasta kävelemään paikallisoppaan johdattamana vanhaan kaupunkiin, joka on edelleen elävä ja hälyisä ja juuri niin monikerroksinen kuin vaan lähes kolmetuhatta vuotta vanha kaupunki voi olla. Kävelimme pitkin ”spaccanapoli” katua, joka halkaisee kaupungin kahtia, piipahdimme katsomassa modernia metroasemaa ja vanhaa jesuiittojen Chiesa di Gesù Nuovo -barokkikirkkoa. Kuulimme napolilaisten uskosta ja taikauskosta, jotka elävät edelleen vahvasti rinnakkain ja sekoittuen, historiasta ja nykypäivästä. Vierailimme kuuluisassa Sanseveron kappelissa ja ihastelimme kappelin sykähdyttävän hienoja veistoksia sekä muuta koristelua, mikä sisältää sekä kristillistä että vapaamuurarien symboliikkaa. Lounaan jälkeen näimme vielä kuninkaallisen Napolin monumentteja sekä oopperatalon ja hienostuneen Gallerian, minkä jälkeen kaikilla oli vielä vapaata aikaa vaikkapa ostoksia tai muuta virkistäytymistä varten. Retki sujui turvallisesti ja koko ryhmä nousi yhdessä jälleen lauttaan, joka toi meidät takaisin Ischian satamaan, mistä oli vielä bussikuljetus hotellillemme.

Perjantaina oli rento päivä pilatestreenien ja levon merkeissä. Tällä matkalla säät todellakin suosivat meitä jälleen kerran. Koko viikon saimme nautiskella sellaisesta oikein mainiosta kesäkelistä, +23 – +25 astetta oli päivisin eikä yölläkään lämpötila laskenut missään vaiheessa alle +16 asteen. Osa ryhmäläisistä kävi myös meressä uimassa ja aurinkosuojavoide kuten myös hattu olivat ihan tarpeellisia varusteita. Yhtenä päivänä ripsahti hiukan vesikuuroja ja kuulemma joku ehti avata sateenvarjonkin, mutta sadetta ei tosiaan saatu haitaksi asti. Ennen saapumistamme säätiedotukset olivat olleet paljon pessimistisempiä eli tällä(kin) kertaa olimme ilmojen haltioiden suosiossa.

Lauantaina lähdimme jälleen aikaisin hotellilta, tällä kertaa kohti Casamicciolan satamaa. Oli ollut tarkoitus, että olisimme purjehtineet yksityisellä purjeveneellä mantereelle Baian alueelle, mutta kapteeni oli peruuttanut tämän iltapäiväksi luvatun kovan tuulen takia. Isommalla aluksella ei ainakaan heiluttanut lainkaan ja pääsimme silläkin perille. Satamasta riensimme Baian Aragonialaislinnoitukselle, missä tutustuimme Campi Flegrein museoon ja näimme esineitä tuhansien vuosien takaa. Kuulimme myös tuon vulkaanisen alueen elämästä ja 80-luvulla tehdyistä kahdesta alueen evakuoinnista lähes kaksi metriä kohonneen maankuoren vuoksi. Suomalaisena kuulostaa lähes kauhutarinalta asua jatkuvasti aktiivisen laavasäiliön päällä ja olla varautunut jättämään kotinsa minä hetkenä hyvänsä jos purkaus onkin alkamassa.

Tarkoituksemme oli mennä lounaan jälkeen katsomaan vedenalaisia vanhan roomalaiskaupungin raunioita. Lähdimmekin kyllä merelle ja saimme nähdä lasipohjaisen veneen ikkunoista veden alle, mutta valitettavasti edellisten päivin merenalaiset virtaukset olivat sekoittaneet veteen niin runsaasti hiekkaa, että näkyvyyttä ei ollut lainkaan. Raunioiden sijaan näimme simpukankasvattamon ja myös simpukankasvattajia, jotka edelleen jatkavat muinaista ammattiaan lähestulkoon samalla tavalla kuin aikoinaan jo roomalaisaikana. Tosin nykyisin haasteena on yhä enemmän meren saastuminen ja lämpeneminen, mutta ainakin simpukankasvattajat itse näyttivät, kuinka heidän simpukoitaan voi syödä vaikka suoraan merestä nostettuina!

Paluumatkamme linjalautalla aiheutti sen, että yhteinen viimeisen illan illallisemme siirtyi hiukan myöhemmäksi, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Keittiö oli loihtinut meille hienon kokonaisuuden maistuvista aineksista ja henkilökunta halusi ilahduttaa meitä vielä erityisesti tämän ainutlaatuisen illan kunniaksi suomenkielisellä menulla. Hiukan hämmennystä aiheutti kyllä alkupalojen kohdalla mainittu ”sekoitettu käynnistin” sekä erityisesti jälkiruuaksi tarjottava ”makea leivonnaiskokki”, joka kirvoitti naurut taatusti jokaiselta. Suomen kieli on tunnetusti todella vaikea pala Googlen käännösohjelmalle!

Kotimatka alkoi varsin aikaisin sunnuntaiaamuna, mutta onneksi samana yönä oli käännetty kellot talviaikaan eli ”saimme” yhden tunnin lisää tähän lähtöaamuun. Ilma oli edelleen lämmin ja aurinkoinen ja rauhallinen lauttamatka lähes tyynellä merellä Ischialta Napoliin oli todella nautinnollinen – erityisesti, kun tiesi olevansa palaamassa viileään ja pimeään pohjoiseen. Pysähdyimme vielä hiukan Napolin ulkopuolella ja ryhmäläisillä oli mahdollisuus käväistä valtavassa Bourbon-kuninkaiden rakennuttamassa Casertan linnassa tai sen puutarhassa vielä ennen lounasta. Tämä palatsi ja sen puutarha ovat niin suuret, että siellä olisi helposti vierähtänyt kokonainen päivä. Nyt saimme siitä hiukan maistiaisia ja jollain matkalla voimme ehkä palata hiukan paremmalla ajalla. Söimme vielä herkullisen lounaan Casertassa, minkä jälkeen jatkoimme kohti Roomaa ja Fiumicinon lentokenttää.

Paluulentomme oli noin tunnin verran myöhässä, mutta pääsimme lopulta sujuvasti ja rauhallisesti takaisin Suomeen. Meitä oli vastassa pimeä +1 asteinen tihkusade, mutta onneksi viikon aikana ladattu auringonpaiste, inspiroivat kokemukset sekä ennen muuta ihana rento matkaseura teki paluustakin aivan luonnollista. Ryhmämme oli tällä kertaa melko suuri ja siksikin muistelemme varmasti lämmöllä niin Ischian saarta kuin sitä rennon ystävällistä ja sallivaa tunnelmaa, mikä ryhmässämme vallitsi koko viikon ajan. Mitä sydämellisin kiitos koko ryhmälle sekä jokaiselle aivan erikseen. Tämä oli todella unohtumaton reissu!

Arrivederci! Grazie mille! Tervetuloa ensi vuonna uudelle matkalle!


Kesä oli viimein lämmennyt myös Suomessa, kun ryhmämme kokoontui Helsinki-Vantaan lentoasemalla perjantaiaamuna 19.7.2019 lähteäksemme kohti Veneton maakuntaa Koillis-Italiassa. Matka sujui nopeasti ja mukavasti sinivalkoisin siivin, mutta perille päästyämme yksi ryhmämme jäsenistä ei yllättäen saanutkaan matkatavaroitaan… Eli viikkomme alkoi katoamisilmoituksen tekemisellä! Kentällä meitä odotti suomalainen opas Pia sekä bussimme, joka vain piti ensin löytää Venetsian lentokentän muuttuneiden pysäköintijärjestelyiden aiheutettua hiukan sekaannusta.

Lentokentältä bussimme ajoi suoraan Padovaan ja sen kauniille Prato della Valle -aukiolle, missä tapasimme paikallisoppaamme. Italiassa on käytäntönä, että jokaisella turistiryhmällä täytyy olla myös paikallisopas vaikka mukana olisi jo Italiaan akkreditoitu opas, ja nyt meistä siis huolehti kaksi asiantuntevaa reipasta henkilöä… Prato della Valle on yksi Euroopan suurimpia aukioita – ja itse asiassa sen nimi tarkoittaa niittyä (prato = niitty suomeksi) – ja se on todella hieno ovaalinmuotoineen, patsaineen, kanavineen ja suihkulähteineen. Kävelimme aukion halki ja suunnistimme pyhän Antonion katedraalille, joka kuuluu itse asiassa Vatikaanivaltioon eli on vuoden 1929 solmitun lateraanisopimuksen perusteella suoraan Vatikaanin omaisuutta. Pääsimme siis käymään jälleen myös Italian ”ulkopuolella” myös tällä matkalla!

Tulimme seuraavaksi Padovan keskustaan ja näimme monia kuuluisia rakennuksia ja kuulimme kaupungin rikkaasta historiasta ja aktiiviisesta nykypäivästä. Söimme yhdessä lounaan kaupungin legendaarisessa Cafè Pedrocchiossa, minkä jälkeen jokainen sai kierrellä keskustaa hetken ajan omien mieltymystensä mukaan. Lopulta lähdimme vielä kohti sitä kaikkein suurinta aarretta: Scrovegnin kappeli kätkee sisäänsä aivan 1300-luvun alussa valmistuneet itsensä Giotton maalaamat freskot ja niistä pidetään niin tarkkaa huolta nykyisin, että kaikki vierailijat jäähdytetään ennen sisään päästämistä, ettei ylimääräinen lämpö ja kosteus pääsisi vaurioittamaan näitä mittaamattoman arvokkaita maalauksia. Täytyy myöntää, että taideteokset olivat mykistävän hienoja ja näimme mm. maalaustaiteen historian ensimmäisen suudelman sekä ensimmäisen kyyneleen…

Tämän jälkeen bussimme kuljetti meidät majapaikkaamme Abano Termen kylpyläkaupunkiin, missä meitä oli vastaanottamassa hotelli Terme Metropolessa itse hotellinjohtaja signore Aldo. Hän halusi välttämättä opastaa meitä pienen kierroksen verran hotellialueella ja samaan aikaan, kun laukkumme kuljetettiin huoneisiimme, hän esitteli meille suuren upean puutarhan, sen viisi uima-allasta ja erilaiset harrastusmahdollisuudet, hienostuneen itämaisen spa-osaston ja salin pilatestreeniä varten sekä hotellin aamiaisterassin, ravintolan ja baarin. Upeat puitteet viikon rentoutumiselle ja itsestä huolehtimiselle! Teimme vielä illalla kevyen palauttavan pilatestreenin ja venyttelyitä matkasta toipumiseen ja olimme valmiita unten maille.

Lauantaiaamuna taivas oli aivan pilvetön mutta lämpötila vielä miellyttävä, kun matkalaiset ojentautuivat hotellimme upean puutarhan nurmikolle hevoskastanjoiden, palmujen ja oliivipuiden varjoon ensimmäiseen aamutreeniin. Houkutellen etsiskelimme jälleen keskivartalon tukea, hengitystä ja keskilinjaa kyyhkysten kujertaessa ympärillämme. Pienen mindfulnessharjoituksen aikana kaskaiden siritys puissa muuttui jo lähes meteliksi ja siitä tulikin koko viikon ”tunnussävel”. Puutarha oli aivan pilatesparatiisi! Ja kuten myös paratiisissa, niin täälläkin sai vapaasti syödä kaikista hedelmäpuista, joita löysi. Sitä yhtä kuuluisaa puuta emme kylläkään löytäneet…

Muut päivän treenit teimme sitten sisätiloissa, koska lämpötila nousi ulkona jo liian korkeaksi treenaamiseen. Mutta rentoutumiseen ja vesitreeneihin puutarha oli aivan omiaan myös päivän aikana. Lauantai-iltamme jatkui vielä hienoissa puitteissa ulkosalla, kun hotelli oli järjestänyt suuren buffet-illallisen notkuvine pöytineen puutarhaan. Tarjolla oli monenlaista herkkua sekä elävää musiikkia ja syömisen jälkeen halukkaat pääsivät myös pyörähtelemään tanssilattialle.

Sunnuntaina iltapäivällä oli sitten lähtö ensimmäiselle varsinaiselle retkellemme. Bussi nouti meidän hotellilta ja kuljetti Veronaan, missä meidät otti huomaansa ihana paikallisopas Manuela. Hän hämmästytti meidät kaikki puhumalla aivan uskomattoman hyvää ja monipuolista suomea! Udellessamme hänen taitonsa taustoja hän kertoi vierailleensa vuonna 2000 Suomessa ja kiinnostuneensa kielestä jo tuolloin. Muutamaa vuotta myöhemmin hän oli saanut käsiinsä englanninkielisen Suomen kielen oppikirjan ja ryhtynyt sen avulle opiskelemaan kieltämme. Hän oli myös opiskellut muutamien Veronassa asuvien suomalaisten oppaiden avulla ja tekee siis nykyisin opastuksia myös suomeksi. Veronan kaupunkikierroksen aikana ihastelimme tämän ”rakkauden kaupungin” nähtävyyksien lisäksi myös hänen loistavaa kielitaitoaan. Hän kyllä totesi Suomen kielen olevan vaikeampaa kuin japanin, jota hän kuulemma myöskin puhuu…

Kierroksen jälkeen saimme tauon Piazza Bran laidalla ravintolassa, missä nautimme aperitiivit erinomaisen runsaine pikkusuolaisineen. Aina, kun lautaset olivat tyhjentymässä, tuotiin uusia ja aina erilaisia maistiaisia ja suolapaloja. Tämän virkistäytymisen jälkeen oli ohjelmassa Veronan oopperajuhlien Aida-oopperan esitys vanhalla roomalaisten rakentamalla Arenalla, joka on Italian kolmanneksi suurin roomalainen amfiteatteri Rooman Colosseumin ja Capuan amfiteatterin jälkeen. Jo paikka sinänsä on ainutlaatuinen elämys, mutta vielä suurempi kokemus oli Verdin Aida, josta näimme alkuperäisen version vuodelta 1913. Tämä ooppera juuri tällaisena versiona esitettiin aivan ensimmäisillä Veronan oopperajuhlilla ja se oli edelleen aivan henkeäsalpaava! Parhaimmillaan näyttämöllä oli lähes kolmesataa henkilöä ja jokainen voi arvata, että kuoron lauluvoima oli aivan uskomaton. Lisäksi soihdut, hevoset ja massiiviset lavasteet kivisellä Arenalla tarkkaan mietittyine valoineen illan pimentyessä saivat aikaan kylmiä väreitä monessa kohdassa – tietenkin traagisen tarinan ja Verdin lumovoimaisen musiikin ohella.

Maanantai-iltana hotellillamme oli varattuna meille yllätys: ilmainen aperitiivi puutarhassa kaikille hotellin asukkaille. Proseccoa ja Bellinejä sekä monenlaista herkullista pikkupurtavaa kauniisti aseteltuina ja tarjoiltuina. Keittiön taiturit olivat leikanneet erilaisia meloneita koristeellisiin muotoihin ja jälleen kaiken kruunasi elävä musiikki ja rento tunnelma. Hotellin johtaja seurusteli vieraiden kanssa ja teki todella vaikutuksen nähdä hänen omistautuva asenteensa asiakkaidensa hyvinvoinnista. Muutenkin hotellin palvelu oli miellyttävää ja huomaavaista ja meistä todellakin pidettiin ensiluokkaista huolta. Suomalainen voisi sanoa, että meitä pidettiin ”kuin piispaa pappilassa”.

Viikon toinen yhteinen retkemme suuntautui kohti etelää Emilia-Romagnian puolelle. Ylitimme Italian suurimman joen, Pon, ja näimme massiiviset vallitukset, jotka suojelevat Ferraraa joen tulvimiselta. Tuota Ferraran aluetta voisi itse asiassa nimittää Italian Alankomaiksi, koska se on noin 400 neliökilometrin alueelta merenpinnan alapuolella. Ferraran historiallinen keskusta on edelleen muurin sekä Po-joen yhden haaran rajaama ja se jakautuu selkeästi kahteen osaan: keskiaikaiseen ja renessanssiaikaiseen. Keskellä kohoaa vallihaudan ympäröimänä Esten herttuasuvun linna, joka muistuttaa kaupunkivaltion renessanssiaikaisesta loistosta. Paikallisoppaamme Maria Teresan johdattamana kuljimme Timanttipalatsilta Esten linnalle ja sen läpi suljettua käytävää pitkin Este-herttuoiden palatsiin, joka palvelee nykyisin kaupungintalona. Pääsimme kurkistamaan kaupungintalon virkamiesten työpaikkaan kuten myös hiukan salaisempiin huoneisiin ja tiloihin, jotka kertovat edelleen herttuaperheen viettämästä ylellisestä elämästä. Näimme renessanssiaikaan eläneen dominikaanimunkin Girolamo Savonarolan patsaan, joka hurjistuneen näköisenä muistuttaa Ferraralaisia edelleen turhuuksien johtavan kadotukseen. Pujahdimme keskiaikaisen kaupunginosan kujille, nautimme aperitiivin maailman vanhimmassa edelleen samalla paikalla vuodesta 1435 toimineessa Enoteca Al Brindisissä ja saimme vatsamme herkullisesti täyteen Enkelten Osteriassa ennen paluutamme Abano Termeen.

Keskiviikkona lähdimme liikkeelle niin aikaisin, että hotellimme järjesti meille aikaistetun aamiaisen. Saavuimme bussilla Padovan ”pohjoiseen” jokisatamaan, missä astuimme jokilaivaan ja matkamme kohti Venetsiaa saattoi alkaa. Kylläpä oli leppoisaa matkata kaikessa rauhassa ihaillen Brenta-joen varren luontoa ja ohitse lipuvia huviloita ja kyliä. Pysähdyimme matkan varrella ensimmäisen kerran tutustumaan Pisani-suvun palatsiin, joka oli kuin pieni Versailles ja joka on ollut myös Napoleonin omistuksessa aikanaan. Sen lisäksi teimme kierrokset myös kahdessa pienemmässä huvilassa, joista jälkimmäinen oli legendaarisen Venetolaisen renessanssiarkkitehdin Andreo Palladion suunnittelema. Lounastimme joenvarren ravintolassa ja ryhmämme oli niin hilpeällä tuulella, että saksalaiset turistit tulivat kyselemään, mistä olimme saapuneet Italiaan. Ehkä emme aivan vastanneet yleisesti tunnettua mielikuvaa hiljaisista ja juroista suomalaisista – puheen ja naurun määrästä olisi voinut kuvitella meidän olevan vieläkin etelämpää Italiasta lähtöisin.

Matkalla Padovasta Venetsian laguuniin läpäisimme viisi sulkua, korkeusero Padovan ja Venetsian laguunin välillä on 12 metriä, ja näimme lukuisia kääntösiltoja sekä monenlaisia lintuja kuten joutsenia ja haikaroita. Lopulta saavuimme Venetsian laguuniin ja hämmästelimme tuota vedestä nousevaa kaupunkia. Venetsiassa oli pari tuntia vapaata aikaa ja siinä missä joku ehti käydä tutustumassa Dogen palatsiin niin joku toinen käytti aikansa tehokkaasti alennusmyyntejä hyödyntäen ja joku muu taisi nautiskella kuuluisassa Harry’s Barissa muutaman Bellinin. Kaikki kuitenkin löysivät takaisin Venetsian sokkeloista ja lähdimme paluumatkalle yksityisveneellä, joka vei meidät bussien parkkipaikalle, mistä tuttu bussi vei meidät takaisin hotellille. Tämä leppoisa hauska ja monipuolinen päivä jäi taatusti kaikkien mieleen!

Torstaina ehdimme edelleen rentoutumaan rauhassa hotellilla treenien lomassa ja ehtivätpä viimeiset nautiskella vielä hierontahoidoista, jotka kuuluivat matkan hintaan. Ilta olikin sitten tämän pilatesmatkan viimeinen ja meille oli sen kunniaksi järjestetty yhteinen illallinen. Nautimme aperitiivit ennen ruokailua yhdessä ja tunnelma oli jo korkealla, kun siirryimme hulppeaan ruokasaliin kauniiseen pyöreään pöytään. Meille oli painettu oma ruokalista ja italialaiseen tapaan söimme ”pitkän kaavan mukaan” maistellen monta ruokalajia iloisen puheensorinan säestämänä. Jälkiruokaan tultaessa hotellilla oli meille vielä yksi yllätys. Hovimestari toi pöytämme viereen vaunun, missä hän liekitti meille persikoita, jotka tarjoiltiin lettujen ja vaniljajäätelön kanssa karamellikastikkeella ryyditettynä. Näyttävää ja herkullista! Tämä oli niitä iltoja joiden toivoisi jatkuvan loputtomiin!

Ilta kuitenkin muuttui aikanaan aamuksi ja meillä oli lisäksi melkoisen aikainen lähtö kohti Venetsian lentokenttää. Onneksi matka ei ollut erityisen pitkä ja liikenne oli varsin rauhallista. Kentällä oli vielä pieni jännitysmomentti, kun samalle päivälle oli luvassa lentokenttähenkilökunnan lakko, joka alkaisi klo 10 – ja meidän lähtöaikamme oli aikataulun mukaan juuri tuo klo 10… Kaikki sujui kuitenkin kitkattomasti ja pääsimme lähtemään juuri ennen kuin lakko alkoi hankaloittamaan lentoaseman toimintaa. Vajaan kolmen tunnin lennon jälkeen olimme takaisin Suomessa, missä meidät otti vastaan miellyttävä 26 asteen lämpötila. Parin edellisen päivän jopa 42:n asteen lämpötilojen jälkeen se tuntui oikein leppoisan raikkaalta… Laukut tulivat ripeästi ja vielä vaihdettiin viimeiset halaukset ennen kuin ryhmäläiset lähtivät kukin omiin suuntiinsa keho ehkä hiukan tasapainoisempana ja rennompana, mieli monta kokemusta rikkaampana, uusia ystäviä sydämessä ja ehkä aavistuksen myötätuntoisempana itseä ja elämää kohtaan. Tämä oli aivan upea viikko ja uskoisin, että se kantaa vielä hyvän aikaa eteenpäin! Lämmin kiitos kaikille ryhmäläisille, jotka omalla läsnäolollaan loivat mukavan sallivan tunnelman ja pitivät huolta kaikista. Näkemisiin seuraavilla matkoilla tai pilatestreeneissä Focus:IN – Health Studiolla! Pitäkää itsestänne oikein hyvää ja myötätuntoista huolta…

p.s. se kadonnut laukku löytyi kyllä etsiskelyiden jälkeen, oli jäänyt matkasta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Saapui kyllä Venetsiaan seuraavana päivänä, mutta italialaiseen tapaan se saatiin hotellille vasta kaksi päivää Venetsiaan rantautumisen jälkeen. Laukun omistaja oli kyllä onneksi pakannut käsimatkatavaroihinsa muutamia vaatteita ja hän selvisi melko pienillä hankinnoilla ensimmäiset kolme vuorokautta – sekä osoitti kyllä hämmästyttävän rauhallista filosofista mielenlaatua laukun seikkailuja seuratessaan… Jokainen sai samalla hyvän muistutuksen siitä, että kannattaa varautua tällaiseen pakkaamalla käsimatkatavaroihin edes minimaalisen verran vaatteita ja muuta tarpeellista, mikäli kohtaa itse vastaavan tilanteen matkustaessaan.

Marraskuinen lauantaiaamu oli pimeä ja viileä, kun ensimmäisen syksyisen pilatesmatkan osallistujat saapuivat lentokentälle. Lähtö sujui kitkattomasti ja pääsimme lähtemään aikataulun mukaisesti kohti Muncheniä. Luulimme, että meillä olisi ollut tiedossa koneen vaihto ennen matkan jatkumista kohti Roomaa, mutta hiukan yllättäen jatkoimmekin eteenpäin samalta lähtöportilta samalla koneella ja miehistöllä. Ainoastaan pieni jaloittelutauko siis… Munchenissä oli vielä pilvistä ja harmaata, mutta saapuessamme Roomaan Fiumicinon kentälle meidät toivotti tervetulleeksi ihana auringonpaiste sekä suomalainen oppaamme Pia.

Lähdimme bussilla kohti pohjoista ja Orvietoa ja näimme Tiber-joen kiemurtelevan tien molemmilla puolilla. Orvietossa nousimme köysiradalla kaupunkiin ja köysiradan yläasemalta pikkubussilla katedraalin aukiolle. Aivan kirkkaansininen taivas upean katedraalin taustana sai kamerat ”laulamaan” ja upeita kuvia piti ottaa ihan joka suunnasta. Kirkko onkin todella häkellyttävän upea taivaita hipovine muotoineen ja runsaine koristuksineen. Ennen kirkkoon tutustumista oli kuitenkin aika syödä hiukan. Ravintola Maurizio löytyi läheltä katedraalia ja saimme italialaiseen tapaan runsaan ja monipuolisen lounaan tryffelillä höystettynä sekä saimme myös maistiaisia ravintolan omista balsamiviinietikoista, joista vanhinta oli kypsytetty viisitoista vuotta. Lounaan jälkeen pääsimme kierrokselle katedraaliin ja tutustumaan kappeliin, missä on Luca Signorellin maalaamat huikeat frescot Danten Jumalaisen näytelmän teemoista. Tämän jälkeen kävelimme vanhan kaupungin läpi paikallisoppaan kanssa hänen kertoessa meille tarinoita Orvietosta ja sen asukkaista. Köysirata vei meidät jälleen takaisin ”maan tasalle” ja lähdimme jatkamaan matkaamme kohti Gubbiota. Matkalla ehti pimeä laskeutua ja kun saavuimme vihdoin hotelliimme kaikki olivat jo sen verran väsyneitä, että sovimme ensimmäiset pilatestreenit vasta seuraavaksi aamuksi.

Sunnuntaiaamun – ja kaikkien muidenkin päivien – nautinto oli herätä aamun sarastukseen. Aamun pilatestreeni ja mindfulnessharjoitus tehtiin tällä kertaa sisätiloissa – koska ulkolämpötilat olivat kuitenkin viileähköt – mutta kuitenkin luonnonvalossa kun harjoitussaliin tulvi valoa jo heti aamusta. Runsaan aamiaisen jälkeen oli kuitenkin jo ohjelma alkamassa eli ensimmäisen päivän pilatestreenit jäivät aamuun. Runsaan herkullisen aamiaisen jälkeen hotellille saapui Gubbion paikallisopas, joka johdatti meidät vanhan kaupungin muurien sisäpuolelle. Tuntui siltä, kuin joku olisi vienyt meidät aikakoneella satoja vuosia taaksepäin, kun astuimme tuohon keskiaikaiseen kivikaupunkiin. Näimme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet pikku hiljaa vuoren rinnettä noustessamme, kävimme myös katsomassa filmin kaupungin tärkeimmästä juhlasta Festa dei Ceristä, jota vietetään 15. toukokuuta kaupungin oman suojeluspyhimyksen Ubaldon kunniaksi. Kaiken keskellä kiersimme Gubbion ”hullujen suihkulähteen” kolmesti ja saimme kasteen Gubbion kunniahulluiksi. Aloimme pikkuhiljaa ymmärtää paikallista mielenlaatua…

Hotellille palattuamme meillä oli pieni hengähdystauko, jonka jälkeen lähdimme bussilla hiukan kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle San Vittorinon maatilalle. Siellä meitä oli vastassa tilan isäntä Francesco ja saimme ensimmäisenä maistella monenlaisia ruokalajeja talon viinien sekä aivan tuoreen vain pari viikkoa aikaisemmin puristetun herkullisen oliiviöljyn kanssa. Lounaan jälkeen lähdimme isännän ja hänen koiransa Titùn kanssa tutkimaan ympäröiviä rinteitä. Isäntä Francesco on kerännyt ja ”kasvattanut” tryffeleitä jo kauan ja hän on opettanut myös useita koiria tryffelinetsijöiksi. Näimme, kuinka Titù lähti vainun perään ja kaivoi itse esille mustia tryffeleitä tammien ympäriltä. Se toi ne suussaan isännälle, joka puolestaan palkitsi sen pikkunakilla. Titù olikin todella keskittynyt ja aktiivinen koko ajan eikä ollut huomaavinaankaan koko ryhmää: vaikka kokeilimme tarjota sille samoja nakkeja kuin isäntä Francesco niin se ei halunnut lähestyä ketään muuta kuin isäntäänsä. Myös maisemat tuolla seudulla olivat henkeäsalpaavan kauniita kun iltapäivän aurinko kultasi kukkulat ja suuret puut kultaisiksi…

Tryffeliretken jälkeen hotellilla siirryimme suoraan hotellin ravintolan keittiöön, missä meitä jo odotti keittiömestari Alberto apukokkinsa kanssa. Ryhmä sai esiliinat, kokkihatut ja hanskat käteen ja joutui suoraan töihin: parin seuraavan tunnin aikana valmistui lihapataa Gubbiolaiseen tapaan, munakoisovuokaa, paikallista tuorepastaa ja sille kastike tuoremakkarasta sekä tryffeleistä, pannulla paistettua rapeakuorista leipää ja jälkiruuaksi aniksella maustettuja pikkuleipiä. Jokainen ryhmäläinen pääsi veitsen tai kauhan varteen tai vaivaamaan taikinaa ja mitä kaikkea olikaan tarjolla. Kokit valvoivat ryhmän tekemisiä, mutta meillä oli todella hauskaa valmistaessamme yhdessä illallisemme. Saimme kiinnostavia vinkkejä myös kotikeittiöön ja opimme yksityiskohtia italialaisen ruuanlaiton saloista. Lopuksi tietenkin istahdimme pöytään ja pääsimme herkuttelemaan tällä ”itse valmistamallamme” illallisella. Illallisen loppuvaiheessa saimme myös vastaanottaa viralliset todistukset, jossa jokaiselle annettiin ”Gubbion Kunniahullun” arvonimi!

Maanantai oli varattu pilatespäiväksi ja molemmat ryhmät treenasivatkin kolme tuntia pilatesta. Päivällä oli kuitenkin aikaa kierrellä seutua omatoimisesti ja aurinkoinen lämpö houkuttelikin ulos. Pienellä porukalla kävelimme vanhan kaupungin toiselle puolelle, missä on köysiradan lähtöasema, ja hyppäsimme kyytiin. Köysiradalla piti todella ehtiä hypätä liikkuvan ”lintuhäkin” kyytiin, mutta onneksi sekä ylä- että ala-asemalla oli henkilö avustamassa. Maisemat olivat aivan suurenmoiset, kirkkaalla ilmalla ylhäältä näkyi Gubbion kaupungin lisäksi koko ympärillä avautuva laakso sekä toiselle puolelle jäävät vuoret. Kieltämättä tuo pikkuinen rautahäkki, jossa mentiin köysiradalla, tuntui aavistuksen pelottavalta, mutta kaikki pääsivät kuitenkin turvallisesti ylös Monte Inginion huipulle. Kävimme tutustumassa Basilica di Sant’Ubaldoon eli pyhän Ubaldon basilikaan, missä säilytetään kolmea koristeellista puupylvästä, joita kannetaan juosten vuoren rinnettä ylös toukokuun Ceri-juhlassa. Kirkossa on myös pyhän Ubaldon muumioituneet pyhäinjäännökset, jotka on puettu piispan pukuun ja ovat nähtävillä alttarin takana. Vuorelta alas kävely sai todella ymmärtämään kaupunkilaisten hulluutta! Tie on jyrkkä ja mutkainen ja alaskin päin käveleminen tuntui ihan kelvolliselta harjoitukselta – saatikka sitten ylös juokseminen kolmesaataa kiloa painavaa ja viisi metriä korkeaa puupölkkyä pystyssä hartioilla kantaen…

Tiistaina lähdimme heti aamiaisen jälkeen bussilla kohti Perugiaa, joka on Umbrian maakunnan pääkaupunki ja kuuluisa suklaastaan sekä kansainvälisestä yliopistostaan. Perugiassa ryhmäämme liittyi suomalainen opas Tuuli sekä paikallisoppaamme Francesca. Näimme maanalaisen kaupungin etruskien muurien sisällä ja kuulimme tarinoita paaveista ja ”suolasodasta” sekä kaupungin loiston päivistä. Teimme kierroksen kaupungin keskustassa, mikä henkii renessanssiajan upeaa loistoa ja rikkautta. Yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Fontana Maggiore vuodelta 1278 vanhan kaupungin sydämessä, minkä koristeluista yksinään riittäisi tarinoita moneksi tunniksi… Kävelykierroksen jälkeen istahdimme lounaalle viihtyisään osteriaan, missä tunnelma oli korkealla ryhmämme herkutellessa jälleen kerran umbrialaisilla tuoreilla mauilla sekä rupatellessa rennosti ruokailun lomassa. Lounaan jälkeen bussimme kuljetti meidät hiukan kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Peruginan suklaatehtaaseen, joka on italiassa yksi vanhimmista ja kuuluisimmista edelleen toimivista suklaan valmistajista. Teimme kierroksen tehtaan museossa ja saimme maistella heidän erilaisia tuotteitaan kuten myös aivan uutta ruby-suklaata, jossa on luonnostaan vaaleanpunainen sävy koska se on tehty vaaleanpunaisista kaakaopavuista. Pääsimme myös näkemään osan tehtaan tuotannosta kun kävelimme linjastojen läpi erillistä kattoon rakennettua käytävää pitkin. Nyt valmistuksessa oli jo kovaa vauhtia pääsiäismunat, joiden tekeminen ensi kevättä varten oli aloitettu jo lokakuussa. Luonnollisesti kierroksen päätyttyä meillä oli mahdollisuus ostaa mukaan Peruginan herkkuja. Illan jo hämärtyessä palasimme vielä kaupungin keskustaan, missä meillä oli vapaa-aikaa ostoksille tai omaan kiertelyyn ja auringonlaskun sekä iltavalojen ihasteluun.

Keskiviikkona oli jälleen vuorossa pilatespäivä. Tässä hotellissa meillä oli käytössämme erittäin hyvin varusteltu liikuntasali, jossa oli myös monenlaisia välineitä käytettäväksi koko ryhmälle. Viikon aikana teimme pilatesta tietenkin matolla, mutta ehdimme myös käyttää pilatesrenkaita, tasapainotyynyjä ja isoja jumppapaloja treenin apuvälineinä. Eli todella monipuolisesti ja monella tavalla tutustumista omaan kehoon ja sen hallintaan hengittäen ja suostutellen ja tasapainottaen. Keskiviikkona teimme taas halukkaiden kanssa pienen patikointiretken, tällä kertaa Bottaccionen solaan, joka sijaitsee Monte Inginon kupeessa ja johon on rakennettu aikoinaan roomalainen vesijohto kulkemaan vuoren rinnettä pitkin. Kävelimme kaupungista poispäin seuraillen ajotietä kunnes löysimme paikan, missä näkyy vuoren seinämässä kuuluisa iridium-kerrostuma. Tämä kerrostuma on peräisin 65 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta asteroidin törmäyksestä maapalloon, jolloin ajatellaan liitukauden päättyneen ja mm. hirmuliskojen kuolleen sukupuuttoon. Tässä solassa tuo kerrostuma on selvästi nähtävissä ja sitä on pidetty yhtenä selkeimmistä todisteista asteroiditeorialle. Paluumatkalla nousimme kävelemään vanhan akveduktin päälle, mikä on kunnostettu turvalliseksi ja helposti käveltäväksi, ja mistä oli aivan huikean hienot näkymät ympäröivään solaan molempiin suuntiin. Gubbion ympärillä onkin paljon aivan luonnontilaisia metsiä ja vuorialueita ja oli todella hienoa päästä näkemään tätä Italian ”vihreää sydäntä” näin monipuolisesti!

Torstaiaamuna melko aikaisin meitä oli jälleen odottamassa bussi, jolla tällä kertaa suuntasimme kohti Marchèn maakuntaa. Vuorten keskellä Marchèn läntisessä osassa on vuonna 1971 löydetyt tippukiviluolat eli Grotte di Frasassi. Luolasto on kaiken kaikkiaan yli 25 kilometriä pitkä, mutta yleisölle auki oleva osuus on vain reilun kilometrin mittainen. Mutta kyllä sielläkin riitti ihmettelemistä ja ihailemista! Stalagmiitteja ja stalaktiitteja sekä erilaisia kivimuodostelmia saleista toisiin… Luolastossa syvempänä on kuulemma myös sali, jonka nimi on Sala Finlandia, mutta siellä saakka emme valitettavasti päässeet käymään – nimensä se on kuulemma saanut siitä, että siellä on paljon pieniä ”järviä” ja niiden ympärillä valkoisia stalagmiiteja kuin luminen maisema. Kun tulimme luolista ulos, niin sitä alkoi ikäänkuin katsella ympäröiviä vuoria ihan uudella ajatuksella: vuorten sisällähän voi olla enemmänkin samankaltaisia luolastoja, joita ei vain ole vielä löydetty. Kävimme myös pienessä paikallisessa museossa, missä esiteltiin alueelta löydettyjä paleontologisia ja esihistoriallisia löytöjä ja söimme lounaan läheisessä ravintolassa ennen paluutamme hotellille. Illalla oli vielä aikaa napakalle pilatestreenille ennen illallisaikaa tai muuta rentoutumista…

Park Hotel ai Cappuccini oli todella upea ja ainutlaatuinen paikka tälle matkallemme. Se on rakennettu entiseen kapusiinimunkkiluostariin, mutta remontoitu täysin ja sisustettu todella hyvällä maulla uutta ja vanhaa yhdistellen. Käytävillä on paljon taidetta ja hotellissa on useita houkuttelevia oleskelutiloja, erinomainen ravintola ja baari. Aamiainen oli katettu erilliseen aamiaissaliin, mikä sijaitsi auringonnousun puolella ja missä monipuoliset notkuvat pöydät siivittivät aamut alkuun tarjoillen myös esim. Gubbion lähituottajien juustoja ja erilaisia hunajalaatuja. Hotellissa on myös sisäuima-altaita sekä saunoja ja kuntosali. Osa ryhmäläisistä käytti hyväkseen myös hotellin oman spa-hoitolan tarjontaa ja nautiskeli hieronnoista sekä kasvo- ja jalkahoidoista. Palvelu oli kaikkialla erinomaista ja itse hotellin johtaja kävi muutaman kerran viikon aikana varmistamassa, että kaikki sujuu hyvin ja ryhmämme varmasti viihtyy.

Perjantaina oli jälleen tarjolla runsaasti pilatestreeniä, mutta päivällä oli vielä syytä käydä katsastamassa paikallinen museo Palazzo dei Consolissa. Museo on entinen kaupungin hallintopalatsi suuren terassiaukion reunalla ja sieltä löytyy mm. Italian ”Rosettan kivi” eli seitsemän pronssikautista levyä, joille on kirjoitettu umbrian kielellä umbrialaisin (ja osittain latinalaisin) aakkosin selostuksia umbrien juhlista ja erilaisista riiteistä. Umbrit olivat kansa, joka eli rinnakkain etruskien ja latinien kanssa ennen roomalaisten maailmanvalloituksen alkua ja nämä pronssilevyt ovat Italian tärkein historiallinen kirjallinen löytö ja siksi onkin hienoa, että ne ovat edelleen nähtävissä nimenomaan Gubbiossa. Umbrian kieltä kirjoitettiin aikanaan oikealta vasemmalle ja kun muutamassa taulussa on kirjoitusta latinalaisilla aakkosilla niin teksti kääntyy sujuvasti vasemmalta oikealle.

Perjantai-iltana nautimme jälleen perinteiseen tapaan viimeisen illan illallisen yhdessä hotellin ravintolassa ja tunnelma oli todella katossa! Tällä kertaa suurin osa ryhmäläisistä oli ensimmäistä kertaa pilatesmatkalla ja kaikki olivat ilahtuneita siitä, kuinka mukavan rento tunnelma oli koko viikon ajan ja kuinka helppoa oli solahtaa ryhmään mukaan. Myös henkilöt, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin kokeilleet pilatesharjoittelua, sanoivat, että perustason ryhmässä pääsi turvallisesti alkuun vaikka liikkeistä olikin vaativampia versioita niille, jotka olivat harjoitelleet jo aikaisemmin. Illallisen jälkeen naurua riitti pitkälle yöhön, mutta aikanaan täytyi lähteä yöpuulle, että jaksoi herätä aamulla pakkailemaan ja matkalle kohti Suomea.

Lauantain lämpötila oli jo selvästi viileämpi ja taisi muutama sadepisarakin putoilla, kun lähdimme bussilla kohti Anconan lentokenttää. Ennen Adrianmerelle saapumistamme pysähdyimme vielä Moncaron viinitilalla Marchèn puolella ja tutustuimme heidän viininvalmistukseensa. Tämä osuuskunta tuottaa vuosittain miljoonia pulloja ja useita erilaisia viinilaatuja sekä myös olutta ja proseccoa ja heidän viinejään myydään myös Suomessa. Saimme erinomaisen lounaan, jonka aikana maistelimme heidän viinejään, ja runsaasti ravittuina oli helppo jatkaa matkaa läheiselle Anconan kentälle. Paluumatka tehtiin jälleen Munchenin kautta ja illalla Helsingissä ryhmää hyvästellessä mieli oli haikea mutta iloinen ja inspiroitunut. Paljon uusia kiinnostavia ihmisiä sekä unohtumattomia kokemuksia rikkaampana on helppo käydä jatkamaan marraskuuta ja kaamosaikaa täällä Suomessa!

Tämä oli todella huikea matka ja kiitos siitä kuuluu aivan jokaiselle ryhmäläiselle! Salliva ja rento tunnelma siivitti koko viikkoa ja hullunhauskat jutut eivät jättäneet silmiä kuiviksi. Napakan treenin ja ryhdin kohentumisen ansiosta vyöt löystyivät ja kehoon sai uudenlaisen tietoisemman tuntuman. Ja monipuolisten retkien kautta löysimme aivan erityisen kokemuksen juurevasta ja mystisestä Italian sydämestä…

Grazie di cuore! Sydämellinen kiitos! Sekä tietenkin tervetuloa jälleen Italiaan pilatesmatkalle ensi vuonna <3

Suomessakin riitti lämpöä lähtöaamuna perjantaina 20.7., kun koko Pohjois-Euroopan päälle oli parkkeerannut helleaalto. Matkalaiset olivat hyvissä ajoin kentällä ja tarkastukset sujuivat sutjakkaasti, mutta koneessa kuulimme puolan lennonjohdon kieltäneen meitä nousemasta… Ilmeisesti ilmatilassa oli sen verran ruuhkaa, että jouduimme odottamaan koneen nousua puolisen tuntia. Kun Puolan aamuruuhka sitten aikanaan hellitti niin pääsimme lähtemään kohti Venetsiaa.

Venetsian Marco Polon kentällä meitä oli vastassa suomalainen oppaamme Merja sekä iso bussi ja sen kuljettaja. Lähdimme suoraan kentältä ajamaan kohti Ravennaa ja sinne saavuttuamme oli päivä jo sen verran pitkällä, että kaikki olivat enemmän kuin tyytyväisiä päästessään lounastamaan. Ruokailun jälkeen seuraamme liittyi paikallisopas Verdiana, joka kertoi isänsä olleen suuri oopperan ja erityisesti Verdin ihailija ja joka siksi oli saanut suuresta säveltäjästä muistuttavan nimen. Hän johdatti meidät katsomaan Ravennan kuuluisia mosaiikkeja, joita kaupungissa on kuin ihmeen kaupalla säilynyt kolmen ”hallinnon” ajalta – Länsi-Rooman valtakunnan loppuvaiheista, goottien hallintakaudelta sekä vielä ajalta, jolloin Ravenna oli osa Bysantin valtapiiriä. Näimme Galla Placidian hautamausoleumin, San Vitalen basilikan sekä Sant’Apollinare Nuovon basilikan haukkoen henkeä niiden loistosta sekä taidokkuudesta. Kävimme myös Italian ”kirjakielen isän” Danten haudalla, mikä kirvoitti kulttuuripohdiskeluja suuntaan jos toiseenkin.

Ravennasta matka jatkui kohti etelää ja Marchèn maakuntaa. Pitkähkön matkan päätteeksi meitä odotti hotelli Villa Cattani Stuartissa oikein ystävällinen vastaanotto ja huoneet saatuamme teimme vielä pienen tutustumiskierroksen hotellin alueeseen sekä palauttavan pilates- ja venyttelyharjoituksen ulkona. Iltaharjoituksen aikana laskeuduimme tulevan viikon maisemaan ja hengittelimme suloisia italialaisen luonnon tuoksuja samalla kun kuu jo nousi taivaalle toivottaen sekin meidät tervetulleeksi Marchèen.

Lauantai ja sunnuntai vietettiin kaikessa rauhassa hotellilla ja sen lähiympäristössä. Aloitimme aamut herättelevällä pilatestreenillä ulkona: alla täydellinen nurmikenttä, edessä upea maisema viereiseen laaksoon, ympärillä nautinnolliset tuoksut sekä aamuiset maaseudun äänet sekä pikkuhiljaa nouseva aurinko, joka lämmitti harjoituksen aikana jo sen verran, että muutama pulahti heti treenin jälkeen suoraan altaaseen. Pilatesharjoituksen jälkeen teimme lempeitä mindfulnessharjoituksia eli hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoituksia, jotka nekin osaltaan ohjaavat nauttimaan matkan kaikista yksityiskohdista ja erilaisista elämyksistä. Muutama retkeili jo hotellilta parin kilometrin päässä olevalle meren rannalle ja jokunen pistäytyi myös Pesaron kaupungissa, mihin oli hotellilta matkaa viitisen kilometriä. Päivä- ja iltapäivätreeneille oli varattu sisätila, koska lämpötila nousee päivisin jo sen verran kuumaksi, että ulkona ei enää voi treenata. Vanhan Villan cantina oli varjoisa, mutta treeni sitten kyllä nosti lämpötilaa ajoittain hyvinkin hikiseksi.

Sunnuntai-iltana suurin osa ryhmästä lähti bussilla kohti Maceratan kaupunkia ja oopperaa. Aina mahdollisuuksien mukaan näihin pilatesmatkoihin on yhdistetty mahdollisuus käydä jollain oopperafestivaaleilla, joita Italiassa järjestetään kesäisin, ja nyt vihdoinkin pääsimme käymään Maceratassa. Onneksi lähdimme ajoissa koska matkalla oli tietöitä ja jouduimme odottelemaan hetken aivan seisovassa ruuhkassa. Saavuimme kyllä perille sen verran ajoissa, että ehdimme hyvin hakea maksetut liput lipputoimistosta ja taisimme ehtiä nauttia myös lasilliset proseccoa ennen näytöksen alkua… Tuo Maceratan oopperajuhlien näyttämö on aikoinaan rakennettu erään vanhan italialaisen pallopelin pelaamista varten, mutta on myöhemmin muutettu ooppera- ja konserttinäyttämöksi. Kuvissa se näyttää vaikuttavalta ja vihdoinkin meillä oli mahdollisuus päästä sinne itsekin nauttimaan upeasta musiikista. Illan ohjelmassa oli Verdin La Traviata ja tämä kyseinen versio on Maceratan oopperajuhlien oma produktio, jota kutsutaan nimellä ’La Traviata degli specchi’ eli ’Peilien La Traviata’. Nimi johtuu siitä, että oopperan kohtausten taustakuvat loihditaan näyttämölle takana olevan jättiläismäisen peilirakennelman avulla. Valtavan suuri peilisysteemi heijastaa näyttämön pinnassa olevalta kankaalta aina kulloisenkin kohtauksen taustakuvan ja taustakuvat vaihtuivat aina kun näyttämön pinnassa oleva kangas vaihdettiin. Kankaita oli alussa useita päällekkäin ja oopperan tapahtumien edetessä kankaita kuorittiin kerros kerrokselta niin, että loppukohtauksessa jäljellä oli enää paljas lattia.

Maanantaiaamuna oli onneksi retkelle lähtö vasta klo 11 ja aamun herättelytreeni sovittu hiukan myöhäisemmäksi, koska paluu oopperasta oli venähtänyt myöhään. Hiukan sateinen aamu alkoi jo väistyä auringonpaisteen tieltä, kun kurvasimme bussilla kohti San Marinon tasavaltaa. Tarkasti ottaen lähdimme siis pois Euroopan Unionista, mutta käytännössä poistumista ei olisi huomannut lainkaan jos ei olisi ollut tarkkana kylttien kanssa ja huomannut, missä mainittiin Italian ja San Marinon välinen raja. Periaatteessa kuitenkin kyseessä on maailman vanhin ja pienin edelleen olemassa oleva tasavalta, joka edelleen jaksaa ja voi hyvin tuolla Titanovuorellaan, jonne pyhä San Marinus sen aikanaan perusti. Vanha kaupunki, jonka nimi on myös San Marino, onkin kiinnostava sekoitus perinteitä ja nykyaikaa, kuten oppaamme Merja meille ansiokkaasti kertoili. Teimme yhteisen kierroksen kaupungilla ja kävimme lounaalla, minkä jälkeen oli omaa aikaa kierrellä joko lisää nähtävyyksiä katsellen tai vaikka ostoksia tehden. Kunnon kengät olivat kyllä tarpeen sillä kaupungissa on melkoiset korkeuserot ja kivisiä katuja sekä rappusia riittämiin!

Tiistain rauhallisen treeni- ja oleilupäivän jälkeen suuntasimme seuraavaksi keskiviikkona kohti sisämaata. Melko lyhyen ajon jälkeen saavuimme Urbinon renessanssikaupunkiin, jonka mahtavat muurit ja tornit tekivät vaikutuksen jo ensisilmäyksellä. Jälleen kaupungilla kävellessä jyrkät nousut ja rappuset haastoivat keskivartaloa ja pääsimme ikään kuin testaamaan pilatesta käytännössä… monet näistä Italian vanhoista kaupungeista kun on rakennettu kukkuloille. Nyt kaupungissa oli melko rauhallista, kun opiskelijat olivat kesälomillaan. Kaupungissa on merkittävä yliopisto, jossa opetetaan erityisesti taloustieteitä ja oikeustiedettä mutta myös humanistisia aineita, ja suuri osa asukkaista onkin opiskelijoita. Vierailimme Herttuoiden linnassa sekä renessanssitaiteilija Raffaellon syntymäkodissa paikallisoppaan kanssa sekä istahdimme nauttimaan erinomaista lounasta muurien varjossa, missä saimme myös virkistäydyttyä ennen jatkamista kohti Fabrianoa.

Fabriano on Marchèn vuorilla sijaitseva pienehkö kunta, joka on tunnettu paperin ja kodinkoneiden valmistuksestaan. Meidät toi paikalle paperi. Fabrianossa toimii paperimuseo, missä pääsimme kurkistamaan paperin historiaan euroopassa sen jälkeen, kun arabit olivat oppineet kiinalaisilta pitkään salaisuutena varjellun paperinvalmistuksen taidon. Museossa meille näytettiin aivan alusta pitäen, kuinka lumppu muuttuu paperiksi ja kuinka fabrianossa on kehitetty filigraanitekniikoita ja vesileimoja jo satojen vuosien ajan. Fabrianossa painetaan edelleen osa Euroopan setelipaperista ja järjestetään vuosittain akvarellimaalauksen biennaali ja kilpailu. Osa akvarelleistä, joita näimme, oli todella häkellyttäviä, eikä niitä olisi ensi silmäyksellä edes uskonut akvarelleiksi. Myös museon opas hämmästytti valtavalla tietomäärällään ja innostuksellaan paperinvalmistukseen. Vierailumme päätteeksi sai jokainen halukas tehdä itse yhden paperiarkin perinteisellä menetelmällä – tietenkin osaavan paperimestarin avustamana – ja saimme arkit myös mukaamme ”todistukseksi”. Pieni kahvi- ja jäätelötauko Fabrianon keskustassa antoi energiaa lähteä paluumatkalle takaisin Pesaroon.

Torstaina treenailtiin rennosti, vietettiin aikaa altaalla tai hotellin lähiympäristössä omatoimisesti retkeillen jokainen itselleen sopivalla tavalla ja omaan tahtiinsa. Pilatestreeneissä oli mukana pieni pehmeä pallo sekä kuminauha, jotka antoivatkin lisää haastetta ja hauskuutta harjoituksiin. Illalla hiukan ennen kahdeksaa kokoonnuimme ensin hotellin aulaan kohottamaan malja onnistuneelle yhteiselle matkalle. Siinä sitten pidettiin pieniä puheita ja saattoipa olla, että joku taisi herkistyä ihan kyyneliinkin saakka. Siirryimme illalliselle ja tunnelma oli ihanan välitön ja rento. Illallisen huipennuksena jälkiruuan aikaan hotellin johtaja Federico saapui antamaan jokaiselle ryhmäläiselle vielä muistoksi pullollisen hotellin omaa oliiviöljyä, joka on tehty hotellin mailla kasvavista oliiveista. Mikä suurenmoinen lahja upeasta hotellista!

Perjantaiaamuna tuli sitten hetki, jolloin meidän täytyi sanoa ’Arrivederci’ ihanalle pilatespaikallemme ja kääntää bussin keula kohti pohjoista. Matkan varrella pysähdyimme kuitenkin vielä lounaalle Verdin syntymäkodin vieressä Bussetossa Parman lähellä. Nautimme oikein maittavan aterian maalaistunnelmissa, minkä jälkeen loppumatka Malpensan kentälle taisi mennä enemmän tai vähemmän ruokalevon merkeissä. Tässä vaiheessa ohjelmassa oli enää viimeiset tuliaiset tai maistiaiset, minkä jälkeen sinivalkoiset siivet kuljettivat ryhmämme takaisin Suomeen.

Jälleen kerran viikon ajan näimme uusia puolia saapasmaasta ja saimme kehoon hyvän tasapainoisen tuntuman myötätuntoisella treenillä. Ihana avoin mieli kaikilla matkalaisilla loi yhteisiin hetkiin ja retkiin oikein sydämellisen tunnelman, jossa sai levätä rauhassa ja nauttia yhdessäolosta tai olla itsekseen. Tämän ryhmän ja matkan hyvä fiilis oli todellakin ihanan kohottava ja kantaa toivottavasti pitkään kun syksyn viileys alkaa hiipiä ja jalat täytyy piilottaa varsikenkiin… Oikein sydämellinen kiitos jokaiselle ryhmäläiselle mukana olosta sekä tervetuloa uudestaan – jälleen uusille poluille Italiassa…

Grazie di cuore <3 Arrivederci!

Rehevää vehreyttä, riisiä ja viiniä, järvimaisemia, aatelista loistoa, loppumattomiin vuoria, rentoa italialaista tunnelmaa, aurinkoa ja lämpöä, monipuolisia treenejä, hauskaa seuraa, järkyttävän hyvää ruokaa… Voiko lomalta muuta odottaa? Tätä kaikkea tarjosi pilatesmatkalaisille Maggiore-järven rannalla Stresan kylä ja Piemonte. Unohtumattoman upea matka…

Lähtöaamu perjantai 21.7. valkeni hiukan koleana kuten niin monet tämän kesän aamut, ei edes lupausta kunnollisesta kesäisestä lämmöstä… Mutta reilua pariakymmentä matkaan lähtijää tämä ei enää haitannut: tiedossa olisi viikko aurinkoa ja lämpöä ja keholle hyvää tekevää treeniä sekä uusia seikkailuja. Kaikki saapuivat kentälle hyvissä ajoin ja lähtövalmistelut voitiin tehdä leppoisaan tahtiin – asettuen matkan tunnelmaan ja nauttimaan odotuksesta.

Finnairin lento Helsingistä Milanoon oli aavistuksen myöhässä, mutta se ei lomalaisia haitannut. Malpensan lentokentällä ryhmään liittyi vielä yksi matkalainen, joka oli saapunut mukaan Lontoosta ja laskeutunut hiukan meitä muita aikaisemmin. Kentällä meidät otti huomaansa Eija-opas, joka johdatti ryhmän meitä odottavaan bussiin. Seikkailu alkakoon!

Bussi suuntasi ensin keulansa kohti Gattinaraa Piemontessa, mihin ajoimme läpi vihreiden pengerrettyjen viljelysten ja löysimme tiemme Corbettan riisitilalle. Tilan isäntäpariskunta kertoili meille riisin viljelystä ja saimme kuulla, että käytössä on myös Suomessa perinteisesti käytetty vuoroviljely ja että erilaisia riisilajikkeita on olemassa satoja. Ryhmäläisten mieleen tulivat lähinnä puuroriisi eli Risella, risottoriisi, jasmiini- ja basmatiriisi, sushiriisi ja Uncle Ben’s… Saimme hypistellä riisintähkiä ja tuoksutella erilaisia riisilajikkeita sekä tietysti ostaa riisiä kotiin viemisiksi.

Matkanteko ja ruuasta puhuminen oli jo tässä vaiheessa kehitellyt nälkää ja lähdimmekin riisitilalta läheiselle Anzivinon viinitilalle, missä meille valmistettiin herkullinen neljän ruokalajin lounas kauniissa perinteisissä puitteissa – mukana tietenkin risottoa. Saimme myös esittelykierroksen viininvalmistuksesta ennen kuin kylläiset matkalaiset nousivat jälleen bussiin ja lähdimme vihdoin kohti Stresaa ja Maggiore-järveä.

Grand Hotel Bristol täytti varmasti matkalaisten odotukset heti alusta asti: menneen maailman loistoa mutta upeasti päivitettynä nykypäivään, silmiä hiveleviä yksityiskohtia, suihkulähteitä, kauniita istutuksia, suuri uima-allasalue sekä huikeat näkymät Maggiore-järvelle ja Alpeille. Saapumisiltanamme, kuten myös parina seuraavana iltana, saimme kokea mahtavan ukonilman, mutta aamulla jälleen aurinko paistoi ja kuivatti nurmikot sekä helli meitä lämmöllään. Lämpötila oli koko viikon suomalaisille suosiollinen. Aamuisin aisti vielä hienoista raikkautta ilmassa ja kosteuden maassa, mutta päivät olivat taattua lämpöä, jota kuitenkin viilensi sopivasti kevyt tuulenvire järveltä. Teimme aamuiset pilates- ja mindfulnessharjoitukset hotellin nurmikolla katsellen järven upeaa näkymää ympäristön vuoria, mutta aamupäivän sekä iltapäivän harjoituksille meillä oli varattuna hieno viileä sali sisällä hotellissa.

Sunnuntaina 23.7. kokoonnuimme aamutreenin jälkeen lähtemään risteilylle Maggiore-järvelle. Kävelimme Stresan satamaan ja nousimme laivaan, joka kuljetti meitä Maggiore-järven eri kylissä pysähdellen koko järven läpi aina sen pohjoisimpaan kärkeen saakka Sveitsin puolelle Locarnon kaupunkiin. Reilun kolme tuntia kestäneen matkan aikana söimme lounaan sekä saimme ihastella järven hulppeita maisemia kauniine kylineen, kaupunkeineen ja vuorineen. Locarnossa oli pari tuntia vapaata aikaa keskustaan tutustumiseen tai shoppailuun tai vaikka vain fiilistellen sveitsiläistä kaupunkitunnelmaa. Locarnosta matka jatkui pienellä maisemajunalla Alpeille ”sadan laakson” läpi päätyen jälleen Italian puolelle Domodossolaan, missä meitä odotti bussi viedäkseen meidät takaisin Stresaan. Alppimaisemat olivat huikaisevia. Juna kulki rotkojen reunoja pitkin korkeiden huippujen syleilyssä sekä pienten kuvankauniiden alppikylien läpi. Myös kontrasti järvimaisemien jälkeen oli häkellyttävä. Palasimme hotellille illan jo hämärtyessä päivän kokemuksia sulatellen.

Toinen retkipäivämme oli tiistai 25.7. ja silloin tapasimme jälleen oppaamme Eijan, jonka johdolla lähdimme taas kerran kohti lauttarantaa. Tällä kerralla meitä tuli hakemaan pieni yksityisvene, jolla pyyhälsimme järvenselän yli kohti Isola Madrea, ’Äitisaarta’, joka on Maggiore-järven suurin saari. Saarella on huomattava puutarha, missä on kasveja kaikkialta maailmasta, mutta tällä kertaa tyydyimme ihailemaan sitä vain ympäriltä ja jatkoimme matkaamme Isola Bellalle eli ’Kaunissaarelle’, mikä tunnetaan aatelisen Borromeo-suvun palatsista sekä siihen liittyvästä hengästyttävän hienosta puutarhasta. Teimme opastetun kierroksen palatsissa ja taisimme kaikki ihmetellä suu auki sen loistoa tai viimeistään pohjakerroksen kuutta suurta salia, mitkä olivat lattiasta kattoon kuorrutetut järvikivillä, laavakivillä sekä vaalealla tuffokivellä. Nämä huoneet rakennettiin aikoinaan kesäisiä kävelytuokioita varten: kun ulkona on liian kuuma niin näissä vaatimattomilla luonnonkivillä päällystetyissä huoneissa on miellyttävän vilpoisaa käyskennellä… Vaikka päällystemateriaalit olivat ”vaatimattomia” niin lopputulos oli mykistävä. Palatsin puutarhassa sen sijaan käyskentelivät valkoiset riikinkukot ja mihin tahansa käänsi katseensa niin upeaa katsottavaa riitti yllin kyllin. Siirryimme veneellä vielä viereiselle Isola Pescatorelle eli ’Kalastajien saarelle’, missä söimme kaikessa rauhassa herkullisen lounaan ja vietimme hetken tutustuen saareen itsenäisesti ennen paluuta Stresaan.

Stresan kylä itsessään on melko pieni, mutta viehättävä italialainen kohde. Sen kokoinen kuitenkin, että sieltä löytyy hyvätasoisia ravintoloita useammaksikin illaksi sekä jonkin verran laadukkaita kauppoja, joissa myydään italialaisia vaatteita, laukkuja, kenkiä, leluja, käsintehtyä kosmetiikkaa sekä tietenkin laadukasta ruokaa… viimeisenä matkapäivänämme Stresassa oli myös markkinat, joille muutamat ryhmäläiset vielä ehtivät. Stresasta pääsi myös viereiselle Mottarone-vuorelle köysiradalla ja kaikki, jotka vaivautuivat nousemaan tuonne lähes puolentoista kilometrin korkeuteen palkittiin raikkaalla vuori-ilmalla sekä uskomattomillä vuorimaisemilla. Ylhäältä näkyi kaikkiaan seitsemän järveä sekä loputtomasti vuoria ja lisäksi sieltä pystyi bongaamaan reilun viidenkymmenen kilometrin päässä siintävän Malpensan lentokentän.

Laadukkaan ruuan ystäville oli tarjolla myös ylimääräinen retki: keskiviikkona 26.7. oli halukkaille mahdollisuus lähteä illalliselle Mergozzo-järven rannalla sijaitsevaan Piccolo Lago-ravintolaan. Tämä on yksi Italian parhaista ravintoloista ja on saanut keittiömestarinsa Marco Saccon luotsaamana kuuluisalta Michelin-arviointiraadilta kokonaista kaksi tähteä. Illallinen ei varmasti pettänyt odotuksia. Upeat puitteet ja järkyttävän hyvä ruoka yhdistettynä upeisiin viineihin ja hienostuneeseen palveluun on varmasti jotain, mihin voi palata vielä useasti muistoillaan herkutellen.

Tänä kesänä pilatestreenien ohjelmassa oli monenlaista kiinnostavaa. Tietenkin mattoharjoittelua ja kehontuntemuksen kehittämistä tiivistäen, pidentäen ja hengittäen, mutta myös haastetta voiman ja tasapainon kehittämiseksi kuminauhoilla ja tasapainotyynyillä. Kahden ohjaajan opastamana ja yhdessä mutta yksilöllisesti treenaten löysi taas tuntuman keskivartaloonsa ja taisi jotkut jopa hiukan pidentyä matkan aikana. Treenien rento hyvä fiilis antoi nostetta ja mukavaa energiaa koko viikkoon! Aamuiset mindfulnessharjoitukset loivat levollisen läsnäolevan tunnelman jokaiseen päivään ja antoivat mahdollisesti myös inspiraatiota jatkaa harjoitusta itsenäisesti tai ryhmässä myös syksyn lähestyessä ja pimentyessä koti-Suomessa.

Viimeisen illan yhteisen illallisen nautimme torstaina 27.7. perinteiseen tapaan hotellissamme ja tunnelma oli katossa. Hotellin keittiöstä kannettiin eteemme herkkuja toisensa jälkeen ja ilta vierähti rattoisasti rennossa mukavassa seurassa rupatellen ja muistellen kaikkea viikon varrella kokemaamme ja näkemäämme. Opimme matkan varrella, että parvekkelle mennessään ei kannata sulkea parvekkeen lasiovea, koska se menee lukkoon, ja opimme, kuinka huutaa sitten italiaksi parvekkeelta apua, kun se ovi kuitenkin menee vahingossa lukkoon… Yhteisiä elämyksiä, uteliaisuutta, naurua, treenihaasteita ja niiden voittamista, herkullisia makuja ja tuoksuja, rentoutta, kiitollisuutta, aurinkoa ja lämpöä… niistä oli viikkomme tehty. Mieli ja sydän täynnä nousimme koneeseen perjantaina kohti Suomea ja kohti Lontoota.

Sydämellinen kiitos kaikille ryhmäläisille. Grazie mille. Ja tapaamisiin ensi vuonna uusien seikkailujen merkeissä. All’anno prossimo!

Ryhmäläisten kommentteja matkasta:

”Matkan paras anti itselleni oli keskittyminen omaan itseen ja vahvistuminen.”

”Upea kokonaisuus!”

”Aamut ulkona oli tosi hienoja! Mukavaa seuraa ja hyvät opettajat.”

”Kokonaisuuden kaikki elementit muodostivat upean matkan: ihana ympäristö, hyvä hotelli, mukavat matkakumppanit ja todella hyvä pilates-opetus. Kaikki hyvin suunniteltu.”

Karuja vuorimaisemia, hassua kieltä, lampaita, aaseja, meduusoja, luolia, tippukiviä, korallia, eksoottisia kivirakennelmia, aurinkoa, herkullista ruokaa, juustoja, ryhdikkäitä treenejä, sydämellisiä ihmisiä sekä merta, merta, merta, merta ja lentävä hattu… Elämyksien listaa voisi jatkaa vielä pitkään, sen verran unohtumaton oli tämän kesän pilatesmatka Sardinian pohjoisosan Algheroon ja sen ympäristöön!

Italialaisten mielestä Sardinia on niin lähellä paratiisia, kuin maan päällä on mahdollista. Tämä Välimeren Karibia oli kohteenamme, kun nousimme AirBalticin siiville aamupäivällä 23.7.. Suomesta saarelle ei pääse suorilla lennoilla lainkaan ja siksi jouduimme tekemään koneen vaihdon Riikassa, missä myös istahdimme hetkisen yhdessä ryhmän kanssa fiilistelemään tulevaa viikkoa. Matkalaiset ehtivät myös syödä välilaskun aikana ja totesimme, että myös hatut osaavat ”lentää”: erään ryhmäläisen hattu unohtui koneeseen matkalla Helsingistä Riikaan, mutta AirBalticin henkilökunnan ystävällisellä avustuksella se löysi tiensä suoraan seuraavalle lennolle ja aivan oikealle paikalle kyseisen henkilön istuimelle… Jo laskeutuessamme Sardinian Olbiaan lentokoneesta sai hyvän käsityksen saaren karusta maaperästä, vuoret ovat karkeaa kiveä ja suurin osa vihreästä on piikkipensaita. Olbiassa meitä oli odottamassa bussi, jonka ystävällinen kuski Roberto kuljetti meitä koko viikon ajan. Ajaessamme saaren pohjoisosan halki Algheroon kuulimme pienen tiivistelmän saaren värikkäästä historiasta ja kulttuurista – sekä näimme jo paljon lammaslaumoja. Illalla saavuttuamme hotelli Calabonaan ei tarvittu muuta kuin pieni illallinen ja unta, tosin vikkelimmät käväisivät heti ihan kaupungilla saakka…

Varsinainen ohjelmamme alkoi sunnuntaiaamuna aamutreenillä hotellimme nurmikolla, mistä oli aivan uskomaton näköala Välimerelle. Aaltojen vyöryminen rantakallioihin säesti aamutreenejä ja silmä lepäsi horisontissa, kun juurruimme saaren rantaan ja nautiskelimme paksusta pehmeästä nurmikosta varpaiden alla. Rinne vietti hiukan kohti rantaa ja totesimme, että se antaa kiinnostavan lisän moniin pilatesliikkeisiin. Toiset ovat huomattavan paljon haasteellisempia tehdä pienessä ”ylämäessä” ja jotkut liikkeet taas helpottuvat mukavasti ”alamäen” avustuksella. Uusia elämyksiä kuitenkin taas. Olimme huomattavan onnekkaita ensimmäisenä aamuna, koska saimme aamutreenin tehtyä ulkona ennen kuin alkoi sade ja ukkonen. Ensimmäiset aamupäivätreenit sisällä tehtiinkin sitten ukkosen jylinän bassojen säestäessä taustalla. Kaikenkaikkiaan taustamusiikit olivat siis kohdallaan!

Maanantaiaamuna lähdimme aamutreenin ja aamiaisen jälkeen bussilla liikkeelle ja ensimmäinen kohteemme oli Palmaveran Nuraghikylä. Nuraghit ovat noin 3500 vuotta sitten kivestä rakennettuja yleensä pyöreitä tornimaisia rakennelmia, joita löytyy edelleen Sardiniasta noin 7000 kappaletta. Usein ne on rakennettu kylämäisiksi kokonaisuuksiksi kuten myös Palmaverassa. Pääsimme todella palaamaan ajassa tuhansia vuosia taaksepäin, kun oppaamme selvitti perusteellisesti englanniksi, mitä nuragheista ja niiden asukkaista tiedetään ja mitä arvellaan tiedettävän ja ryhmä kyseli lisää. Yhteisesti todettin ainakin se, että kun kivestä rakentaa niin se todellakin säilyy. Palattuamme takaisin nykypäivään oli vuorossa vierailu isolla paikallisella maatilalla, missä valmistetaan mm. Sardinian kuuluisaa pecorino-juustoa. Pääsimme katsomaan juuston valmistusta ihan perinteisellä menetelmällä, missä juustomestari lämmittää isossa padassa vastalypsettyä lampaanmaitoa, sekoittaa jähmettynyttä massaa piikkisellä puusauvalla, lisää juoksutetta ja taas lämpöä ja lopulta tiivistää käsin juustomassan ja nostelee lopulta muotteihin tekeytymään. Kaikki halukkaat saivat maistaa juustoa ihan tuoreeltaan ja myöhemmin saimme maistiaisia myös tilan omista kypsytetyistä juustoista.

Sen verran hyviä olivat maistiaiset, että hiukan piti hoputtaa lähtöä pysyäksemme aikataulussa. Söimme pikaisen mutta herkullisen lounaan toisella läheisellä maatilalla ja sitten pitikin jo ehtia satamaan. Laiva vei meidät massiivisen Capo Caccian niemen takana sijaitseville Neptunuksen luolille, joissa on uskomattoman hienot tippukiviluolat. Olimme onnekkaita edelleen, että pääsimme luolaan sujuvasti, sillä luolan suuaukko on avomeren puolella ja merenkäynnin täytyy olla melko rauhallista laivojen tulla luolalle ja ihmisten kavuta laivasta luolaan. Luolissa tehtiin kävelykierros kapeaa polkua pitkin ja saimme ihastella huikeita luonnon taideteoksia miljoonien vuosien ajalta. Tällaisessa paikassa todella käsittää ihmisten sivilisaation lyhyyden ja luonnon sitkeän kärsivällisen voiman. Palattuamme jälleen laivalla Algheron satamaan osa ryhmäläisistä suuntasi suoraan hotellille ja osa jäi vielä rauhassa illastamaan tai shoppailemaan vanhaan kaupunkiin, joka sekin on hieno nähtävyys itsessään.

Viikon toinen retkipäivämme oli kokonaan varattu merelle. Sardinia tunnetaan nimenomaan merestään, joka on suorastaan hengästyttävän kirkasta ja puhdasta ja säkenöi kaikissa sinisen ja vihreän eri sävyissä. Karut monin paikoin korkeat kalliorannat antavat syvälle merelle vielä oman vahvan kontrastinsa ja meri olikin pääosassa toisena retkipäivänämme. Lähdimme Algheron satamasta Nautisubin aluksella, joka oli varattu kokonaan vain meidän ryhmäämme varten ja tilaa oli siis mukavan väljästi asettua olemaan. Miehistö tuntui heti alusta saakka erittäin asiantuntevalta ja pätevältä, mistä tuli mukavan turvallinen olo myös ”maakravuille”. Seurailimme ensin rannikkoa, jota kutsutaan korallirivieraksi, koska täältä saadaan todella upeaa ja arvostettua tumman oranssinpunaista korallia. Aikoinaan korallin on ajateltu olevan meduusan jähmettynyttä verta ja kalleimmat laadut ovat edelleen hinnoissaan koska sen keräämistä rajoitetaan ja säädellään tarkasti. Ihastelimme kallioisia niemiä ja lopulta pysähdyimme Porto Conten erääseen suojaisaan poukamaan, missä vesi oli kirkasta ja turkoosinsinistä. Ankkuroituaan laivan miehistö laski veteen suuren vesitrampoliinin sekä liukumäen trampoliinilta ja siitäkös riitti hauskaa ja riemua! Polskimista, snorklausta, auringonottoa, temppuilua, meressä likoamista, naurua, laulua, ihanaa rentoa yhdessäoloa kaikessa rauhassa… Nautimme laivalla myös erinomaisen lounaan ja iltapäivällä rentoilu jatkui edelleen. Halukkailla oli myös mahdollisuus uida kallioseinämässä oleviin luoliin, minkä jälkeen tunsi kyllä ylittäneen itsensä. Mukana ollut vedessä toimiva taskulamppu paljasti luolan korkean holvin ja peräseinällä kasvavan stalagmiitin – ja mikä nautinto olikaan päästä jälleen takaisin lämpimään avoveteen… Muutama ryhmäläinen teki myös lähempää tuttavuutta meduusojen kanssa, joista jäi punottavia polttamia, mutta laivan miehistö kalasti nopeasti kaikki lähettyvillä leijailleet ilkiöt pois uimareita häiritsemästä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin unohtumaton meripäivä ihanan rennossa vieraanvaraisessa ilmapiirissä!

Pilatestreenejä ohjasi tänäkin kesänä Focus:IN – Health Studion Salla Salo sekä hänen erinomainen kollegansa Sanna Meska. On kiinnostavaa, kuinka samansisältöisestä ja samaan tapaan ohjattuun harjoitukseen voi saada uutta näkökulmaa, kun toinen ohjaaja käyttää hiukan omanlaisiaan mielikuvia ja sanoja ohjauksessaan. Ihastelimme myös harjoitussalimme perinteisiä Sardinialaisia lattialaattoja, kun keskittymiseltämme ehdimme niitä havaita. Tämän kesän harjoitusvälineenä oli noin 22 cm läpimitaltaan oleva pehmeä pallo, joka antoi taas uudenlaista haastetta sekä hauskuutta treenaamiseen runsain mitoin. Tärkeintä on kuitenkin aina opetella aistimaan ja ”kuuntelemaan” oman kehon viestejä ja kunnioittaa sen rajoja ja rajoituksia – sitäkin saimme harjoitella pilatestunneilla.

Osa ryhmäläisistä olisi kaivannnut matkaan muutaman päivän lisää ja olisihan siellä viihtynyt pidempäänkin. Sardinialaisten sydämellinen vieraanvaraisuus ja saaren karu kauneus jätti kaipuun palata takaisin. Kiitollisin mielin ajattelen myös kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat omalta osaltaan olleet mukana mahdollistamassa tämänkin matkan toteutumista – erityisesti kaikkia upeita ryhmäläisiä, jotka olivat mukana yhdessä ja erikseen… Kun Suomessa syksy ja talvi tuntuvat harmailta ja ankeilta niin aina voi sulkea silmänsä ja sukeltaa uudelleen Sardinian turkoosiin mereen ja antaa auringon ja ihmisten sydämellisen lämmön täyttää itsensä!

Kiitoksia. Grazie. Aggrassias.

Tapaamisiin seuraavalla matkalla kesällä 2017! Alla prossima!

Lämpöä, aurinkoa, kauneutta, napakoita treenejä, upeita maisemia, pizzaa ja muita Italian herkkuja sekä sopivasti shoppailua tänä kesänä… Nyt on myös Napoli nähty.

Tuskin on näin paljon vielä minään kesänä odotettu lähtöä pilatesmatkalle kuin tällä kerralla. Suomessa oli lähtiessämme lähes syksyinen sää ja Italiassa odottamassa kuumin kesä lähes 150. vuoteen. Siis sinne!

Perjantaiaamuna 24.7. ryhmä oli todella hyvissä ajoin valmiina lähtöön ja tunnelma leppoisan odottava. Saapuessamme Roomaan Fiumicinon lentokentälle olikin vastassamme ensimmäinen yllätys: sovittua suomalaista opasta ei näkynyt missään. Tovin kuluttua alkoi soittokierros. Oppaan oma puhelin ei vastannut ja yhteyshenkilö oli ihmeissään. Lopulta saimme selville, että opas oli odottanut meitä vasta kolmen päivän kuluttua. Bussimme oli kuitenkin paikalla sovitusti ja pääsimme lähtemään kohti Sorrentoa. Opas kiipesi kyytiimme hiukan Rooman ulkopuolella, ja matka etelään saattoi alkaa toden teolla. Söimme matkalla herkullisen lounaan Rosso DiVino – trattoriassa Valmontonen kylässä. Illansuussa saavuimme Sorrentoon ja Gran Paradiso -hotelliimme, jonka henkeäsalpaavaa panoraamaa Napolinlahdelle ja Vesuviukselle saimme ihastella koko viikon ajan. Ehdimme vielä nauttia yhdessä lasillisen sekä tehdä pitkästä matkasta palauttavan pilatestreenin ennen yöpuulle asettumista.

Aamutreenit teimme hotellin uima-altaan vierellä, mistä aukesi valtava sinisyys merelle ja takana ja sivuilla nousevat vuoret turvasivat selustan – aivan huikea paikka pilatestreenille ja mindfulness-harjoittelulle! Tänä kesänä olikin poikkeuksellisen lämmintä ja aikaistimme hiukan aamun harjoituksen aloitusta. Näissä lämmöissä keho pysyy notkeana ja vetreänä! Teimme myös herättelevän pilatestreenin jälkeen lyhyen mindfulness-harjoituksen, mistä olikin ihana siirtyä ravintolan ulkoterassille nauttimaan runsaasta aamiaisesta hyvän kahvin tai teen kera. Hotellin henkilökunta oli aivan erinomaista ja sai varmasti jokaiselle hymyn huulille heti aamusta lähtien. Täällä todella tunsi olevansa tervetullut.

Päivän muut pilatesharjoitukset teimme hotellin salissa ja isot pallot olivat mukana menossa. Osalle ryhmäläisistä iso pallo oli uusi väline, ja he löysivät pilatesharjoittelusta aivan uusia puolia. Toisille pallo oli välineenä tuttu, mutta intensiivinen harjoittelu toi silti uusia oivalluksia ja omien rajojen ylittämistä.

Viikon ensimmäinen retki suuntautui kohti Vesuviusta ja Napolia. Lähdimme aamulla aikaisin, jotta lämpötila vuorella ei olisi vielä aivan paahtava. Ennen vuorelle nousua kävimme pienessä käsityöateljeessa, missä valmistetaan kameekoruja, jotka ovat paikallinen perinne ja alueen ylpeys. Saimme hämmästellä kuinka tuota ihmeellisen yksityiskohtaista käsityötä valmistetaan simpukan kuoresta, ja tarjolla oli myös monenlaista houkutusta ostettavaksi.

Vesuviukselle nousimme ensin bussilla reilun kilometrin korkeuteen, ja siitä halukkaille oli vielä jalkaisin nousua lähes pari sataa metriä kraaterin reunalle. Aamun lämpötila oli vielä varsin siedettävä, ja nousemisen vaiva palkittiin hulppeilla näkymillä sekä merelle, alas kaupunkiin että tietenkin itse kraateriin. Vesuvius on varmaankin maailman tutkituin tulivuori, ja sen purkausta pelätään ja odotetaan tuolla Euroopan tiheimmin asutulla alueella milloin tahansa. Meidän vierailumme aikana se ei tapahtunut ja toivoimme, että lähistön kaupungit tekisivät edes evakuointisuunnitelmat, mitä suurimmalla osalla alueista ei vieläkään ole.

Matkamme jatkui Napoliin, missä kävimme ensin syömässä – tietenkin pizzaa! Eihän meillä ollut muita vaihtoehtoja, kun Napolia kuitenkin pidetään pizzan kotikaupunkina. Vatsat täysinä teimme vielä kaupunkikierroksen bussilla ja saimme hiukan aikaa ihmetellä keskustan ostoskaduilla. Paluumatka taittuikin sitten valinnan mukaan bussilla tai laivalla takaisin Sorrentoon, kun takapenkkiläiset väsyivät surkeilla iskunvaimentimilla varustetun bussin rytkytykseen Napolin kuoppaisilla teillä.

Toisena retkipäivänä oli tiedossa aivan toisenlaisia tunnelmia. Lähdimme aikaisin aamulla bussilla Sorrenton satamaan ja päivän ensimmäiseen laivaan kohti Caprin saarta. Onneksi olimme ajoissa, niin pääsimme todella sujuvasti nappaamaan bussin, joka vei meidät ylös Anacaprille. Kylä oli vielä hiljainen, kun kävelimme ruotsalaisen kirjailijan Axel Munthen huvilaan, joka on nykyisin museonaja Ruotsin valtion omistuksessa. Talo, puutarha sekä erityisesti näkymät huvilasta olivat vaikuttavia. Taisivatpa lähes kaikki ryhmäläiset myös käydä taputtamassa kuuluisaa punaista sfinksiä, joka juhlallisesti katselee merelle puutarhan äärimmäisessä kolkassa ja jonka kerrotaan täyttävän taputtajan toiveen. Mutta vain siinä tapauksessa, että taputtaa vasemmalla kädellä sfinksin vasenta kankkua.

Museokäynnin jälkeen kiertelimme Anacaprin keskustassa, ja lopulta päädyimme syömään yhdessä lounasta. Tulimme bussilla alaspäin ja teimme kävelykierroksen Caprin kylässä, minkä jälkeen palasimme satamaan. Kiinnostuneilla oli mahdollisuus lähteä veneellä kierrokselle saaren ympäri. Vaikka Caprin maisemat olivat muutenkin ihastuttavia, merikierroksella näki vielä lisää tästä kauneudestaan kuuluisasta saaresta. Myös veden väri oli paikoitellen aivan käsittämättömän upean sinistä, vihreää ja turkoosia. Upea oli myös molempien retkien oppaamme Marja, jonka ansiosta näimme paljon enemmän kuin olimme edes odottaneet ja joka sai kaikki viihtymään mukavan rennolla tyylillään!

Myös Sorrenton kaupunki itsessään tarjosi ryhmäläisille paljon viihdykettä ja nautintoja. Vanha kaupunki kapeine kujineen, jyrkät jylhät rantakalliot, ravintolat ja baarit, eloisat aukiot sekä monenlaiset ostosmahdollisuudet olivat tarjolla joka päivä myöhään iltaan saakka. Hotellista oli järjestetty maksuton kuljetus kaupungin keskustaan ja takaisin, ja systeemi pelasi aivan moitteetta. Monen ryhmäläisen mielestä oli aivan loistavaa, että hotellimme oli hiukan kaupungin yläpuolella omassa rauhassaan, jolloin aina halutessaan pääsi rauhaan ja lepäilemään Gran Paradisoon. Myös auringonlaskut näkyivät hotellillemme upeasti ja olivat kerta kaikkiaan mykistäviä!

Viimeisen illan illallinen nautittiin perinteisesti yhdessä, ja pitkä pöytämme oli katettu tietenkin ulos Sorrenton taivaan alle. Ruokaa oli italialaiseen tapaan enemmän kuin kukaan jaksoi syödä, mutta tunnelma oli kerrassaan fantastinen, rento ja juhlava. DJ soitteli musiikkia ja muistelimme yhteistä monipuolista viikkoamme. Ruoka ja viini olivat erinomaisia, ja illan kruunasi lopulta jälkiruoka, joka oli tehty tulivuoren muotoon. Aivan upeaa!

Jälleen kerran oli myös hiukan haikea olo tämän ainutlaatuisen viikon jälkeen, mutta nämä muistot pysyvät mielessä ja mukanamme ja yhdistävät edelleen kaikkia tällä matkalla mukana olleita. Voi olla, että pakkasen paukkuessa koti-Suomessa on mukavaa muistella hiukan hikisiä aamutreenejä ja paljaiden jalkapohjien läpsyttelyä Napolinlahden maisemissa.

Paluumatka oli melko pitkä ja lämmin, mutta rennosti siitäkin selvittiin. Taisipa joidenkin mielestä olla jopa virkistävää palata jälleen pohjoisen kesään. Yöllä Helsinki-Vantaan lentokentällä meitä vastaanottamassa oli Suomen viileä yö ja 11 lämpöastetta.

Kuinka paljon kauneutta voikaan mahtua yhteen viikkoon? Kauneutta oli ympärillä mutta ennen kaikkea kauneutta oli ryhmäläisissä ja kohtaamisissa. Sallivasti ja lempeästi läsnä ollen sekä kaikessa rauhassa itseä ja omaa kehoa aistien. Annetaan Sorrenton jatkaa elämää sisimmässämme ja tuoda lämpöä ja rentoutta arkeen myös täällä Suomessa. Kiitos paljon kaikille, grazie mille a tutti.

Jylhiä Ligurian maisemia, runsaita värejä, aurinkoa, voimaannuttavaa treeniä, marmoria, sydämellisiä ihmisiä, herkullista ruokaa ja viiniä sekä merta, merta, merta… Niistä oli tämän kesän pilatesviikko tehty.

Suomen helteet vaihtuivat Italian helteisiin sunnuntaina 27.7. aamulennolla Helsingistä Milanoon. Kentällä meitä odotti bussi kuljettajineen. Jo melko lyhyen ajomatkan päässä pääsimme hiukan levähtämään Piemontessa Monferraton alueella, missä söimme erinomaisen lounaan paikallisten viinien kyydittämänä.

Matka jatkui kohti Liguriaa ja rannikkoa raukeissa tunnelmissa, ja olimme juuri sopivasti sulatelleet lounaan saapuessamme Genovaan. Pääsimme näkemään melkein ensimmäisenä kaupunkiin saapuessamme epäonnisen Costa Concordia -risteilijän, joka oli myös saapunut samana aamuna Genovaan romutettavaksi Giglion saaren rantavesistä, missä se oli maannut 2,5 vuotta haverinsa jälkeen.

Tämän ”bonusnähtävyyden” lisäksi teimme kaupunkikierroksen bussilla ja hiukan myös kävellen englanninkielisen oppaan johdattamana. Saimme hiukan käsitystä tuon entisen mahtivaltion kerroksista. Ihan konkreettisestikin vaikutti siltä, että Genovassa kaikki on rakennettu melkein toistensa päälle, kun kaupunki sijaitsee kapealla rantakaistaleella meren ja vuorten välissä ja tilaa laajentua on vain ylöspäin. Matka jatkui vielä rannan suuntaisesti osittain Apenniinien vuorijonon läpi La Spezian kaupunkiin sekä sieltä Runoilijoiden lahden rantaa kiemurtavaa tietä pitkin vihdoin Portoveneren kylään. Pitkä matka takana, mutta illansuussa hotellin terassilla nautittu lasillinen proseccoa sekä vielä palauttava pilatestreeni saattelivat väsyneet matkalaiset ansaitulle levolle.

Aamutreeneille oli varattu paikka hotellin puutarhassa, ja valittavana oli näköala joko vuorelle, merelle tai palmuihin ja vehreyteen. Oli toki ohjaajakin paikalla, mutta sitä ei tarvinnut katsella. Muutamana aamuna teimme aamuharjoituksen suosiolla sisällä, kun sateet raikastivat ilmaa ja virkistivät kasveja. Tämä kesä on ollut Liguriassa sään puolesta poikkeuksellisen vaihtelevaa, ja meillekin riitti pari sadepäivää sekä kunnon ukkoskuuro. Onneksi sateiden ajoitus oli niin loistava, ettei ohjelmamme kärsinyt säästä millään tavalla ja lämmintä riitti sateellakin. Salissa treenasimme pilatesta matoilla sekä myös tasapainotyynyjen kanssa keinahdellen. Viikon intensiivinen treenaaminen kyllä tuntuu kehossa, ja kun tekee viisaasti asioita kehoa ja kehon viestejä kuunnellen, niin keho kiittää! Mindfulness-tuokiot johdattivat meidät havahtuneen tietoisuuden ominaisuuksiin ja antoivat toisenlaista ravintoa viikon varrella ja myöhemmin sulateltavaksi.

Viikon ensimmäiselle retkelle lähdimme tiistaiaamuna bussilla. Ensin takaisinpäin La Speziaan kiemurtelevaa rantatietä ja La Spezian läpi kohti Toscanaa ja Carraraa. Matkan varrella kuulimme La Spezian kaupungin, Lunigianan alueen sekä Carraran historiasta ja nykypäivästä. Lopulta lähdimme kiipeämään jälleen vuorille, ja vastaan tuli melko kapealla tiellä yhä raskaammissa lasteissa olevia rekkoja, jotka kuljettivat valtavia marmorilohkareita. Korkealla ylhäällä meidät otti vastaan itse erään louhoksen omistaja, joka johdatteli meidät marmorin louhinnan saloihin alkaen muinaisten roomalaisten ajoista isoisänsä käyttämiin menetelmiin lopulta esitellen nykyiset metodit timanttisine hiontanauhoineen ja jättilaissahoineen.

Oli erittäin huimaa nähdä vuorten sisäinen valkoisuus, jonka alkuperä on kuitenkin muinaisessa merenpohjassa. Aikoinaan merenpohjaan kiteytynyt ja paksuiksi kerroksiksi kiteytynyt kalsiumkarbonaatti, eli kalojen ja simpukoiden jäännökset, on sittemmin maankuoren liikkeiden mukana puristunut ja noussut ylös muodostaen vuoria ja päätyen lopulta italialaisen kirkon pylväiköksi, Finlandia-talon seiniin tai Berninin Pyhän Teresan hurmioon – tai jonkun keittiön työpöydäksi. Paluumatkalla tutustuimme Sarzanan viehättävään pikkukaupunkiin, missä söimme Ottone Primo -ravintolassa ystävällisen palvelun täydentämänä erinomaisen lounaan ja näimme huikeat merimaisemat Montemarcellon vuorelta. Pientä lisäjännitystä sekä lähituntumaa italialaiseen liikenteeseen saimme muutamissa isolle bussillemme tiukoissa paikoissa, mutta hurmaava ja ammattitaitoinen kuskimme Fabrizio selvitti tilanteet turvallisesti.

Viikon toinen retkemme suuntautui merelle. Ligurian maakunnalla on noin 350 kilometriä merenrantaa eikä mistään ole pitkä matka merelle. Meri ja vuoret ovat nimenomaan tälle alueelle tyypillinen vaikuttava yhdistelmä. Ilmojen haltijat suosivat meitä ja näyttivät parastaan, kun lähdimme torstaiaamuna kahdella veneellä hotellin rannasta. Kiersimme ensin Portoveneren kylän edessä olevat saaret Palmarian, Tinon ja Tinellon ja jatkoimme matkaa kohti Cinque Terren kalastajakyliä.

Maisemat ovat meren puolelta todella karuja ja jylhiä eikä voi kuin ihmetellä, kuinka vuorenrinteillä asuu ihmisiä ja viljelee maata paikoissa, joihin ei ole edes ajotietä rakennettu. Kuljettajamme onnistuvat löytämään eräästä poukamasta meille näytille myös pienen kuukalan, joka on hyvin erikoinen korkealla selkäevällä varustettu kala. Tämä kyseinen yksilö oli pieni, mutta täysikokoisena se saattaa kasvaa jopa yli kolmemetriseksi ja painaa yli kaksi tonnia. Ihastelimme Cinque Terren värikkäitä taloja – kuin vaahtokarkkeja olisi aseteltu vuorten rinteille. Pysähdyimme syömään Vernazzan kylään, missä upea panoraama Välimerelle ryyditti aivan erinomaista simpukkapastaa ja friteerattuja äyriäisiä loistavasta seurasta puhumattakaan. Kävimme vielä myös Monterosso del Maren kylässä, missä oli aikaa uida tai muuten kierrellä fiilistelemässä ennen paluutamme takaisin Portovenereen.

Portoveneren kylä itsessään oli ehkä monelle uusi tuttavuus, mutta ihastutti kuitenkin monella tapaa. Kylä on päivisin eloisa, muttei kuitenkaan täyteen ahdettu. Turistit ovat pääasiassa italialaisia ja nähtävää sekä toinen toistaan herkullisempia ravintoloita riittää sopivasti joka päivälle. Kylän pienet kujat ja paikalliset putiikit hurmasivat kävijänsä ja paikalliset havaitsivat ryhmämme. Saattaa olla, ettei Portoveneressä ole koskaan aikaisemmin ollut näin runsaslukuista suomalaisvalloitusta. Sellainen vaikutelma kuitenkin jäi. että paikalliset toivottivat jatkossakin suomalaiset lämpimästi tervetulleiksi. Halukkaat pääsivät myös itsekseen läheisille vuorille patikomaan tai retkille ja ostoksille läheiseen La Spezian kaupunkiin sekä muihin La Spezian lahden rannalla oleviin kauniisiin pikkukyliin.

Myös Royal Sporting -hotellimme henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja teki todella kaikkensa ryhmämme viihtymiseksi. Viikon kruunasi lopulta viimeisen illan yhteinen illallinen hotelimme terassilla, jolloin koko viikon upea tunnelma tiivistyi lämpimän välimerellisen illan hämärtyessä yöksi.

Jälleen kerran sydämen täytti suuri ilo ja kiitollisuus vain olemisesta, juuri tästä hetkestä juuri näiden ihmisten kanssa. Yhteisten kokemusten jakaminen, yhteinen oleminen ja yhteinen hengitys – vaikkakin jokainen erillään. Viikon ajan lempeitä kohtaamisia sekä itsensä että muiden matkalaisten kanssa. Myötätuntoa ja hyväksyntää. Yksin tai yhdessä. Hiljentymistä vain olemaan, herkistymistä aidosti itselle ja toisille sekä kaikelle, mitä ympärillä on. Ihmetystä elämän monimuotoisuudesta ja upeudesta.

Sanat eivät riitä kiittämään kaikkia ryhmäläisiä mukanaolosta. Jokaisella on paikkansa sydämissämme, ja tämä hieno viikko pysyy muistoissamme varmasti pitkään. Aina, missä sitten kohtaammekin, meillä on Portoveneren lempeys ja loiste olemassa keskuudessamme. Annetaan sen säteillä myös kaikille muille läheisillemme – ikään kuin tuliaisina Portovenerestä.

”Kun herkistymme itsellemme ja ympäristöllemme ja annamme rakkauden virrata lävitsemme, elämme keskellä pyhyyden voimakenttää. Se on itse oma palkkionsa…ilon ja arvostuksen virta kuplii edelleen.” (Catherine Ingram)

Runsaudensarvi nimeltään Venetsia antoi parastaan, kun ryhmämme vietti ikimuistoisen viikon laguunilla. Festa del Redentore, La Traviata, Atelier Maregan venetsialaisnaamiot, Murano ja Burano sekä pilatestreenit ja mindfulness-tuokiot Villa Mabapan salissa ja puutarhassa värittivät päiviämme. Kaiken kruunasi tietenkin ryhmän rento, mukava ja hengittävä fiilis sekä ihana Italian lämpö ja aurinko.

Perjantai 19. heinäkuuta oli tämän kesän odotettu päivä! Juuri sopivasti täällä Suomessa säät kääntyivät viileämmiksi ja ryhmämme pääsi nousemaan Finnairin lennolle kohti Venetsiaa. Vastassa oli huumaava lämpö sekä vettä, vettä, vettä… Venetsian lentokenttä on aivan laguunin pohjoisrannalla, ja tuntuu melkein siltä kuin kone laskeutuisi suoraan veteen, mutta onneksi ainakin meidän koneemme pyörät tavoittivat tukevasti kiitoradan pinnan. Siitä eteenpäin meno muuttuikin sitten keinuvammaksi. Heti lentokentän ulkopuolelta nousimme laguuniveneeseen, joka kuljetti meidät suoraan Lidon saarelle hotellimme edessä olevaan laituriin. Joka kerta Venetsiaan saapuessa ihmettelee tuota vedestä nousevaa kaupunkia sekä veden paljoutta kaikkialla, niin nytkin. Lidolla sijaitsevan hotellimme Villa Mabapan edessä aaltoili tuo smaragdinvihreä laguuni ja pienen matkan päässä toisella puolella saarta koko Adrianmeri upeine hiekkarantoineen.

Pian hotelliin saavuttuamme nautimme lounaan hotellin puutarhassa ja saimme esimakua hotellin loistavasta keittiöstä. Kaikki oli tyylikästä, erinomaisista raaka-aineista tehtyä sekä tietysti italialaiseen tapaan herkullista. Kun olimme olleet liikkeellä jo aikaisin aamusta, niin ehdimme tekemään ensimmäiset pilatestreenit vielä samana iltana, mikä oli varmasti tervetullutta päivän matkustamisen jälkeen. Saimme myös hiukan tuntumaa mindfulness-harjoitteluun puutarhan rauhassa illan jo hiukan hämärtyessä rusinoiden kera.

Lauantai olikin jo juhlapäivän aamu. Venetsian vuoden suurin juhlapäivä eli Festa del Redentore osui tänä vuonna juuri 20. heinäkuuksi. Tätä Vapahtajan juhlaa vietetään vuonna 1577 päättyneen ruttoepidemian loppumisen muistoksi, ja siihen liittyy paljon erilaisia juhlallisuuksia. Vain tätä viikonloppua varten rakennetaan Giudeccan kanavan yli ponttoonien kannattelema kävelysilta suoraan ruton loppumisen kunniaksi rakennetulle Il Redentore -kirkolle. Kaupunkilaiset pakkaavat eväskorinsa ja lähtevät piknikille Giudeccan saarelle tai sitten parkkeeraavat veneensä Giudeccan kanaaliin ja Markuksen torin edustalle ja viettävät juhlapäivänsä perheen ja ystävien kanssa iloisesti veneessä keikkuen. Koko Markuksen torin edusta oli täynnä juhlivia veneseurueita. Hyvä, että vaporettot ja gondoolit mahtuivat välistä kulkemaan. Kuten Italiassa aina, juhlaan kuin juhlaan kuuluu aivan ylenpalttista syömistä. Osa ryhmäläisistä jäi hotellille illastamaan ja osa löysi juhlaherkkuja muualta, mutta illan päätteeksi nähtiin kuitenkin mykistävän upea ilotulitus Venetsian yllä: 40 minuuttia huikeaa säihkettä ja pauketta, kukkia, sydämiä, hymiöitä ja tietenkin perinteisempiä, mutta aivan jättiläismäisiä erivärisiä raketteja suorastaan hengästyttäviä määriä.

Sunnuntai-ilta oli varattu oopperaa varten. Lähdimme kahdella nopealla taksiveneellä hotellin laiturista ja kiisimme laguunin yli James Bondin tyyliin ja saavuimme Canal Granden varrelle lähelle Barbarigo-Minotton palatsia. Verdin La Traviata -ooppera oli monille tuttu, mutta kukaan on harvoin päässyt niin lähelle esitystä, että pääosan esittäjä tervehtii yleisöä kädestä pitäen purjehtiessaan saliin, missä ensimmäinen näytös esitettiin, tai tarjoilee proseccoa katsojille näytöksen aikana. Tällä kertaa siis pääsimme ihan laulajien ja soittajien iholle ja näimme läheltä jokaisen ilmeen ja tunteenliikahduksen. Väliajalla pystyimme eläytymään mennen maailman tunnelmaan siemaillessamme kuohujuomaa ja katsellessamme suurista ikkunoista gondolien lipumista Canal Grandella.. Oopperan jokainen näytös esitettiin eri salissa – yleisö siirtyi juonenkäänteiden viemänä salista toiseen. Todella mieleenpainuva ja korkeatasoinen kokemus siis sekä musiikillisesti että myös muille aisteille. Saimme vielä paluumatkalla elämyksen nopeasta matkasta osittain valaistun ja osittain pimeän laguunin yli, kuitenkin turvallisesti suoraan hotellin laituriin.

Maanantaina olimme yhdessä liikkeellä keskellä päivää. Vaporettolla Lidolta San Tomàn laiturille ja siitä lyhyen kävelymatkan päässä löysimme Atelier Maregan, joka on perinteinen venetsialainen naamiomyymälä ja naamioateljee, missä kaikki naamiot valmistetaan perinteisellä naamionvalmistusmenetelmällä käsityönä. Tapasimme naamiomestarin Signor Carlon, joka kertoi naamioiden historiasta Venetsiassa sekä esitteli perinteisen menetelmän, jolla edelleen aidot naamiot valmistetaan. Eräs ryhmäläisistä sai kunnian pukeutua perinteisiin naamioasuihin – valkoiseen identiteetin täysin hävittävään larvaan ja mustaan bautaviittaan sekä pitkänokkaiseen ruttotohtorin naamioon. Aika hurjia ilmestyksiä! Vanha perinteinen käsityöläisammatti uhkaa valitettavasti kuitenkin jäädä halpavalmistuksen jalkoihin, tosin tällä kertaa taisi kuitenkin ryhmäläisten mukaan jäädä hienoja muistoja upeiden naamioiden ja sisustustaulujen muodossa.

Koko tiistaipäivä oli varattu retkipäiväksi, ja ehdimme tehdä aamuherättelyn puutarhassa ennen lähtöä. Suomalainen oppaamme Anneli saapui hakemaan meitä hotellilta tietenkin veneellä – autojahan ei koko viikon aikana käytetty. Otimme aluksi suunnan Muranon saarelle, joka on kuuluisa lasinvalmistuksestaan. Aikanaan lasinvalmistus on siirretty pois Venetsian pääsaarilta tulipalovaaran vuoksi ja sen uskoimmekin nopeasti, kun kävelimme sisään halliin, missä kuumat uunit hehkuivat. Kuulemma päivällä lämpötila lasketaan vain 1000 asteeseen, vaikka öisin uuneissa pidetään 1500 asteen lämpötiloja, kun lasin raaka-aineena olevaa hiekkaa sulatetaan. Tapasimme jälleen upean suomalaisen naisen: Venetsiassa jo pitkään asunut Riitta esitteli meille työpaikkanaan olevan lasitehtaan tuotantoa ja näimme, kuinka lasimestarit taikoivat silmiemme edessä tulisesta lasimassasta maljakoita, uljaita lasihevosia sekä lasissa uiskentelevia kaloja.

Muranolta matkamme jatkui kauempana laguunilla sijaitsevalle Buranon saarelle, joka on ollut ja on edelleen vahvasti kalastajakylä. Saari on tunnettu myös silmäähivelevistä värikkäistä taloistaan sekä hienonhienosta pitsistä, jota kalastajien vaimot ovat nyplänneet odotellessaan rakkaitaan palaavaksi mereltä kotiin. Kävelykierroksen jälkeen söimme maistuvan merellisen lounaan ravintola Mustassa Kissassa (Gatto Nero) ja kaikki ryhmäläiset olivat harvinaisen yksimielisiä siitä, että syömme mieluummin sisällä ilmastoidussa ravintolasalissa kuin ulkona noin 35 asteen lämmössä. Saarelta toiselle siirtyessämme oppaamme kertoili meille laguunin historiasta sekä nykypäivästä samalla, kun ihmettelimme vetten päällä (proomuilla) kulkevia kauhakuormaajia sekä laguunin hienoa linnustoa, kuten myös lomapäiviään hiekkasärkillä viettäviä paikallisia.

Vaikka järjestettyä ohjelmaa oli runsaasti ja jokainen teki myös omia retkiään viikon aikana, niin pääasia ei päässyt unohtumaan. Jokainen aamu alkoi aamuherättelytreenillä lempeästi venytellen ja vähitellen kehoa aktivoiden hotellin rauhaisalla sisäpihalla. Aamuherättelyn lopuksi teimme myös lyhyen mindfulness-harjoituksen. Kirkonkellot ja veneiden äänet kuuluivat aamuihimme, kuten myös läheiselle pienelle kentälle laskeutuvien ja sieltä nousevien pienkoneiden surahdukset.

Päivien ohjelmaan kuului myös kaksi pilatestreeniä molemmille tasoryhmille sisällä hotellin salissa sekä perustreeniä matolla että hiukan hauskuutta ja haastetta harjoitteluun tasapainotyynyjen kanssa. Sen verran inspiroivaa tuo ilmatyynyn kanssa harjoittelu oli, että sille keksittiin monia lempinimiä viikon varrella: ufo, puffa, lörtsy… rakkaalla lapsella jne. Jokainen harjoitteli itselleen sopivan tasoisessa ryhmässä ja sen verran kuin tuntui sopivalta. Eräs tärkeä viikon teema olikin nimenomaan pysähtyminen kuulostelemaan itseään ja omaa kehoaan, löytää oma sopiva rytmi harjoitteluun ja palautumiseen sekä oman rytmin hyväksyminen ja lempeä sallivuus itseä ja muita kohtaan.

Oman mausteensa viikkoon antoivat myös muutamat pidemmät mindfulness-harjoitukset hotellin puutarhassa. Vain tämä hetki tässä ja nyt. Hengitys, keho, äänet, ajatukset ja tunteet, ei pyrkimistä, ei etsimistä – vain palaamista kerta toisensa jälkeen tähän hetkeen ja tähän hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon avartuen äärettömälle, rajattomalle…

Jokainen ryhmäläinen näki omanlaisensa palasen Venetsiaa. Yhtälailla jokainen matkalainen oli tärkeä osa ryhmäämme. Viimeisenä iltana yhteisellä illallisella hotellimme puutarhassa tämä tunne tiivistyi entisestään ja kiitollisuus kaikkien mukana olosta sai jopa silmät kostumaan. Keskusteluja käytiin lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, elämästä siis. Muistutus hyväksyvän läsnäolon kahdesta siivestä – molempia tarvitaan – tarkkaavaisuudesta ja myötätunnosta sekä läheisiä että erityisesti itseään kohtaan. Perhonenkin iloitsee siivistään ja nousee rohkeasti tuulen selkään!

Heli Pukin sanoin:

Vapaus on kantavaa ilmaa siipien alla

näkymätöntä voimaa olla lähellä

Samaan aikaan

ottaa kiinni ja päästää irti

Matkakumppanit

jakavat tuulien keveyden, painon

Lentävät yhdessä

hetken

ikuisuuden

Viikko säilyy varmasti muistoissa pitkään. Keho on saanut kohennusta ja mieli maisteltavaa monella tapaa. Näihin teemoihin on hyvä palata ja jatkaa niistä. Oikein lämmin ja sydämellinen kiitos kaikille matkakumppaneille! Sillä kaikki meistä ovat valosta tehdyt.
Ryhmäläisten kommentteja viikosta

”Parasta antia pysähtyminen, aistien herkistyminen, kehon ja mielen hyvinvointi, toimivat harjoitukset ryhmässä. Tutkimusmatkat itseen.”

”Minusta tuntui, että edistyin harjoittelussa jo tämän viikon aikana. Oli myös ihanaa saada uusi ystävä ja tutustua myös entisiin tuttuihin paremmin.”

”Erityisesti ilahdutti oma kehitys ja se, että löysin selkärankani uudelleen. Pilates-mindfulness yhdistelmä toimi erittäin hyvin. Ihana, lempeä ilmapiiri koko ryhmässä.”

”Parasta mukava seura, hyvä ja laadukas opetus ja ohjaus sekä viikon monipuolisuus.”

”Mielenkiintoista havaita pilatestreenin ja mindfulnessharjoitusten toisiaan täydentävä vaikutus.”

Merta, aurinkoa, lämpöä ja läsnäoloa sekä ihania Italian nautintoja oli tarjolla tämän kesän pilatesmatkalla. Ikuinen Rooma vietteli mielen, ja viikon treenin jälkeen keho oli ryhdikäs ja vakaa kuin antiikin pylväillä, jotka ovat seisseet paikoillaan jo tuhansia vuosia. Yhteinen tervetulohetki hotellin kattoterassilla tulopäivän iltana Välimeren avautuessa alapuolellamme ja viimeisen illan yhteinen illallinen samaisella katolla solmivat yhteen monta ihanaa kokemusta, uusia ja vanhoja ystävyyksiä, naurua sekä elämän jakamista samanhenkisten ihmisten kanssa.

Perjantaina 20.7. saavuimme jälleen sinivalkoisin siivin Rooman Leonardo da Vincin lentokentälle. Pääsimme heti tuntemaan ja kokemaan Roomalaista hulinaa, kun ryhmämme tunkeutui Mervi-oppaan perässä lentokentän ihmismassojen läpi bussille. Myös mukanamme kahdessa jättikokoisessa paketissa matkanneet pilatesrullat saapuivat sujuvasti perille.

Lämpö oli todella nautinnollista ja tervetullutta Suomen viileän kesän jälkeen eikä kukaan valittanut, vaikka elohopea taisi näyttää yli 30 jo aamupäivästä. Ilmastoidussa bussissa olisi tietenkin jaksanut istua vaikka kuinka kauan… Suuntasimme suoraan asiaan, eli kierros Roomassa oli mielenkiintoinen johdatus tämän kesän kohteeseemme. Toisille aivan uusi tuttavuus ja monille myöskin ennestään nähtyä, mutta Roomassa löytyy joka kerta aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

Tuskin kukaan ehti ja jaksoi pysyä kyydissä Mervin kertoessa Rooman historiaa ja nykypäivää kiertäessämme kaupunkia ja sen nähtävyyksiä. Rooma on todella hengästyttävä mutta ah, niin upea! Ei voinut muuta kuin ihastella myös sitä, kuinka kuljettajamme kykeni pyörittelemään isoa autoaan kapeilla ja aivan autoja täynnä olevilla kaduilla.

Kierroksen jälkeen pysähdyimme lounaalle Piazza Navonan lähellä sijaitsevaan Osteria di Memmoon. Ajoitus oli aivan täydellinen, monella kun oli aamupalasta jo vierähtänyt varsin pitkä tovi. Ruokaa riitti yltäkylläisyyteen saakka! Alkupaloja tuntui tulevan lisää koko ajan, vaikka pöytä tuntui jo notkuvan entisistäkin. Todellinen runsaudenpula, niin paljon herkullista ja tuoretta, ettei voinut edes maistaa kaikkea. Pääruokana oli herkkusienipastaa, eikä se ollut suomalaisista herkkutateista valmistettua. Ruuan jälkeen teimme pienen kävelykierroksen Piazza di Spagnalle eli espanjalaisille portaille sekä sen ympäristön ostoskaduille ennen kuin matka jatkui kohti varsinaista majapaikkaamme.

Lido di Ostia on merenrantakaupunki noin 30 kilometriä Roomasta suoraan itään eli meren rannalle. Kaupunki itsessään on ihan kohtuullisen kokoinen ja vilkas ympäri vuoden. Kesäkaudella kuitenkin asukasmäärä moninkertaistuu, kun kaikki kynnelle kykenevät roomalaiset muuttavat sinne perheineen. Monet käyvät jopa töissä Roomassa kesäisin Ostiasta käsin.

Hotellimme oli aivan rannan ääressä ja kaikille oli varattu huoneet, joissa oli merinäköala. Siis maininkien ääni ja Välimeren rannaton horisontti olivat läsnä koko ajan. Hotellin sijainti oli mainio, sillä kaupungin keskustaan oli sopiva kävelymatka ja toisessa suunnassa alkoi Rooman pienvenesatama, jonka rantakadulla oli ravintoloita, kahviloita sekä pieniä putiikkeja iltaisin tutkittavaksi. Vaikka lämpötila oli melko korkeissa lukemissa yhtä päivää lukuun ottamatta, jolloin ropsahti muutama sadekuuro, niin mereltä koko ajan käyvä tuulenvire teki olotilan erittäin miellyttäväksi.

Ehkä yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä oli juuri tuo meri ja sen välitön läheisyys. Teimme aamutreenit rannalla, hiukan vedenrajan yläpuolella kovaksi painuneella tasanteella. Koko ajan ympärillä oli sinisyys, taivas ja meri sekä taustamusiikkina maininkien kohahtelu hiekkaan ja aallonmurtajan kiviin. Nuo aamuhetket on taas säilötty talvea varten mielen arkistoon, mistä niitä voi pilatestreeneissä ja muulloinkin herätellä ja niistä nautiskella. Mereen oli myös helppo pulahtaa juuri silloin, kun halutti: pyyhe kainaloon ja vaikka paljain jaloin omasta huoneesta menoksi! Hiekkapohjainen loiva ranta teki meren syleilyyn laskeutumisen nautinnolliseksi kaikille. Kun halusi viettää pidemmän aikaa rannalla, niin hotellista sai lainaksi aurinkotuoleja ja läheisestä rantabaarista ostaa virvokkeita.

Tämän kesän retkipäivä oli jälleen tiistai. Heti aamusta bussimme – sekä jälleen aivan mahtava oppaamme Mervi – olivat täsmällisesti odottamassa ryhmäläisiä. Aloitimme paikasta, joka liittyy kiinteästi Rooman historiaan, mutta joka on silti useimmille Rooman kävijöille tuntematon: Ostia Anticasta. Tuo entinen Rooman satamakaupunki on ollut erittäin tärkeä ja vilkas satama ja kauppapaikka, mutta jäänyt aikanaan rantaviivan ja Tiber-joen uoman siirtymisen vuoksi autioitumaan. Paljon oli silti nähtävää ja pienellä mielikuvituksella Mervin monipuolisen asiantuntevan opastuksen johdattamana pystyi herättämään henkiin tuon kiehtovan rauniokaupungin ihmiset ja elämää kuhisevan arjen. Raunioita varjostavat pinjamännyt saivat osansa ihailusta: niiden oksistojen veistokselliset muodot sekä katosmaiset latvukset loivat täydellisen kehyksen tuohon kiehtovaan paikkaan. Taisipa muutamille ryhmäläisille jäädä ihan kotiin vietäväksikin suuria kauniita käpyjä, joita noista uljaista puista putoili.

Aamupäivän lämmetessä ja auringon noustessa korkeammalle oli hyvä jatkaa matkaa. Bussi vei meidät Rooman eteläpuolella sijaitseville Castelli Romanin kukkuloille ja siellä sijaitsevalle Frascatin viinitilalle. Tie ylös päätalolle oli sen verran jyrkkä, että pitkä bussimme uhkasi tarttua pohjastaan kiinni. Kävelimme tunnelmallista oliivipuiden reunustamaa tietä lopun matkaa perille, missä meitä odotti erittäin lämmin tervetulotoivotus virkistävän viinilasillisen ja juustotarjottimen kera. Kaksi isäntäveljestä kertoivat talon historiasta sekä heidän viinin ja oliiviöljyn tuotannostaan. Kiersimme puristamot ja pullottamot sekä viinitarhat ja museon. Niin, heillä on talossaan myös oma museo antiikin esineille, jotka olivat löytyneet heidän tarhojensa alueelta. Eikä edes ihan mitätön museo, sillä kokoelmissa oli mm. kaksi ehjää kivistä sarkofagia sekä runsaasti pienempiä jäänteitä muinaisten ihmisten elämästä noilla kukkuloilla. Rento ja runsas lounas ulkosalla kruunasi kierroksen. Lounaan kanssa saimme maistella talon omia viinejä, joita sai myös ostaa mukaansa kotiin vietäväksi.

Päivän viimeisenä kohteena oli Castelli Romanin outlet-kylä, missä sai sitten uppoutua nykypäivän Italian tarjouksiin vielä lisää. Kymmenittäin merkkiliikkeitä tarjosi huimia alennuksia ja löytöjä valppaalle shoppailijalle ja vaikutti siltä, että löytöjä tehtiinkin. Onneksi oli reilun kokoinen bussi meitä kuljettamassa niin kaikki aarteet ja herätteet mahtuivat mukaan. Mikäli ei jaksanut innostua ostoksien tekemisestä, niin runsaat jäätelöbaarit tarjosivat maistuvaa italialaista jäätelökulttuuria. Myös ihan vain ohi kulkevien ihmisten katselu riittivät nautinnoksi ja ajanvietteeksi.

Keskiviikkoiltana oli tarjolla halukkaille jälleen huikea oopperaelämys. Lähdimme jo hyvissä ajoin Roomaan, missä oli aikaa illansuussa kierrellä itsenäisesti sekä käydä syömässä ennen oopperan alkua. Oma bussi kuljetti meidät myös keskustasta Caracallan Termeille eli antiikin Rooman suurimman kylpylän raunioille. Rauniot ovat jo sinällään henkeäsalpaavat. Tuo kylpylä on ollut niin suuri, että se olisi uskomaton rakennelma nykypäivänäkin, mutta kun muistamme sen olevan parintuhannen vuoden takaa, niin ihmetys kasvaa entisestään. Kannattaa kuitenkin mainita, että Roomassa osattiin jo valmistaa sementtiä, mikä mahdollisti noiden valtavien kivi- ja tiilirakennusten tekemisen. Tuo taito unohdettiin kyllä sitten pimeällä keskiajalla, kuten niin moni muukin antiikin osaaminen ja hyve.

Keskiviikkoiltana siis kävelimme punaista mattoa pitkin teatteriin, joka oli rakennettu raunioiden sisään oopperaa varten. Ohjelmassa Vincenzo Bellinin Norma, jota pidetään kaikkien Bel Canto -oopperoiden loistavimpana helmenä. Erityisesti päärooli on erittäin vaativa, Norman roolia on joskus kutsuttu sopraanoiden Mount Everestiksi. Opera di Roma aloitti illan hämärtyessä yöksi ja lavalle oli todella onnistuttu loihtimaan vangitseva tunnelma muinaisten druidien ja roomalaisten välisistä tapahtumista. Norma ja toinen druidipapitar Adalgisa saivat yleisön haukkomaan henkeään yhteisillä duetoillaan sekä keskinäisellä jännitteellään. Ympärillä lämmin Rooman yö ja yllä kaartuva tähtinen taivas kruunasivat tämän unohtumattoman illan!

Vaikka viikon aikana oli paljon kaikenlaista ohjelmaa tarjolla, niin ehdimme myös treenaamaan intensiivisesti. Aamutreenien lisäksi teimme lähes joka päivä hotellin ilmastoidussa salissa kaksi tunnin treeniä kummankin tasoryhmän kanssa. Haimme taas tarkasti ja herkästi hyvää tuntumaa keskikehon tukeen sekä teimme perustreeniä matolla. Haastavana välineenä tänä kesänä olivat mukana pilatesrullat, joita käytettiin molempien ryhmien kanssa. Rullan kanssa keikkuessa täytyy keskittyminen ja kontrolli olla kohdallaan tai muuten ei mikään onnistu. Keskittymistä, kehon kuuntelua ja hengittämistä. Tässä hetkessä on kaikki ja se riittää. Samalla kun teimme tutkimusmatkaa omaan kehoomme ja sen hallintaan, kävimme myös dialogia oman mielemme kanssa: tämä riittää, olen hyvä ja loistava, saan olla juuri tällainen kuin olen… ja aistimme läsnäolon voiman.

Oman mielen aaltoihin meitä johdatteli myös Anuliisa Lahtinen, joka piti ryhmälle kaksi Life Coach -tuntia. Pysähdyimme miettimään, missä olemme menossa oman elämän kanssa ja mihin todella haluaisimme. Pohdimme omia energiavaroja ja arjen ilonpilkahduksia, teimme rentoutusharjoituksia sekä paneuduimme omaa hyvinvointia lisääviin tekijöihin. Nuo valmennukset olivat monelle varmasti tervetullut hetki tarkastella omaa elämää ja mietiskellä, kuinka tekisi siitä mahdollisimman itsensä ja omien toiveidensa näköistä. Anuliisan rauhallinen ja rento ohjaus nosti lempeällä tavalla näkyväksi niitä usein pieniä asioita, joilla voimme luoda lisää hyvinvointia ja kepeyttä elämäämme ihan milloin ja missä tahansa. Ehkäpä jotain löytyi jo heti käyttöön?

Vaikka näin kirjalliseen asuun purettuna viikko saattaakin tuntua hengästyttävältä, niin silti päällimmäiseksi nousi kuitenkin ihanan soljuva ja miellyttävä virtaus ja helppous koko ajalta. Avoin hyvä fiilis ryhmässä kannatteli ja antoi vapautta ja mahdollisuuksia jokaiselle tehdä viikosta oman näköisensä. Sai osallistua juuri niihin juttuihin, jotka tuntuivat sopivilta omaan rytmiin ja tunnelmaan ja voi ottaa aikaa myös vain olemiseen ja rentoutumiseen ja palautumiseen. Oman kehon viestejä kuunnellen ei voi mennä vikaan! Viimeinen ilta oli täynnä tunnetta: täyteläisiä hetkiä yhdessä viikon ajalta, tehokasta treeniä ja myös vain olemisen opettelua.

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille – Grazie Mille – me teimme jälleen suurenmoisen matkan yhdessä. Nämä ovat niitä asioita, jotka kantavat pitkään ja joita muistellaan ja jotka antavat virtaa pitkälle eteenpäin.

Maininkien muistoissa treenit jatkuvat syksyllä BodyGuide – Health Studiolla. Bienvenuti!

Ravintoa kokonaisvaltaisesti keholle ja mielelle saatiin BodyGuide – Health Studion järjestämällä pilatesmatkalla Italian Montecatini Termeen. Tasapainottavan ja voimaannuttavan treenin lomassa pääsimme kurkistamaan myös Toscanan kulttuuriin monella tapaa.

Myös tänä kesänä pilatesviikkomme osui Suomen kesän kuumimpaan ajankohtaan, mikä oli monelle ryhmäläiselle jopa tervetullutta. Lämpöä riitti silti ja viimeistään Firenzen retkellä olimme tyytyväisiä ajankohtaan nähden viileästä kelistä – tuo upea renessanssikaupunki kun voi pahimmillaan olla todellinen pätsi kesähelteellä. Parina päivänä saimme myös sadekuuroja, mutta joka-aamuinen herättelytreenimme hotellin puistossa taisi olla sään jumalien suosiossa, koska onnistuimme treenaamaan ulkona kaikki suunnitellut kerrat. Saimme jopa pyyhittyä pilvet sivummalle viimeisenä aamuna. Aurinkoiset aamutreenit linnunlauluineen, kirkonkelloineen ja kukkivine puineen on toivottavasti säilötty mieleen tulevan talven varalle.

Finnairin suora lentomme laskeutui Pisan kentälle aikataulustaan edellä perjantaiaamuna 22.8., mutta oppaamme Seija sekä kuskimme olivat jo odottamassa. Kentältä otimme suunnaksi ensin Pisan kuuluisan Ihmeiden Aukion, kun nyt kerran niin lähellä olimme. Näimme tuon kuuluisan tornin ja kuulimme, että aikanaan kaksi ylintä kerrosta rakennettiin kallistuman vastakkaiseen suuntaan, kun alaosa oli jo rakentaessa lähtenyt vajoamaan ja kallistumaan. Eli oikeastaan torni voisikin olla ”Pisan banaani”. Kävimme myös Kastekirkossa ja saimme ihmetellä sen ällistyttävää akustiikkaa sekä Tuomiokirkossa kuulimme, kuinka Galileo Galilei oli kehitellyt teorioitaan kattolampun heilumisen ja oman sydämensä sykkeen avulla. Tuomiokirkon muuten valkoisessa julkisivussa on myös yksi syvänsininen pylväs. Kun nainen katsoo tuota pylvästä, niin hänen miehensä pysyy uskollisena – ehkä noin vuorokauden verran, kun kerran ollaan Italiassa.

Topakan toskanalaisen kulttuuripaketin siivittämänä pääsimme vihdoin Montecatini Termeen hotelliimme, joka todella huokui klassista glamouria ja italialaista tyylikkyyttä. Grand Hotel & La Pacessa on kuvattu elokuvia, ja siellä ovat vierailleet kuninkaalliset ja superjulkkikset jo ennen meidän ryhmäämmekin. Treenisalimme oli varsin huikea: katto oli viidessä metrissä ja kattomaalauksissa liihottelevat enkelit kevensivät sopivasti tiukkojakin hetkiä treeneissä. Valoa sisätilaan toivat massiiviset kristallikruunut sekä paksujen brokadiverhojen kehystämät ikkunat. Enpä muista ennen treenanneeni niin mieltäylentävässä sisätilassa. Hotellissa oli myös kuntosali sekä spaosasto, jota ryhmäläiset käyttivät. Ainakin erot suomalaisen ja italialaisen manikyyrin välillä tulivat selviksi koko ryhmälle.

Jo heti toisen päivän iltana oli ohjelmassa retki Puccini-festivaaleille Torre del Lagoon. Matkalla kohti rannikkoa saimme kuulla tiivistelmän yhden Italian tunnetuimman oopperasäveltäjän Giacomo Puccinin elämästä, ja perillä pääsimme tutustumaan oppaan kanssa taloon, missä hän asui suurimman osan elämästään ja sävelsi monia suosikeiksi muuttuneita oopperoitaan. Talo oli säilytetty lähes koskemattomana siinä asussa, missä se oli ollut säveltäjän kuollessa. Pystyimme melkein aistimaan tupakan hajun ja näkemään säveltäjän sormet vanhalla pianolla hänen tuskaillessaan jälleen kerran Madama Butterflyn uuden sovituksen kanssa (hän itse teki tuosta oopperasta neljä eri versiota, joita kaikkia esitetään edelleen). Illalliselle oli varattu aikaa ennen varsinaista oopperaa, joka oli tänäkin vuonna Turandot. Näyttämö on rakennettu osittain järven päälle ja akustiikka on ulkoilmassa todella haastava, mutta taiturimaiset laulajat varmistivat unohtumattoman elämyksen. Mieleen jäivät myös naiskapellimestarin musiikin tahdissa heiluva vaalea poninhäntä sekä käsivarsien plastiset liikkeet hänen luotsatessaan orkesteria loistavaan soittoon.

Tiistaiksi oli järjestetty koko päivän retki Firenzeen. Lähtö oli kahdeksalta suoraan aamupalapöydästä, joka oli niin runsas, että sillä olisi pärjännyt kauemminkin. Matkalla saimme ihastella postikorteista tuttuja Toscanan auringonkukkapeltoja sekä hauskoja taimitarhoja, joissa kasvoi riveissä ja ruuduissa todella eksoottisen näköisiä puutarhan somistuksia. Perillä Firenzessä meitä oli jälleen suomenkielinen opas odottamassa. Hän kävelytti ryhmää ensin kaupungin tärkeimpien nähtävyyksien kautta parin tunnin ajan ja jätti meidät sitten muutamaksi tunniksi kiertelemään kaupunkia itsenäisesti.

Iltapäivällä ryhmä kokoontui uudestaan Uffizzi-gallerian edessä ja jatkoimme oppaamme Marjan kanssa vielä puolitoista tuntia italialaista maalaustaidetta keskiajalta myöhäisrenessanssin Michelangeloon. Tiesittekö muuten, että Euroopan Unionin lipun sininen väri kuvastaa neitsyt Marian viittaa ja tuo väri on otettu Michelangelo Buonarrottin pyöreästä Tondo Doni -maalauksesta, joka kuvaa pyhää perhettä? Kulttuuria taisi olla sekin, että varsin monelle oli tarttunut mukaan Firenzen alennusmyynneistä kaikenlaista kaunista ja tarpeellista.

Tiistain välipäivä treenistä tuli varsin hyvään vaiheeseen, sillä kolme tuntia treeniä päivässä ja muut kävelyt ja harrasteet lisäksi on ihan kiitettävä määrä. Loppuviikosta huomasi, kuinka taas löytyi uutta potkua harjoitteluun ja uusia oivalluksia omasta kehosta, mielestä ja läsnäolosta alkoi nousta pintaan. Perustason ryhmässä treenaajat edistyivät huikeasti ja näytti siltä, että kehon asento todella muuttui monella. Edistyneessä ryhmässä käytetyt pallot puolestaan tuntuivat kesyyntyvän ja rauhoittuvan treenin edetessä. Haastetta riitti varmasti jokaiselle, mutta tärkeintä oli oman kehon kuunteleminen ja rauhoittuminen tehden työtä vain oman mielen ja kehon kanssa, kukin juuri sen verran kuin tuntui sopivalta.

Ryhmäläiset löysivät ohjattujen retkien lisäksi omia polkujaan Montecatini Termen vanhaan kaupunkiin, Montecatini Altaan, jonne piti nousta köysiradalla, sekä lähellä sijaitsevaan vanhaan muurien ympäröimään Luccaan. Ryhmästä löytyi myös uusia ystäviä ja hengenheimolaisia, ja mielenkiintoisia keskusteluja olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Viimeisen illan yhteinen illallinenkin tuntui melkein loppuvan kesken kaiken. Ruoka oli lähes poikkeuksetta italialaisen hyvää kaikkialla. Toscanahan on kuuluisa myös viineistään eikä kaikkia tietenkään ehtinyt maistelemaan yhdellä matkalla – joten täytynee vielä palata takaisin.

Grazie mille eli tuhannet kiitokset kaikille ryhmäläisille mukana olosta. Teidän loistava fiiliksenne antoi viikkoon aivan unohtumattoman nosteen!

Ensi kesä on jo mielessä. Tervetuloa silloin mukaan uudelle matkalle Italiaan tai varsinaisesti omaan kehoon ja mieleen. Sitä odotellessa treenit jatkuvat BodyGuide – Health Studiolla ja näillä Italian muistoilla jaksetaan, kun kylmä ja pimeys hiipivät tänne pohjolaan. Ciao!
Ryhmäläisten kommentteja Toscanasta

”En ole koskaan aikaisemmin ollut matkalla, joka olisi järjestetty näin hyvin, loistavasti.”

”Voimaannuttava vaikutus; hallitsen ja vaikutan itse omaan hyvinvointiini. Nautin kehostani ehkä enemmän kuin koskaan.”

”Kombinaatio lomailua ja treeniä on aivan upea asia!” ”Monipuolinen ohjelmisto, upeat puitteet ja kohteet.”

”Parasta oli oman sekä fyysisen että mantaalisen ”välitilinpäätöksen” tekeminen, pysähtyminen ja itsensä kuuntelu.”

”Mahtavia oivalluksia omasta kehosta ja mielen liikkeistä. Anti on ollut kauaskantoinen. Myös ooppera ja Uffizzi inspiroivat.”

”Erityisesti ilahdutti ryhmän positiivinen ja iloinen henki.”

”Parasta antia oli tiukka treeni ja osaava ohjaus sekä mukava ja kannustava henki.”

BodyGuide – Health Studion järjestämällä pilatesmatkalla upeat naiset treenasivat päivittäin pilatesta ja nauttivat myös muusta liikunnasta sekä tietenkin italialaisesta ruuasta, vieraanvaraisuudesta, kulttuurista, auringosta ja Rivan uskomattomista maisemista.

Viikon matka ajoittui juuri Suomen ennätyshelteiden aikaan 25.7.–1.8. Yllättäen perillä Riva del Gardassa ei ollutkaan aivan niin kuuma vaan oikeastaan aivan täydellinen lomasää. Hiukan alle kolmenkymmenen asteen lämmössä jaksoi vielä liikkua ja nauttia olostaan eikä kylmä kuitenkaan päässyt yllättämään. Hotellimme Du Lac et Du Parc ylitti odotukset ruhtinaallisesti valtavine puistoalueineen, uima-altaineen, ylellisine aamiaistarjoiluineen ja alati ystävällisen palvelunsa ansiosta. Hotellissa oli ryhmäläisten käytössä myös sisäaltaat sekä kolme erilaista saunaa ja kuntosali. Hoito-osastolla moni kävi nauttimassa rentouttavista hoidoistakin.

Treenasimme pilatesta päivittäin, ja tarjolla oli aamuvirkuille herättelytreeni hotellin ainutlaatuisessa puistossa jo ennen aamupalaa. Saimme aloittaa päivämme lempeästi hengittäen ja kehoa pehmitellen juuri, kun aurinko oli tullut esiin itäisten vuorten takaa linnunlaulun ja aikaisten kirkonkellojen säestämänä. Joka päivä oli myös yksi tai kaksi tuntia harjoittelua molemmille tasoryhmille, joista perustason ryhmässä ei edellytetty aiempaa pilatesharjoittelun harrastamista. Edistyneemmän ryhmän kanssa käytimme treenissä välineinä myös isoja jumppapalloja, jotka toivat oman hauskan lisänsä ja haasteensa harjoitteluun. Koska ulkolämpötila oli ihanteellinen koko viikon, niin treenasimme sisällä salissa, mutta pystyimme pitämään suuret lasiovet auki rauhaa tulvivaan hotellin puistoon.

Vaikka hotellimme olikin paratiisisaareke itsessään, niin vieressä oli Riva del Gardan kaupunki, joka tarjosi elämää ja ostosmahdollisuuksia. Juuri samaan aikaan kaupungissa oli myös konserttiviikko, jolloin iltaisin järjestettiin kaupungilla ilmaiskonsertteja sekä Rivan linnassa maksullisia musiikkiesityksiä. Osa ryhmäläisistä kävi lisäksi perjantai-iltana retkellä Veronassa katsomassa oopperajuhlilla Puccinin Turadot’n, joka oli aivan unohtumaton kokemus. Hiukan mennessä oli jännitystä ilmassa, koska lähes koko matkan satoi vettä ja sateen vuoksi ooppera olisi jouduttu peruuttamaan, mutta onneksi ilta selkeni ja pääsimme nauttimaan huikeasta ohjaajalegenda Franco Zeffirellin luomasta taiasta.

Pilatestreenin lisäksi oli tarjolla järjestetty pyöräretki läheiseen Arcon kylään sekä vielä hiukan kauemmaksi, Dron pikkukylässä sijaitsevaan ”kenkäsupermarketiin”, mistä paikalliset hankkivat jalkineensa. Tutustuimme siis italialaiseen muotoilukulttuuriin! Ja kyllähän sitä kulttuuria oli sitten lähes kaikilla laatikoittain mukana kotiin vietäväksi. Muutama kommellus sattui matkan varrella, mutta niitähän kuuluu matkoihin eikä henkilövahinkoja sattunut rempseästä italialaisesta liikennekulttuurista huolimatta. Toinen järjestetty liikunnallinen retki suuntautui sitten vuorenrinnettä ylöspäin. Tavoitteena oli Santa Barbaran kappeli huikean jyrkällä vuorenseinämällä 600 metrin korkeudessa. Siinä joutuivat kaikki syvät ja pinnalliset lihakset sekä hengittäminen kunnon testiin!

Ryhmäläiset tekivät omia retkiään Rivan lähiympäristössä sekä Gardajärvellä laivoilla. Mahdollisuuksia olisi ollut niin paljon, ettei viikko millään riittänyt kaikkea tutkimaan ja kokeilemaan. Iltaisin oli valinnanvaraa hyvän ruuan ja juoman ystäville kuten aina Italiassa: yksinkertaisista herkullisista raaka-aineista aivan erinomaisia makunautintoja. Buon appetito! Viimeisenä iltana illastimme yhdessä hotellilla ja tarinoita riitti entisten ja uusien ystävien kanssa pitkään iltaan vaikka aamulla olikin aikainen herätys ja lähtö kohti lentokenttää.

Oikein suuri kiitos kaikille matkalla olleille upeasta fiiliksestä ja läsnäolosta. Ensi vuonna on luvassa uusi matka!

Ci vediamo al studio BodyGuide! Näkemisiin BodyGuide-studiolla!

Matkalaisten kommentteja Gardalta:

”Minusta koko matka oli täysi kymppi, hyvä hotelli, ihanat matkakaverit, tunnelma loistava, erinomaiset tunnit, aamuherättely aivan ihana. Matkan aikana oppi huomioimaan / tuntemaan omaa kehoa paremmin.”

”Sai ”itsekkäästi” ajatella omaa hyvinvointiaan. Paljon pilates-henkisiä ihmisiä ympärillä, paljon naurua illallisilla, erittäin hyvä hotelli, kaunis ympäristö ja laadukasta pilates-ohjausta. Enpä keksi mitään, mitä olisin jäänyt kaipaamaan.”

”Matkan paras anti oli keskittyminen treenaamiseen, olemiseen, nauttimiseen, itsensä tutkiskeluun ’paratiisissa’, aamutreenin syvällisyys ja vaikutus päivän alkuun!”

”Erityisesti ilahdutti kapuaminen kappelille, tunnelma ryhmässä sekä mahdollisuus valita ja päättää osallistumisista ilman syyllistämistä.”

”Parasta oli kehon ’kuntoutus’ – ryhti parani, jalat pitenivät ja liikkuvat vyötäröltä alkaen, niska piteni – silti oli rento loman tunne.”